Positiivinen mieli!

Olo on ollut mielettömän hyvä maanantain jälkeen!
Poissa on se painava kivi rinnan päältä, elämä tästä vinkkelistä katsottuna tuntuu vihdoinkin ihan hyvältä. Paino on parissa päivässä tippunut reilulla kilolla, vaikka herkkujakin on syöty jonkin verran. (Käykö kiittäminen kierukan poistoa vai ei, en tiedä)
Työmotivaatio on kylläkin ollut ihan nollissa ja töihin lähtö on vituttanut joka päivä ihan suunnattomasti.
Tänäänkin menen iltavuoroon ja kyllä voin sanoa, että ei minua niin kiinnostais.

Huomenna me lähdetään tyttöjen kanssa vähän "humpalle"...
Edellisestä humpasta onkin liki vuosi aikaa, jos ei läskit-projektin päätösjuhlaa lasketa mukaan.
Ehkä on jo aikakin saada tuulettaa päänuppia hyvässä seurassa ja fiilistellä.

google kuvahaku

Pääsen lisäksi Lauantaina elämäni ensimmäiselle TRX tunnille!
Aivan huikeaa.
Olen haaveillut kauan aikaa, että haluaisin päästä kokeilemaan ja nyt kun mahdollisuus tarjoutui, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö mukaan. TODELLAKIN!

google kuvahaku

Flunssa on päässyt taas viime yön aikana jytäämään päälle. Neljättä kertaa tälle vuotta?
Olen miettinyt voiko tämä olla jotain allergiaa. Omalla veljellä ainaki vuotaa nenän lisäksi silmätki, niin en tiedä...
Mutta emme anna flunssan häiritä menoa.

Olen yrittänyt alkaa vahtia syömisiä, mutta ei tämä nyt ole niin pilkun tarkasti menny. Joten kuten hyvin kuitenkin kun paino on lähtenyt lasku suuntaan.
Täytyy suunnitella kaikki alusta, ruokavaliot ja liikkumiset ja yrittää elää niiden mukaan.
4kk tuleva tavoite on siis -15kg.
Ja jotta tässä onnistumme, se tarkoittaa että viikko painon pudotus tahti tulee olla...
----> n. -0,9kg/vko. (Yläkanttiin laskettuna)

Ei siis mahdottomuus.
Täytyy alkaa pitää MAANANTAISTA lähtien kirjaa. (Huomatkaa taas tämä usko tulevaan maanantaihin)
Tekosyinä kulkekoon tuleva äitienpäivä, tyttöjen ilta ja kaikki muu... Aikasemmin ei millään voi aloittaa... *seliseli*

Jotain positiivista:
Toivoa on niin kauan ku mie jaksan yrittää! :) En ole hanskoja ainakaan tiskiin lyöny homman suhteen ;)
Mutta nyt laittaan hiukset ja naaman ja nauttimaan olosta ennen iltavuoron alkua.

Koosta XL kokoon M

Syyskuussa 2013 lähtökohdat oli seuraavat:

Vaatekoko oli 44-46/XL, painoa oli PALJON. Ja ketään tuskin kiinnostaa kuinka paljon se "PALJON" on. Mutta voin kertoa, että sitä oli paljon.
Ei sataa, mutta ei kovin kaukanakaan siitä.

Ite ei ole pysyny muutoksissa aivan satasella mukana, koska tilasin itselleni vaatteita H&M:ltä,
sen tiesin, että housu koko on pienentyny 40:een ja jotku jopa 38 koon housut menee jalkaan,
se oli ihan ok. Sen tiesin.

Mutta sitten kun alettiin mittelöimään näissä kirjaimilla merkityissä koko lapuissa, niin se tuli melkein "shokkina", että mie en ole enää kokoa XL... En ole enää EDES kokoa L!
Vaan vaatekokona menee M!!
HALOO?!

Ei mieli vieläkään voi ymmärtää, että se L:n villapaita, minkä ihan just tilasin oli niin yli suuri, että sitä ei voi vain yksinkertaisesti käyttää!
Ja että se M:n pusero minkä tilasin, oli juuri sopiva.
Ilon asiahan tämä on!
Ja olenhan mie poka iloinen!
Sain tästä uuden kovemman tsempin päälle jatkaa hyvällä tiellä ja pienentää itseäni vielä edes sen kymmenen kilon verran.

Koska hulluhan mie olen jos tähän asti päästessäni heitän pelin kesken,
palaan vanhaan totuttuun "pahaan" ja alan taas lihoa...
Ei kävis enää kyllä mielessäkään. Vaikka ikävä kyllä siihen vanhaan on liian helppo palata, ja
osittain siihen on palattu...
Uusi startti mikä eilen piti alkaa jo... Meni ihan vituilleen TAAS. Mutta kelle se tuli enää yllätyksenä?
Ei mulle ainakaan.
Onni onnettomuudessa, olen naimisissa tuon kalorilaskurin kanssa ja en saa mielenrauhaa jos ei jokainen suupala löydä tietään sinne.
Suurin piirtein tiedän kuitenkin, että jos en tällä syömisellä laihdu, niin en myöskään liho, vaan tässä nyt on jonku aikaa lähinnä ylläpidetty painoa.
Mutta jos nyt pääsis takaisin lasku suuntaan. Päivänä jonakin. Mahdollisimman pian tietenkin.

Tänään on luvassa terapia lenkkeily reissu kaverin kanssa ja illalla ajattelin pistää muun perheen pyöräileen ja juosta itse vieressä sen 4-5km.
Sais tuplalenkit ja toivottavasti hitokseen hyvät kulutukset.

Tänään taidan käydä kaupassa ostamassa taas mahdollisimman paljon vihreää, tehä ruoat valmiiksi itselle, jotta pääsisin edes jonkulaiseen alkuun tässä urakassa...
Mutta ku sitä antaa nyt itelleen liian paljon löysää köyttä ja liian paljon aikaa..
Eikä huomaa, kuinka paljon aikaa valuu hukkaan... Kuinka pian on syksy ja kuinka pian kutsuu Turkki... Tai kuinka pian täällä pohjoisessakin ilmat lämpenee ja saa alkaa kulkemaan kevyemmässä vaatetuksessa.
ITSEKURI, missä olet nyt kun sinua tarvitaan?
Ehkä mie saan sen hiottua kuriin vielä.

