Ja paino putoaa taas :)

Olen vihdoin päässyt jälleen oman elämäni herraksi ja aloittanut totaalisen syömisten laskemisen

treenaamisen ohella.

Paino on jälleen ottanut mukavan laskusuunnan, ja kaikki tuntuu tällä kertaa taas käyvän niin helposti

ja mukavasti.

Ilman stressiä, kiirettä ja ilman totaalikieltoja yhtään mihinkään.

Ja vieläpä ihan normi ruoalla!

 

Eilen salilla käydessä tieten tahtoen vedätin ku hullupäinen,

kulutin liki 800kcal ja illalla töissä pistin sykemittarin päälle kun halusin nähdä suurin piirtein paljon kuuden tunnin työpäivän aikana tulee kulutusta.

No sitä tuli 1107kcal.

 

On mennyt laihduttamisen kanssa todella hyvin.

Kroppa kiittää ja minä kiitän.

 

 

google kuvahaku

 

Toivottavasti tätä intoa jatkuu mahdollisimman kauan.

 

Nyt lähden jälleen aamupalalle ja tunnin päästä täyttä höyryä kohti kuntosalia.

 



Viimeiset kolme viikkoa!

Tänään oli punnitus, ja yllätyin iloisesti. 
Melkein teki taas mieli tanssahdella tasajalkaa ja kiljaista pari riemu huutoa, mutta maltoin mieleni kuitenkin.
Jos oman puntarin mukaan paino onkin prosentuaalisesti tippunut sen 17,95% (mikäs päivä siitä kirjoitinkaan...) niin jopa ohjaajan puntarilla painonpudotus oli
17,1% ja minusta se on hyvin! Kilon verran vähemmän näyttää kotipuntari ku tuo millä meidän viralliset punnitukset tehdään!

Mutta tämä stressi... Tämä mielettömän suuri ahdistava stressi... se on suuri häiriötekijä painonpudotuksessa.
Ja miten se näkyy?
Ylenpalttisena hermostumisena, äkäisenä käyttäytymisenä, puristavana tunteena rinnassa.... Hermot menee KOKO AJAN esimerkiksi lasten jatkuvaan tappeluun, huutoon ja riitelyyn... Se vähäinenkin kärsivällisyys on kadonnut kuin tuhka tuuleen...
Sitä vain miettii koko ajan, että miten mie nyt etenen tulevat kolme viikkoa, että tulos olisi mahdollisimman hyvä? Paljon mie liikun ja paljon mie syön?
Ajatukset pyörii vain ja ainoastaan mukana tässä kisassa, laihduttamisessa ja sanattomassa itsensä tsemppaamisessa!
Ja siinä, että sitä pistää itsensä TÄYSIN likoon tähän projektiin. Näihin viimeisiin kolmeen viikkoon...

Ei tämä ole helppoa. Ei oikeastikkaan ole...
Tässä on niin vahvana taustalla se ryhmän paine, oma onnistumisen tarve ja järetön henkinen painolasti.
Kun nämä viimeiset kolme viikkoa on takana, saa huokaista helpotuksesta.

Ja kyllähän se tänä aamuna tuntui eräässä kaupassa käydessä, kun myyjä sanoi, että "ei sinusta nyt sillai huomaa... tai huomaa tietenki.. mutta ei niin selvästi..."
Melkein pisti polvilleen.
Onko tosi, että ei MELKEIN -20kg näy missään???
Jos vaatekoko on pienentynyt 2-3 numerolla, niin sitä EI HUOMAA? Meinas tulla itku.
Turhaa työtä kaikki tyynni?
Läski ennen, läski nyt, läski aina. Vitutti.
Mutta päätin, että paskat kaikesta tuollaisesta nakkaan... Täytyyhän se muillekin näkyä, jos sen itsekin peilistä katsoessa huomaa!?

Tämä aamu sai muutenkin taas minun niskakarvat pystyyn.
Joka jumalan asiasta nuo lapset keksiiki tappelun saada aikaseksi...
Ja se, että niitä oikeasti on nyt kolme ja KAIKKI niistä osaavat tuon tappelun jalon taidon..
Kuka saa laittaa ulko-oven kiinni... "En riisu!" "En pue!"
Puhumattakaan ämpärillisestä legoja, läjästä palapelejä... kuka saa ruoan ekana pöytään ja lusikan ensimmäisenä haettua... ja aina tottakai siitä samasta lelusta mikä jo toisella kädessä on...
Listaa vois jatkaa loputtomiin...

