Muutosten tuulia

Kaikki on varmaan huomanneet, että olen totaalisesti uusien alkujen nainen...
Ja koska näin on,
tarkoittaa se myös sitä, että tulen tässä päivänä jonakin kun aikaa on,
muokkaileen blogia uuteen uskoon ja poistamaan vanhat tekstit
ja aloitan ihan uudella alulla kirjoittamisenkin.
Tämä on jo toinen kerta kun moiseen ratkaisuun päädyn. Virkistävää.
Menneet haamut kummittelemasta ja uusi alku näkyviin.
Onhan kohta sentään kesäkuu!

Tässä on nyt kaikista "irti sokerikoukusta"-lupauksista huolimatta hyvin onnistuttu kasvattaan vararengasta vyötärölle ja saamaan
vaa'an numerot taas näyttämään isompia lukuja ku olis tarvis...
Joten lienee selvää, että kesäkuu starttaa TAAS
sporttisin ja terveellisin kuvioin.
Ilman mitään muuta lupausta,
kuin että kuun ensimmäisen päivän punnituksessa ja kuun viimeisen päivän punnituksessa
paino on 5-7kg vähemmän.
Lieneekö siis mahdollista, että mie myös julkistan nämä minun hurjat kilotkin?
Jää nähtäväksi.

Mutta muutoksia luvassa, ajan puitteissa.

Viimeiset kolme viikkoa!

Tänään oli punnitus, ja yllätyin iloisesti. 
Melkein teki taas mieli tanssahdella tasajalkaa ja kiljaista pari riemu huutoa, mutta maltoin mieleni kuitenkin.
Jos oman puntarin mukaan paino onkin prosentuaalisesti tippunut sen 17,95% (mikäs päivä siitä kirjoitinkaan...) niin jopa ohjaajan puntarilla painonpudotus oli
17,1% ja minusta se on hyvin! Kilon verran vähemmän näyttää kotipuntari ku tuo millä meidän viralliset punnitukset tehdään!

Mutta tämä stressi... Tämä mielettömän suuri ahdistava stressi... se on suuri häiriötekijä painonpudotuksessa.
Ja miten se näkyy?
Ylenpalttisena hermostumisena, äkäisenä käyttäytymisenä, puristavana tunteena rinnassa.... Hermot menee KOKO AJAN esimerkiksi lasten jatkuvaan tappeluun, huutoon ja riitelyyn... Se vähäinenkin kärsivällisyys on kadonnut kuin tuhka tuuleen...
Sitä vain miettii koko ajan, että miten mie nyt etenen tulevat kolme viikkoa, että tulos olisi mahdollisimman hyvä? Paljon mie liikun ja paljon mie syön?
Ajatukset pyörii vain ja ainoastaan mukana tässä kisassa, laihduttamisessa ja sanattomassa itsensä tsemppaamisessa!
Ja siinä, että sitä pistää itsensä TÄYSIN likoon tähän projektiin. Näihin viimeisiin kolmeen viikkoon...

Ei tämä ole helppoa. Ei oikeastikkaan ole...
Tässä on niin vahvana taustalla se ryhmän paine, oma onnistumisen tarve ja järetön henkinen painolasti.
Kun nämä viimeiset kolme viikkoa on takana, saa huokaista helpotuksesta.

Ja kyllähän se tänä aamuna tuntui eräässä kaupassa käydessä, kun myyjä sanoi, että "ei sinusta nyt sillai huomaa... tai huomaa tietenki.. mutta ei niin selvästi..."
Melkein pisti polvilleen.
Onko tosi, että ei MELKEIN -20kg näy missään???
Jos vaatekoko on pienentynyt 2-3 numerolla, niin sitä EI HUOMAA? Meinas tulla itku.
Turhaa työtä kaikki tyynni?
Läski ennen, läski nyt, läski aina. Vitutti.
Mutta päätin, että paskat kaikesta tuollaisesta nakkaan... Täytyyhän se muillekin näkyä, jos sen itsekin peilistä katsoessa huomaa!?