Viikonloppuna juhlitaan Veetin 6v synttäreitä ja täytyy yrittää välttää kakun syöntiä.
Onneksi mie en ole kakun ystävä muutenkaan,
ei tuota vaikeuksia.

google kuvahaku

Palautteet

Monen kirjavaa palautetta omasta laihtumisesta saa kuulla liki päivittäin, suurin osa niistä on kehuja ja päivittelyjä siitä, miten upea nainen olenkaan ...
Mutta tänään eräs nainen mulle sanoi, että kaikki tulee kyllä vielä takaisin... Jos ei kuukauden päästä, niin puolen vuoden päästä.
Tämän hän kertoi suurella elämänkokemuksella laihduttamisen kanssa ja todellisella varmuudella.
Sanoinki, että onhan se varma, että jos niihin tapoihin palaa, mitä ennen laihduttamista oli, niin tuleehan ne takaisin. Ja vieläpä tuplana.
Mutta mie en aio huolia ensimmäistäkään kiloa entisestä elämästäni takaisin.... En nyt, en kuukauden enkä puolen vuodenkaan päästä.
Aion vielä nipistää itsestäni AINAKIN -10kg.
Se nainen jaksoi inttää ja hymähellä tietävästi ja varmana "niinhän me kaikki"-tyyliin...
Paitsi, että se suunnattomasti alkoi risomaan, niin se myös motivoi näyttämään, että lihokaa yksinänne... Mie meinaan vielä tehdä paljon tämän urakan eteen, vaikka nyt tuntuu potkivan vasten.

google kuvahaku

PS:
Nousi muuten kuume...

TAVOITTEET PAINONPUDOTUKSESSA

En tiedä olenko yhdessäkään postauksessa selvällä suomen kielellä tuonut

julki KUNNON tavoitteitani tässä projektissani..

 

google kuvahaku

Eli aloitetaanpas...

 

 

Ihan ensimmäisenä, asia numero YKKÖSENÄ tulee se suurin tavoite, eli

päästä syyskuuhun mennessä

(aikaa puolivuotta)

58 kg:n painoon. Pituuttahan multa löytyy 168cm.

 

Mutta jotta tuon painon saavuttaisi, olis syytä varmaan asettaa niitä välitavoitteitakin.

 2 )Huhtikuun puoleen väliin mennessä haluaisin painoni

alkavan jo numerolla 6.

Luojalle kiitos, että suurin työ tässä pudotuksessa on tehty jo, ja on enää ihan "parista" hassusta kilosta kiinni, etteikö päästäisi jo kutosella alkavaan painoon...

 

Ja kolmantena...

Haluaisin saada nämä hillittömät herkuttelukohtaukset kuriin ja pystyä

pitäytymään "karkkipäivässä" kerran viikossa.

Voin kertoa että kohta viikon on tämä laihduttaminen ollu niin retuperällä ku olla ja voi.

Suusta on tungettu niin paljon moskaa sisään, että ruotuun palaaminen on

päivä päivältä hankalampaa.

 

Kalorilaskuri.fi sivustoon voi kirjata painon jonka haluaa painaa jonain tiettynä ajankohtana

(voi hitsit että oli vaikeasti selitetty!)

ja se sitten antaa sulle kalorit mitä voit päivän aikana syödä.

Liikunnalla tottakai pystyt syömään sitten enemmän.

Mutta mie ajattelin, että jos onnistuis pitämään ne kalorit 1400-1500kcal /päivä MYÖS silloin kun

treenaa ja liikkuu paljon.

 

Lisäksi pitäis taas saada nesteet liikkeelle, mitä tämä kroppa on varastoinu enemmän ku omiksi tarpeikseen.

 

Ja kuten blogin kuvauskin sanoo...

HUOMINEN ON AINA UUSI MAHDOLLISUUS...

Ja arvatkaapas kuka taas jälleen huomenna "palaa ruotuun"?

No meikätyttö tietenkin...

Pitäkää peukkuja että tämä vihdoinkin onnistuu ja herkku kierre katkeaa. ARKH.

 

google kuvahaku

 

 

 



Suklaa piru...

On tuo kalorilaskuri.fi sitten järettömän hyvä sivusto ja kyllä siitä puolesta vuodesta kannattaa se 20 euroa maksaakin.
Tänään sain sen verran aikaseksi, että aloin taas punnitteen ruokia ja täytteleen tuota sivustoa.
Iltaa kohti homma meni ihan vituiksi.
Itsekuri?? MIKÄ HELVETIN ITSEKURI ja missä se on??

google kuvahaku

Suklaa vie minua taas ihan sata-nolla ja jos en kohta saa jonkulaista otetta taas laihdutuksen syrjästä ja siitä kadoksissa olevasta itsekurista, niin tulos on
TUHOISA.

Onni onnettomuudessa, kävin tunnin salilla tekemässä aerobista ja raittiissa ulkoilmassa vielä tunnin kävelemässä pulkkaa perässä vetäen, niin kulutuskin oli yli 800kcal normaalia enemmän ja
näin ollen EN ylensyönyt! Luojan kiitos.
Mutta kyllä nyt täytyy alkaa skarppaamaan ihan tosissaan!

Mutta laihdutuksesta ihan muuhun...
Mie en ymmärrä, mitä on tapahtunut, MUTTA töihin lähtö on mulle nyt jonku aikaa ollu todella VASTENMIELISTÄ.
Ennen olen nauttinut ihmisten seurasta ja tuosta työstä,
mutta nyt tuntuu, että kiviäki kiinnostaa ja onko ihan oikeasti PAKKO... ARKH...

Ei vain inspaa...

Mutta miepä huomenna ilmottelen josko olis parempi päivä.
Laihdutuksen kannaltakin!

Fiiliksiä

Kun tämä kisaaminen keskiviikkona tuli tiensä päähän, mie olen ihan
"lupausteni" mukaisesti syönyt ihan mitä haluan, ihan koska haluan ja niin paljon ku haluan.

google kuvahaku

Eikä muuten kaduta pätkääkään.
Ja paljastuihan meillä eräänlainen "yllätys" perjantain juhlatilaisuudessa.
Punnitukset nimittäin jatkuu. Kerran pari kuukaudessa ja syksyllä koko läski ryhmä täältä ja sieltä ja tuolta ja joka suunnalta kokoontuu uudestaan.
Tämä oli hyvä uutinen.
Koska tällä tavoin katsotaan, että sie et vain pääse repsahtelemaan ja siitä elämäntapa muutoksesta tulee LOPULLINEN.

Huomenna mie aloitan jälleen kerran orjallisen kaloreiden laskemisen ja matkaan kohti bikinivartaloa.
Olen miettinyt eräänlaisia välitavoitteita... Milloin ja missä ajassa mitäkin...

Ja yritän kokeilla kuinka kauas herkuton maaliskuu kantais.
Kaksi viikkoa meni meinaan ihan kevyesti, joten kyllä mie uskon, että jos oikein kovasti sinnittelen voisin pärjätä vanhimman pojan synttäreille asti... Eli Huhtikuun 12. päivään ;)
Mutta katsotaan. Ei sellaisia lupauksia, mitkä tietää ettei voi pitää...

Mutta olen miettinyt että jos maalis-huhtikuun vaihteessa olisin tästä pudottanut vielä noin 5kg... Ja sitte pikkuhiljaa saisin pois vielä sen 10-15kg.

Mie liitän ennen ja jälkeen kuvat jahka saan ne muokattua kasvottomiksi :)

Hyvästi stressi!

Nyt voin ihan tyytyväisin mielin hyvästellä puoli vuotta kestäneen kisailun ja
alkaa ottamaan rennommin, unohtamatta silti
että olen luvannut Syksyyn mennessä päästä tavoitepainooni ;)

Huomen aamulla kello yhdeksän menen tämän projektin viimeiseen punnitukseen.
Voin olla tyytyväinen, koska tiedän
että tämän parempaan en enää olisi millään pystynyt:

Kaloreita on pidetty alhaisina ja lenkilläkin on käyty. Työpäivät on kaiken tämän niukan energian saannin ja lenkkeilyn lisäksi hoidettu kiitettävästi JALKOJEN PÄÄLLÄ, joilla on -20kg vähemmän painoa...
Ei yksinkertaisesti voi olla TYYTYMÄTÖN.
Voi vain todeta, että tästä on aina vain parempi jatkaa kohti sitä kuuluisaa ja paljon puhuttua "rantakuntoa".

google kuvahaku

Stressi ja se ikävä paino rinnassa on väistynyt,
koska tiedän, että enää en voi tehdä mitään asian hyväksi. Kaikki mitä voi tehdä, on tehty
ja nyt vain odotellaan omaa sijoitusta ja toivotaan, että se on hyvä.
Olo on hyvin seesteinen.
Aion huomisesta lähtien loppu viikon olla laskematta AINOATAKAAN kaloria.
Nauttia ja rentoutua ihan rauhassa... Ihanaa!
Palataan ruotuun taas maanantaina.
Mutta älkää olko huolissanne. Mie EN ANNA painon enää lähteä nousuun, EN KOSKAAN. Se on asia mistä tulen todellakin pitämään huolen.

Huomenna mulla on myös se koekampaus Perjantain pippaloihin tiedossa.
Fiininä töihin. :)

Mutta ei mulla nyt muuta.
Mulla on tosi hyvä ja tyytyväinen olo.

Perjantai postaus

Huomenna aamusta auton keula kohti pohjoista ja  viimeistä kilpailun haastetta.

Haasteen joudun vetään nimellisenä riippakivenä mukana,

koska tämä minun flunssa on ihan posketon.

 

Kalorimäärän laskeminenkin on edessä.

Ehkä huomenna, ehkä vasta sunnuntaina.

Olo on vähän sellainen pöhöpöhö kun ei ole lenkille/salille päässyt kahteen päivään.

Flunssan kannalta hyvä, ettei tule rehkittyä niin hirveästi,

mutta painonlaskun kannalta surkea juttu.

 

Onneksi mulla on viikonloppu vapaata ja pääsen sunnuntaina heti aamusta tyhjällä mahalla tekeen reippaan ja pitkän kävelylenkin ulkona.

Suunnittelin siivoustakin sunnuntaille, mutta jotenki nyt on ihan sellainen fiilis, että se siivous tehdäänkin vasta sitten, kun tämä prosessi on ohi.

 

Stressi nostaa päivä päivältä enemmän päätä ja sitä miettii jokaista suupalaa, että KANNATTIKO vetää... Mutta pakkohan se on syödä,

en mie syömättäkään elä.

 

Tänään mulle huomautettiin mustista silmän alusista.

Mitenkä niin väsyny ja ainaki melkein nälkiintyny? :D

 

Hauskaa viikonloppua!

Valvotut yöt

Väsymys on ihan taattu.
Lapsilla kaikilla on jonku asteiset flunssat TAAS  päällä.
Venlalla ehkä pahiten ja
Viime yö menikin sitten itkeskellen ja huoneiden väliä ravaten.

Mutta pakko tunnustaa, että unimasa oli muutenkin jättänyt minut välistä unihiekkoja nakellessaan.
Mie luulen, että se johtu siitä, että mulla oli nukkumaan mennessä tolkuton NÄLKÄ!
Söin töissä yhen paikallisen leipomon munkin, ja rankaisin sitten itseäni
jättämällä iltapalan välistä.
Nälkä oli.

Tänään sainkin sitten kalorit nätisti pidettyä 1286kcal. Ja salilla sain kulutettua tänään -491kcal.
Ei ollenkaan huonosti.

Tällaiset lounas eväät oli tänä aamuna.

125g Nestle Bonan Hedelmiä- sose 75kcal ja
55g Star Bar proteiinipatukka 201kcal

Aamupalaksi nautin pari kuppia kahvia ja rasvattomaan maitoon keitettyä mannapuuroa.

Aamulla olo oliki aika jaksamaton ja heikko.
Liian vähällä energialla,
tiesinhän sen.

Mutta nyt on syöty hyvä iltapala ja jaksaa taas aamuun.