Tämä aamu sai muutenkin taas minun niskakarvat pystyyn.
Joka jumalan asiasta nuo lapset keksiiki tappelun saada aikaseksi...
Ja se, että niitä oikeasti on nyt kolme ja KAIKKI niistä osaavat tuon tappelun jalon taidon..
Kuka saa laittaa ulko-oven kiinni... "En riisu!" "En pue!"
Puhumattakaan ämpärillisestä legoja, läjästä palapelejä... kuka saa ruoan ekana pöytään ja lusikan ensimmäisenä haettua... ja aina tottakai siitä samasta lelusta mikä jo toisella kädessä on...
Listaa vois jatkaa loputtomiin...

Täytyy nyt odotella, että neiti nukkuu päiväunet ja lähteä repiin kaikkia kolmea stigassa perässä pitkin jalkakäytäviä ja puoli neljän aikaan lähtis valloittamaan kuntosalia.

Palataan taas asiaan kun henkiset paineet kasvaa niin suuriksi, että ne pitää purkaa kirjoittamalla.

*tuuletus*

google kuvahaku

Tästä alkaa henkisesti ja fyysisesti raskas kuukausi.
Kisa lähenee loppua, ja tänään siirryin taas kakkosesta ykköseksi eli johto asemaan.

Tottakai olen tyytyväinen, koska
elin viikon järjettömässä stressissä ja pelossa että paino on vain noussut.
Yllätys oli suuri.
Aamuinen kehon koostumus mittaus sai minut melkein kilkumaan riemusta.
Olen edistynyt. Tosissaan edistynyt!
Ja paino ei ole junnannut, paino on laskenut!

Haaste olikin lyhyt, mutta raskas..
Kestävyys sukkulajuoksua... Olikohan se niin?
Joka tapauksessa syke hakkasi koko ajan 180 ja kun lopetin, oli syke 186.
Jalat oli maitohapoilla!

Myös paikallis lehti oli koko haasteen ajan paikalla TIETENKIN meitä kuvaamassa ja meistä juttua tekemässä.
Pelottaa odotella, millaista kuvaa ja tekstiä sieltä löytyy.

Mutta tästä on hyvä jatkaa.
Huomenna menen suoraan töistä kuntosalille ja mulle räätälöidään IKIOMA kunto-ohjelma jolla pitäs läskin saada kyytiä.


Eilen otettiin aviomiehen kanssa härkää sarvista kiinni ja lopetettiin vihdoin ja viimein Venlan tuttipulloilu ja yömaitoilu.
Päätin jo silloin aamusta, kun tyttö edellis yönä oli oksentanut, että NYT on tultu viimeistään vauva-ajan tien päähän ja tuttipullo saa jäädä... (neiti JO 1v8kk)
Samoin ku yömaito...
Tyttö on aina hakenut lohtua maidosta,
ollatenkin kun hampaiden teko on ottanut koville.

Ensimmäisen tunnin Venla nukkuikin hyvin ja sitten se alkoi.
"Maitopummon" ikävä.
Päätin myös, että nokkamukistakaan ei enää sänkyyn tarjoilua tule. KERRALLA LOPPU koko maito touhu.

Puoli kahteentoista yötä tyär itkeskeli oikeastaan koko ajan ja vähän väliä,
suurimman osan itkuista rauhoittui kyllä itekseen,
mutta välissä täytyi käydä lohduttelemassa.
Ja sitten ei mitään... Sitten nukuttiin aamuun asti kertaakaan heräämättä tai itkemättä.

Saa nähdä meneekö tämäkin yö yhtä mukavasti.
Kyllä vanhempien sitkeys on se joka vihdoin taitaa tässäkin tapauksessa kiittää.

google kuvahaku

Haaste, punnitus... JA TUULETUS!

Onnistuinpas sitten itsekin itseni yllättämään!

Olin ihan sata varma, että minun paino joulun aikana on noussut, koska olen OIKEASTI syöny tosi rohkeasti kaikkea ja koko ajan, ilman

että olisin seurannut mitä ja paljonko suuhuni laitan.

Olen nyt siis pudottanut yhteensä "HUIKEAT" -15kg!

Olen niin ylpeä itsestäni KERRANKIN. Ja luulisinpa että ihan aiheesta.

Edessä on tiukat 2kk, jos saisin vielä nipistettyä sen -10kg pois.

Tosin nyt tunnustan, että tänään mutustelen vähän suklaata ja koitan huomenna taas uudella voimalla tsempata itseäni.

 

Haaste oli aika yksinkertainen... Hetken mietin, että eikö ne tosiaan keksineet muuta?

Ei vaiskaan.

Kyllä se saalomaan pisti ihan tosissaan, vaikkakin kesti vain reilun

minuutin per perse.

Oli rakennettu liikuntasaliin rata, joka piti suorittaa. Eikä se nyt aivan toivottoman mahdoton ollut. Sanotaanko, että ODOTIN vielä pahempaa...

Mutta hyvä näin.

 

Meillä vaihtu eilen autokin.

Alkoholisti peltilehmä sai lähteä autoliikkeeseen ja tilalle tuli pieni ruokainen tilaihme ja oikein ihana ajettava Toyota.

Ihana auto.

 

Mutta vaikka pitäis niin kovasti olla aihetta iloon ja tyytyväisyyteen, niin MIKSI

mulla on vähän väliä niin toivottoman pahamieli kuitenkin?
Äitille juurikin tänään mainitsin, että

imuroidessakin tuntui, että itku tulee... Johtuuko se siitä, että ei ole ollu aikaa levätä? Siitä että alkaa yksinkertaisesti olemaan jo niin väsyny

työn ja tämän armottoman itsensä piiskaamisen takia...?

Ja että kokee itsensä niin huonoksi ja riittämättömäksi, kun lapsien kanssa ei enää olekaan 24/7 kuten ennen...

 

Täytyy kai antaa aikaa itselle...

Ja itsensä tutkiskeluun..

 

Huomenna uudella tarmolla kohti kevyempää minää!

 

Ja josko uuden vuoden lupauksena pyrkis olemaan

HERKUITTA

Helmikuun viimeiseen päivään asti.

Eihän se ole aika eikä mikään, eihän?

Kuhan siihen vain pystyis...

 

 



Muutokset (?!) kuvina

ENNEN (syyskuu 2013)

Tämä kuva on jo aiemmin ollut esillä blogissani

Varsinainen kuvan muokkauksen ammattilainen, todellakin!

Ajatella, värkkäsin valehtelematta liki puoli tuntia tuota ensimmäistä kuvaa

JA EDELLEENKI

tuohon yläkulmaan jäi tuollainen väripalkki.... AAAARKH!

 

Millä te muokkaatte kuvanne?

Mie en jotenki vaan osaa käyttää edes tuota Paint ohjelmaa... Huoks.

 

Mutta asiaan!

 

Nuo ylimmät kuvat ovat  tasan kolme kuukautta sitten otettu, jolloin oltiin siellä Rodoksen lämmössä.

Tämä projekti oli silloin kestänyt ehkä sen viikon parin verran,

joten tuossa oli aika tarkoin varmaan ne lähtömitat tähän projektiin...

 

Mie olen hirveän sokea omalle laihtumiselle.

Puntari näyttää, että -13kg on painoa lähtenyt. Vaatteet roikkuu päällä. Mutta silmä ei näe.

 

Teinkin sitten kokeen ja puin liki samat vaatteet päälle, mitä noissakin oli.

 

Ja tulos oli tällainen:

 

TÄMÄ HETKI (joulukuu 2013, -13kg)

 

 

 

No voi olla, että kyllä sen silmäkin näkee sitten kun on vertauskohde mihin verrata.

Ja voin hyvillä mielin kuitenkin todeta, että on sitä lähtenyt.

Mutta voin silti vain huokaista, miten paljon minun on vielä parin kuukauden aikana yritettävä saada pois, jotta olisin saanut pois sen mitä tämän puolen vuoden aikana meinasinkin.

Eli -20kg tai -25kg.

Ja projekti jatkuu kunnes tulos on sen -30kg...

Kun vain nyt päästäis äkkiä tämän joulun ohi....