Ja laihduttamisesta ihan muuhun.
Sain ystävänpäivälahjaksi just mulle sopivan paidan treeni kaverilta!

Vissiin se on kerran jos toisenkin
joutunu kuuntelemaan minua salilla/lenkillä ja muuten vapaa-ajalla.
MIE ROMAHAN!

Soppii ku nyrkki silmään.


Mutta miepä postailen paremmin paremmalla ajalla.
Nyt lähen sänkyyn kattoon DVD:ltä Metsoloita ja
sitten ummistan silmäni jotta jaksan huomenna herätä aikaisin laittaan läpit hoitoon ja ite töihin... Ja töistä salille... Ja niin edelleen...

Minä tänään

Olen miettiny nyt tositosi paljon vuosien mittaan tulleiden läskien
myötä kadonnutta itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa...

Kaikki alkoi ensimmäisestä raskaudestani kun painoa kertyi yli 23kg.
Ja kun se paino ei lähtenytkään pois odotetulla helppoudella,
vaan ne kilot jäivät riesaksi lanteille roikkumaan kun poika kasvoi ja me elettiin elämäämme.

Olen aloittanut elämäni aikana jos minkä näköistä laihdutuskuuria.
Tuloksetta. Joka jumalan maanantai on alkanut uusi elämä...
Into lopahtaa saman tien, jos se paino ei putoa heti ja jos peilistä ei VÄLITTÖMÄSTI katsele huomattavasti hoikempi minä.
Mie olen malttamaton odottamisessa.
Oikeastaan INHOAN odottamista yli kaiken...
Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini.

Sen puolesta tämä projekti mikä viime syyskuun alussa käynnistyi, oli minun ja vartaloni pelastus.
Tieto siitä, että nyt olet KOKO ajan tarkkailun alla... Kaikki seuraa...
Sinun on vaan PAKKO jaksaa ja PAKKO yrittää. Etkä vaan saa luovuttaa...
Nyt jälkeen päin sitä kiittää. Kiittää itseään ja kiittää muita jotka ovat tukeneet ja kannustaneet...
Ja kiittää myös niitä, jotka ovat polkeneet maahan ja mananneet epäonnistumisen nimeen.
On kasvanut helvetillinen halu näyttää... Nasauttaa, että kappas! Miehän olen JO kevyempi ku sie...!
Nautinnollinen tunne.
*Sadisti minussa nostaa päätään*

kuva on muuten väärinpäin....

<-------
Tämän päivän lounas.
175 grammaa salaattia ja 105g viljaporsaan ohut leikettä.
Oh nam!
Aamupalaksi söin proteiinipatukan.

Iltavuoroon töihin otan mukaan eilen tehtyä riisiä, kanaa ja curry kastiketta.
Tottakai mulle sopivin annoksin. Eli PIENIN annoksin.

Iltapalaksi rahka tai proteiinipatukka.

Seuraava punnitus on torstaina.
Ja eilen sorruin syömään MELKEIN KOKO LEVYN SUKLAATA... Koin pienoisen romahduksen!! :/
Tämä päivä täytyykin vetää astetta tiukemmin.


Lupasin Teille kuvia muuttuneesta minästä....
Okei. No otin kyllä kuvat, mutta onnistumis takeita EI OLLUT....
Mutta katotaan ny näkyykö niistä mitään eroa sitte...

Tässä tämä ah niin ihana lähtötilanne Rodoksen auringosta. Ja kiinnittäkää toki huomiota tähän
ylettömän hyvin muokattuun kuvaan, jossa pärstä on poistettu... Avot!

Ja tässä on tilanne nyt.
Viimeisten tietojen mukaan -16,1kg ja -17.1%.
Ja kuten huomaa... Edelleen on läskiä rullalla selässä... Vatta on isoisoiso...
Ja työtä riittää kaikkinensa.
Mutta ehkä tilanne on vähän parempi kuitenkin kuin mitä tuossa ylemmässä kuvassa.

Tänään mulla on edessä iltavuoro ja ehdinkin jo harmitella etten pääse salille enkä lenkille illalla,
kun ylempi voima kuuli voivotukseni ja päätti työntää lumet katolta suoraan oven eteen...
Mie ihan hitokseen jouduin lumitöihin!
Ja aamulla kävin lasten kanssa lenkilläkin. Eli sain mie liikunnalla tänään kulutettua kuitenkin melkein -500kcal ja sen mitä töissä tulee vielä huhkittua.
Ihan mukavasti.
Kun muistaa tänään nuo syömiset vain pitää maksimissaan siinä 1300-1400kcal rajoissa.

Mutta semmoista tänään!

Kummituksia ja muita outouksia

google kuvahaku

Perin kummallinen uni viime yönä, niin todentuntuinen...
Odotin muka kaksosvauvoja ja ultraan mennessä järkytys oli suunnattoman suuri...

Ultrasta näkyi miten toinen oli tyttö ja toinen poika. Molemmilla oli enkelin siivet selässä ja tämä poika vauva yritti pitää kiinni tyttövauvasta, joka vain yhtäkkiä lipui pois näkyvistä... Tyttövauvan myötä katosi myös poikavauva.
Eikä missään vaiheessa selvinnyt, että miten minun raskaudelle kävi, koska loppu viimein niitä vauvoja ei enää ollut kohdussa ollenkaan.
Tunsin suunnatonta surua, masennusta ja ikävää niitä omia enkelivauvoja kohtaan.
Pelottavan todentuntuinen uni.

Aamu muutenkin vahvisti taas minun tuntemuksia siitä, että tässä talossa jälleen kerran oli minun ja lasten lisäksi myös joku muu, miehen mentyä töihin.
Kello oli aamulla seitsemän kun heräsin kolisteluun ja ihan selviin ääniin, että keittiössä tehtiin leipiä tai muuta vastaavaa.
Mietin, että mies ei mahollisesti vielä ole menny töihin vaan on vähän myöhässä ja siellä kolistelee...
Lähdin käymään vessassa, huomaten, että mies todellakin oli töihin jo mennyt...
Syytä kolisteluun ei löytynyt.
Kävin vessassa ja menin takaisin sänkyyn, en meinannut saada unta.
Kääntyilin kyljeltä toiselle ja jäin katsomaan eteiseen... Hahmo kulki edes takaisin, aikeenaan vetää takkia päälle.
Hitsit... Oliko se kuitenkin se mies...? Jos se oli vain käynyt laittamassa auton käyntiin ja se sitten kuitenkin oli kolistelun ja kaiken muun takana...
Nousin ylös ja lähdin kattomaan.
Ei, ei ollut mies.
Iho nousi kananlihalle ja hipsuttelin takaisin sänkyyn.

google kuvahaku

Mulla tunnetusti kyllä on hyvä mielikuvitus.
Näen mörköjä sielläkin, missä niitä varmasti ei ole.
Mutta mikä lie!

Eilinen päivä hurahti kokonaisuudessaan töissä.
Aamulla kävin vanhimman pojan kanssa ennen töihin menoa tunnin lenkillä, vetäen häntä stigassa ja työpäivän huhkin ku hullupäinen!
Syönnitkin meni paremmin kuin hyvin.

Tänään onki vuorossa heti miehen kotiuduttua salihommia ja salin jälkeen ulkoilua.

Pelottavan äkkiä hupenee aika. Kaksi viikkoa viimeiseen punnitukseen ja mie rohkenen väittää, että minun paino junnaa vaan paikallaan...
Ei hyvältä näytä ei, kisa mielessä.
Taitaa voitto jäädä vaan haaveeksi.

Mutta syksyllä pitää olla kyllä niin viimeisen päälle kunnossa. Täytyy vertailun vuoksi yrittää muistaa seuraavaan postaukseen laittaa tämän hetkinen tilanne kuvana!

Mie ihan hitokseen romahan...

Mulla ei yhdelläkään lapsella tähän asti ole ollu silmätulehdusta, mutta nyt jostain kummasta

meidän pikku Venla on senkin onnistunut nappaamaan.

Oltiin tänään tk:ssa puolitoista tuntia ja mulla meinas usko loppua siihen helvetin jonottamiseen!

Jonottamiseen ilman jonoa.

 

Saatiin kuitenkin silmätipat ja voiteet ja yritinkin niitä tippoja tuossa laitella ennen ku hän meni päiväunille, mutta sanokaa nyt ystävät rakkaat te joilla asiasta kokemusta on,

että miten noin pienen yksi ihminen saa pysymään paikoillaan ja vieläpä

pitämään sitä silmää niin auki, että sinne ne tipat saa sujahtaan?

Mie voin kertoa, että ei mitenkään, mutta jotenkin kuitenkin...

Eiköhän ne menny ainaki ees sinne päin.

Helpompi sitten laitella uuestaan ku isi tulee kotiin ja voidaan yhdessä kiusata tuota pientä niiden tippojen kanssa...

 

Eipä mitään, otatin itestäniki tulehusarvot ku yskä ja nuha ja kurkkukipu jatkuu jatkuu jatkuu...

Mutta se on täällä perällä nyt kuulemma ihan normia.

Eli ei kai mitään hätää siis.

Ja mie oon niin myötäeläjä näissä taudeissa, että mie ihan selvästi nyt tunnen miten minun silmiä kutittaa... Onkohan mulleki tulossa silmätulehus?

Sehän tässä pahin painajainen onki, että se tarttuu meihin kaikkiin, mikä on mahollista.

Mie en TODELLAKAAN meinaa olla silmät turpeana kaupan kassalla?

Neva hööd....

 

Eilinen meni vituiksi ko jeesuksen pääsiäinen koko laihdutuksen kannalta...

Päivä meni hyvin ja mikä minuun illala tuliki, että minun piti... Että minun perkele kuitenki piti vetää sitä pullaa ihan kaksin käsin ku mies sitä nosti sulamaan.

Ajattelin, että no ei se nyt haittaa, olen tänään liikkunu kuiten ja syömisetki on olleet niukat....

Mutta ei.

Kyllä se aamulla puntarilla näky. Neki helvetin pullat.

 

Täytyy nyt tämä päivä vetää taas mahdollisimman tiukkaa linjaa.

Mummo soitteli lapsia pannarille ja jäätelölle pienimpien unien jälkeen... Ja minun pitäs ne notkuvat herkut välttää?
Mistä nyt tähän hätään se tiukka itsekuri?

 

Muutenki niin usko menny koko kisan voittamiseen.

Siitä haaveilee, mutta jotenki sen tietää, että ei ite ole se onnekas kuitenkaan, vaikka nyt johossa onki.

Ja sitte ku viime yönä näin unta, että jäin viimiseksi koko kisassa

ku pyörryin jännityksestä siinä tilaisuudessa... Daa....

 

Mie hitokseen romahan.

 

google kuvahaku



Touhukas aamu



google kuvahaku







 

Olen ollut tänä aamuna kovasti touhukas, verrattuna aiempiin aamuihin tai päiviin.

Mistä lie tämäkin virtapiikki minuun iskostui?

Joka tapauksessa aamulla tein lapsille ruoaksi verilättyjä ja perunamuusia. Oh nam..

En ees muista koska olisin tehny niin hyvää muusia!

 

Sitten syönnin päätteeksi imuroin ja käytiin kaupassa hakemassa leivonta tarvikkeita ja leipasin lapsille suklaapiirakan.

Niin. Tässäpä se juju nyt sitte tuleeki... Lapsille leivoin ja itsekin sorruin syömään kaksi ISOA palaa.

Dämet.

Ja kun kirjasin tähän astiset syönnit kalorilaskuriin, meinasin revetä liitoksista kun huomasin miten suuren kalorimäärän nuo kyseiset suklaapiirakka palat vei.

Ei hätä ole tämän näköinen.

Olen joka tapauksessa lähössä illalla viimeistään lenkille kuluttamaan nuo piirakat ja vähän enemmänkin.

 

Eilinen päivä oli kyllä niin liikunta rikas, ettei mitään rajaa!

Käytiin ensin veljen vaimon, heidän tyttären (minun kummityttö) ja minun lasten kanssa 4,6km:n lenkki. Ja joo, matka ei ole mitenkään pitkä, ei... MUTTA

mie vedin perässäni kahta stigaa ja kolmea lasta.

Tuo lenkkeilyreissu poltti mulla -638kcal!

Lenkiltä kun selvittiin kotiin, lähdin samalta istumalta kuntosalille ja salilla sain kulutettua -622kcal.

Hirveen hyvin liikuttu eilen siis. Syötyjä kaloreita eilettäin tuli noin 1850kcal.

Vähemmänkin olis voinu, mutta reilusti miinukselle jäi kaikesta huolimatta.

 

Tänään pitäs pyrkiä kuluttamaan vähintäänkin saman verran, mutta luulenpa, että jää haaveeksi vain.

Huomenna mulla on töissä iltavuoro, joten täytys onnistua heti aamusta käyä lasten kanssa lenkillä. Jo ennen syöntiä.

 

 

google kuvahaku

 

 

Flunssa on muuttunut taas vaihteeksi pahempaan suuntaan, kuinkas muutenkaan?

Nyt mulla ei kuitenkaan ole aikaa pysähtyä sitä parantelemaan.

Toivottavasti ei tämä tästä ainakaan enää pahemmaksi muutu.

 

Nyt iski hirveä morkkis niistä suklaapiirakoista...

Näin jälkeen päin...

Perkele ko sitä pitää olla niin perso ja heikko tuolle makealle!! ARKH!

Viimeiset kolme viikkoa!

Tänään oli punnitus, ja yllätyin iloisesti. 
Melkein teki taas mieli tanssahdella tasajalkaa ja kiljaista pari riemu huutoa, mutta maltoin mieleni kuitenkin.
Jos oman puntarin mukaan paino onkin prosentuaalisesti tippunut sen 17,95% (mikäs päivä siitä kirjoitinkaan...) niin jopa ohjaajan puntarilla painonpudotus oli
17,1% ja minusta se on hyvin! Kilon verran vähemmän näyttää kotipuntari ku tuo millä meidän viralliset punnitukset tehdään!

Mutta tämä stressi... Tämä mielettömän suuri ahdistava stressi... se on suuri häiriötekijä painonpudotuksessa.
Ja miten se näkyy?
Ylenpalttisena hermostumisena, äkäisenä käyttäytymisenä, puristavana tunteena rinnassa.... Hermot menee KOKO AJAN esimerkiksi lasten jatkuvaan tappeluun, huutoon ja riitelyyn... Se vähäinenkin kärsivällisyys on kadonnut kuin tuhka tuuleen...
Sitä vain miettii koko ajan, että miten mie nyt etenen tulevat kolme viikkoa, että tulos olisi mahdollisimman hyvä? Paljon mie liikun ja paljon mie syön?
Ajatukset pyörii vain ja ainoastaan mukana tässä kisassa, laihduttamisessa ja sanattomassa itsensä tsemppaamisessa!
Ja siinä, että sitä pistää itsensä TÄYSIN likoon tähän projektiin. Näihin viimeisiin kolmeen viikkoon...

Ei tämä ole helppoa. Ei oikeastikkaan ole...
Tässä on niin vahvana taustalla se ryhmän paine, oma onnistumisen tarve ja järetön henkinen painolasti.
Kun nämä viimeiset kolme viikkoa on takana, saa huokaista helpotuksesta.

Ja kyllähän se tänä aamuna tuntui eräässä kaupassa käydessä, kun myyjä sanoi, että "ei sinusta nyt sillai huomaa... tai huomaa tietenki.. mutta ei niin selvästi..."
Melkein pisti polvilleen.
Onko tosi, että ei MELKEIN -20kg näy missään???
Jos vaatekoko on pienentynyt 2-3 numerolla, niin sitä EI HUOMAA? Meinas tulla itku.
Turhaa työtä kaikki tyynni?
Läski ennen, läski nyt, läski aina. Vitutti.
Mutta päätin, että paskat kaikesta tuollaisesta nakkaan... Täytyyhän se muillekin näkyä, jos sen itsekin peilistä katsoessa huomaa!?

Tämä aamu sai muutenkin taas minun niskakarvat pystyyn.
Joka jumalan asiasta nuo lapset keksiiki tappelun saada aikaseksi...
Ja se, että niitä oikeasti on nyt kolme ja KAIKKI niistä osaavat tuon tappelun jalon taidon..
Kuka saa laittaa ulko-oven kiinni... "En riisu!" "En pue!"
Puhumattakaan ämpärillisestä legoja, läjästä palapelejä... kuka saa ruoan ekana pöytään ja lusikan ensimmäisenä haettua... ja aina tottakai siitä samasta lelusta mikä jo toisella kädessä on...
Listaa vois jatkaa loputtomiin...

Täytyy nyt odotella, että neiti nukkuu päiväunet ja lähteä repiin kaikkia kolmea stigassa perässä pitkin jalkakäytäviä ja puoli neljän aikaan lähtis valloittamaan kuntosalia.

Palataan taas asiaan kun henkiset paineet kasvaa niin suuriksi, että ne pitää purkaa kirjoittamalla.

Matka varattu!

Nyt se on sitten tehty.
Matka aurinkoon ja lämpöön varattu.

Syyskuun 14 päivä kone lennättää meidän tyttöporukan Turkin Alanyaan.
Sitä ennen on hurjasti töitä saada itsensä timmiin rantakuntoon,
jospa tällä kertaa voisi näyttäytyä jopa bikineissä!

google kuvahaku
 

Mutta aikaa on yli puoli vuotta. Niin matkaan kuin myös siihen että voi treenaamalla  hankkia sen unelmien vartalon.
Homma on hyvällä alulla, mutta töitä on vielä tehtävä. PALJON.

google kuvahaku

Kisa-aikaa ei ole enää ku kolme viikkoa. Ja voin kertoa, että tämä järetön kurkkukipu ja hillitön yskä ovat hieman hidastaneet treenaamista,
toisin sanoen en ole treenannut ainakaan KOLMEEN PÄIVÄÄN.
Tänään tein lumityöt ja käväsin Venlan kanssa tositosi pienen kävelylenkin pulkalla.
Huomenna menen iltavuoroon töihin ja
tiistaina ajattelin uskaltautua salille.

Kalorit jäivät tänään kuitenkin alle 1500 ja se on hyvin,
vaikkakin tavoitteena OLI, että viimeiset kolme viikkoa syön 1000-1200 kcal per vuorokausi ja lauantaisin vähän shokeeraisin kroppaa.
Eihän tuo myöhästä ole vieläkään.
Tänäänhän on sunnuntai!
Jos huomisesta alkaen koittais vetää hirveän tiukkaa linjaa tulevat kolme viikkoa.
Nythän voitto on tarpeen kun matkakin on varattu ;) Kovat piippuun.

Että sellaista tänään.

Elimistön vastaisku!

Jälleen kerran minun kroppa ja elimistö kääntyivät minua vastaan.
Tiedostan sen itsekin että olen vetänyt LIIAN rajua treeniä ja tämä sairastuminen on jälleen kerran avun huuto elimistöltäni.

Onneksi kuumeilua ei kestänyt kuin yhden illan ja yön ajan.
Viime yö oli pitkä ja tuskainen.
En tarkoituksellakaan ottanut lääkettä, jotta kuume nousisi mahdollisimman korkealle ja näin tappaisi pöpöt nopeammin.
Aamulla herätessä ei kuumetta ollut enää ollenkaan.
Niinpä suuntasin iltavuoroon töihin ja parin buranan voimin työpäivä tuli taputeltua kiitettävästi.
Nyt edessä on viikonloppu vapaat
ja taidan ottaa mahdollisimman kevyesti liikunnankin suhteen, etten jälleen kerran onnistu vetämään itseäni ihan piippuun.

google kuvahaku

Laihduttaminen sujuu hyvin.
Omalla puntarilla luvut näyttää pitkästä aikaa aivan ihanilta, mutta ohjaajan puntari
näyttää kilon kaks enemmän.
Mutta oman puntarin mukaan pudotetut prosentit tänään ovat "huikeat" : 17,95 %!
Minusta se on aika hyvin!

Nyt huomaa ehkä kaikkein selviimmin tämän kisan aiheuttaman henkisen paineen.
Mie odotan ku kuuta nousevaa, että saa alkaa etenemään ihan omalla tahdilla tätä projektia, ilman hirveää ittensä tappo rääkkiä ja kalori kidutusta.
Saa edes vähän höllentää otetta... hox... VÄHÄN!
Lepsuilemaan ei sovi alkaa kisan päätyttyäkään. Muuten tulee turpaan koko hommassa.

Saatiin jo kutsu siihen meidän päätösjuhlaan ja tässä on etsinnässä
joku blingbling tunika ja legginsit, että näyttäis mahdollisimman nätiltä.
Kampaajallekin on aika juhlapäivänä
kun kutsussa luki, että olemme päivän prinsessoina ja prinsseinä ansainneet ;)

Mutta palaan jutun juurelle paremmalla ajalla.

Paljon puhuttu HIIT

google kuvahaku

Perehdyin tänään HIIT - treenaamiseen salilla asiantuntijan opastamana.
Vartin HIIT treeni vastaa TUNNIN hikilenkkiä!
Ja se on uskomattoman raskasta.
Ja sen tarkoitus on olla ÄÄRETTÖMÄN raskas.
Treenin jälkeen sulla TÄYTYY olla tunne, että olet antanut kaikkesi etkä oikeasti jaksa enää yhtään mitään!

HIITissä vuorottelevat sykettä nostavat sarjat ja lihaskuntoliikkeet.
Tätä treeniä voi tehdä viikon aikana yhden tai kaksi ja sen lisäksi harrastaa matala tehoisempaa liikuntaa.

Mie sainkin ihan uudet ohjeet liikkumisen kanssa jatkossa (jokaisena viikon seitsemänä päivänä tulevan kk:n ajan ON LIIKUTTAVA jos tahtoo niihin tuloksiin mihin mie haluan),
kun kyselin, että ONNISTUUKO kymmenen kilon laihtuminen kuukaudessa... ¨
Kyllä onnistuu kuulemma ja vieläpä ihan helposti.
Mutta liikunta todellakin muuttuu rankemmaksi ja syömiset todella paljon kurin alaisemmaksi.
Mahdollista on pudottaa JOPA 13kg kuukaudessa. (itse oli pudottanut)
Se riippuu ihan siitä kuinka paljon riittää tahdon voimaa ja miten paljon pää kestää!
Tulin nyt kuitenkin siihen tulokseen, että meinaan todellakin vetää tulevan kuukauden TÄYSILLÄ.
Voin hävitä kisan, mutta periksi en anna ja helpolla en häviä ;)

Huomenna JÄLLEEN pyritään tekemään pari korjaus liikettä syömisiin.
Syömiset 2-3 tunnin välein JA 5-8 kertaa päivässä PIENIÄ määriä...
Tulikin mieleen, että rahkat ja hedelmät unohtui kaupan hyllylle :/ Täytynee aamulla ajaa salilta tullessa kaupan kautta, että saa kaiken tarvittavan kokoon! :)

 

*tuuletus*

google kuvahaku

Tästä alkaa henkisesti ja fyysisesti raskas kuukausi.
Kisa lähenee loppua, ja tänään siirryin taas kakkosesta ykköseksi eli johto asemaan.

Tottakai olen tyytyväinen, koska
elin viikon järjettömässä stressissä ja pelossa että paino on vain noussut.
Yllätys oli suuri.
Aamuinen kehon koostumus mittaus sai minut melkein kilkumaan riemusta.
Olen edistynyt. Tosissaan edistynyt!
Ja paino ei ole junnannut, paino on laskenut!

Haaste olikin lyhyt, mutta raskas..
Kestävyys sukkulajuoksua... Olikohan se niin?
Joka tapauksessa syke hakkasi koko ajan 180 ja kun lopetin, oli syke 186.
Jalat oli maitohapoilla!

Myös paikallis lehti oli koko haasteen ajan paikalla TIETENKIN meitä kuvaamassa ja meistä juttua tekemässä.
Pelottaa odotella, millaista kuvaa ja tekstiä sieltä löytyy.

Mutta tästä on hyvä jatkaa.
Huomenna menen suoraan töistä kuntosalille ja mulle räätälöidään IKIOMA kunto-ohjelma jolla pitäs läskin saada kyytiä.


Eilen otettiin aviomiehen kanssa härkää sarvista kiinni ja lopetettiin vihdoin ja viimein Venlan tuttipulloilu ja yömaitoilu.
Päätin jo silloin aamusta, kun tyttö edellis yönä oli oksentanut, että NYT on tultu viimeistään vauva-ajan tien päähän ja tuttipullo saa jäädä... (neiti JO 1v8kk)
Samoin ku yömaito...
Tyttö on aina hakenut lohtua maidosta,
ollatenkin kun hampaiden teko on ottanut koville.

Ensimmäisen tunnin Venla nukkuikin hyvin ja sitten se alkoi.
"Maitopummon" ikävä.
Päätin myös, että nokkamukistakaan ei enää sänkyyn tarjoilua tule. KERRALLA LOPPU koko maito touhu.

Puoli kahteentoista yötä tyär itkeskeli oikeastaan koko ajan ja vähän väliä,
suurimman osan itkuista rauhoittui kyllä itekseen,
mutta välissä täytyi käydä lohduttelemassa.
Ja sitten ei mitään... Sitten nukuttiin aamuun asti kertaakaan heräämättä tai itkemättä.

Saa nähdä meneekö tämäkin yö yhtä mukavasti.
Kyllä vanhempien sitkeys on se joka vihdoin taitaa tässäkin tapauksessa kiittää.

google kuvahaku

Neuroottinen puntarilla hyppääjä

Ärsyttää itseäkin ihan järettömästi, miten
neuroottinen sitä voi puntarin suhteen ollakaan.
Olen nyt lukuisista lupauksista huolimatta (joissa vannon kautta kiven ja kannon, etten käy puntarilla ennen sitä tätä ja tuota päivää) käynyt puntarilla joka
helvetin aamu todeten saman pettymyksen kuin aiempina aamuinakin, että se paino ei perkele ole laskenu VIELÄKÄÄN!

Menen aamulla kehonkoostumus mittaukseen kuntosalille,
ja huomenna meillä on myös haaste ja virallinen punnitus (ohjaajan toimesta), joten silloin näkee TOTUUDEN onko se paino laskenut vai ei, kun hänellä on siellä edellisen punnituksen tulos ylhäällä..

Eilen vannoin, että aloitan TÄNÄÄN pinaattikeitto/kasviskeitto/proteiini painotteisen ruokavalion, mutta mitkähän pari muuttujaa tällä kertaa tuli siihen väliin, etten sitten alkanutkaan...??
Nii'in.
Tein lapsille ranskalaisia ja makkaraa... OHNOM!! Ku tuo paino ei nyt kerran laske, niin syömpäs itsekin... Okei?
No mikäpä jottei laske. Ei tietenkään, jos JOKA KERTA sortuis tuollaisiin yli lyönteihin.
Ja saahan sitä syödä, totta kai saa! Mutta se annoskoko, minkä vetasin, olis voinu toki olla PUOLET pienempi.
Voi yrkkä, että lyö lievästi ketuttaan oma selkärangattomuus!

Olen pohtinu, että voiko tuo salilla treenaus kerätä nestettä kehoon niin paljon, että se paino ei sen takia laske?
Vai onko läski muuttunu lihakseksi... Ja koska lihas painaa enemmän kuin läski...? Vai onko minun kehossa ylipäänsä tapahtunu viimisen kuukauden aikana yhtään mitään?

Koska menin nyt lievästi sanottuna mokaamaan tämän päivän SUUNNITELLUN hyvän startin,
mennään loppu päivä ateriankorvikkeilla ja mahdollisimman keveillä sapuskoilla, ettei illasta kaloreita ole kertynyt kuin se MAKSIMISSAAN 1400.




google kuvahaku




Mutta onneksi huominen on aina uusi

mahdollisuus.

Huomenna selviää sitten se asioiden

todellinen laita.

 

 

 

google kuvahaku

Mie romahan...

Mie ihan hitokseen romahan
ku minust tuntuu, ettei mulla jaksa riittää enää mielenkiintokaan tähän
helvetin säntilliseen kaloreiden laskemiseen,
syömiseen ja
jumalattomaan tsemppaamiseen kuntosalilla.
(Pakkasta edelleen -38 astetta)

Tämän päivän saldo kuntosalilla oli kohtuu kiitettävä tähän astisista:

- Kuntopyörä 15 min
- Stepperi 15 min
- Crosstrainer 10 min
- Juoksumatto 30 min
+ kaikki kiinteyttävät vempaimet siihen päälle.

Tuosta ajasta -------->
jäi 10 minuuttia kaloreineen pois juoksumatolla, kun mittari tilttas otettuaan häiriön juoksumaton omasta sykemittarista.
Eli todellisuudessa aika kuntosalilla oli 1:37 ja kulutus varmaan noin 100 kcal enemmän.

Tuntuu vain niin järjettömän turhauttavalta rehkiä
hiki hatussa ku painon lasku on tyssännyt ku seinään.
Ehkä se johtuu "elinkautisista", jotka on tässä kestäneet muutaman päivän ajan... Ehkä mie olen syöny liian vähän... Ehkä mie stressaan asiasta liikaa?

Meillä on tulevana Torstaina haaste ja punnitus.
Käyn huomisaamuna omalla puntarilla, mutta sen jälkeen koko homma herran haltuun...
En jumankauta astu puntarille vasta ku meijän ohjaajan punnittemana.
Koska jos sattuu ettei se paino laskekkaan... niin... Sehän ei satuta mitä ei tiedä?
Iskee sitte torstaina päin kasvoja.

Muutenki tämä päivä on menny ihan keturalleen.
Kaikki kolme lasta ovat olleet ku siipiä vailla, kun ilmat ei ollenkaan salli ulkona oloa.
Ja siinä missä lapset hyppii seinille,
repii äiti hiuksia päästänsä ja haaveilee siitä etelän lämmöstä ja lottovoitosta, joka sen mahdollistaisi.
Tai järjettömän tiukka säästäminen.

Mutta mie jatkan romahtelua...