Täytyy nyt odotella, että neiti nukkuu päiväunet ja lähteä repiin kaikkia kolmea stigassa perässä pitkin jalkakäytäviä ja puoli neljän aikaan lähtis valloittamaan kuntosalia.

Palataan taas asiaan kun henkiset paineet kasvaa niin suuriksi, että ne pitää purkaa kirjoittamalla.

Kipeät kipeät kipeät KIPEIMMÄT lihakset.....

< --------
Siinäpä eiliset treenit kokonaisuudessaan.
Olen aivan yllättynyt siitä miten paljon LIHAKSIA minun kropasta löytyykään!
Nyt kun joka ikinen lihas kaulasta alaspäin aina nilkkoihin asti huutaa hoosiannaa, voin kertoa,
että TÄLLÄ jos jollakin saavutetaan varmaan niitä odotettuja tuloksia kiinteästä ja mahtavasta nais vartalosta!
Ainakin mie sokeasti haluan uskoa niin.

Ensin taistellaan painoa tuhottomalla sinnillä alaspäin ja sitten aletaan tekemään tosissaan töitä, että vartalosta muokkautuu timmi!

Motivaatiota löytyy nyt kyllä taas vaihteeksi ihan tosissaan.

Tänään vedettiin salilla kymmenkunta minuuttia HIIT treeniä kovalla sykkeellä.
Se vain on niin tehokasta!
Siihen päälle kuntopyörä ja crosstrainer ja tulos oli -596kcal tunnissa.

Kävinhän mie lisäksi tänään sitten sellaisen lyhyen palauttavan kävelylenkin illalla koko perheen voimin ja siinäkin sain piirua vaille 300 kcal katoamaan taivaan tuuliin!
Huomenna toivottavasti ei ole niin kova pakkanen, etteikö se puolen toista tunnin kävelylenkki onnistuisi.
Tiistaina on edessä jälleen sali ja Keskiviikkona lihaskunto treeni.

google kuvahaku

Olen miettinyt josko tämän viimeisen kisakuukauden pystyisin olemaan TOTAALIkiellossa kaikkiin herkkuihin.. Ainahan se on jäänyt vain miettinnän asteelle...
Tietenkin vasta huomisesta alkaen, koska tänään sorruin isän syntymäpäivillä syömään täytekakkua, juustokakkua ja keksiä... Ja ehkä himpun verran suklaatakin.
Mutta kohtuudella kuitenkin siinä mielessä, ettei kalorit pomppineet kulutuksesta yli yhdelläkään yksiköllä! Päin vastoin, edelleen ollaan miinuksella 1000kcal.

Mutta onko minusta oikeasti totaalikieltoon?
Vuosi sitten se onnistui tosi hyvin. Aloitin Tammikuussa (kuten joka helvetin tammikuu yleensäkin!) laihdutuskuurille ja olin karkkilakossa tammikuusta helmikuuhun. Paino putosi 7kg pelkästään sillä!
Ehkäpä se onnistuu siis nytkin. Jos huomisesta alkaen tekis hiljaa mielessään tiukan linjan syömisille, mutta ei tietenkään toitottais siitä ympäri kyliä, koska mie olen herkkä sortumaan ;)
Mutta YRITTÄÄHÄN voi aina :)

Mie olen niin pakottanu itteni voittamaan tämän kisan (vaikka todennäkösesti mie EN ole se joka voittaa!) koska se kerryttäis "pottia" syksyn mahdolliseen ulkomaan matkaan.
Lupakin kun on jo anottu ja hyväksytty, enää ei puutu ku rahat :D

Virallinen punnitus...

Oh my...
Sairastelu aiheutti kaikesta huolimatta hivenen takapakkia ja putosin johtoasemasta
kakkosen paikalle.
Onnihan tässä on, että kisaa on jäljellä vielä puolitoista kuukautta
ja IHAN KAIKKI on mahollista,
etenkin kun olen nyt tosissani päättänyt kamppailla eroon näistä kiloista.
Ja etenkin kun prosentuaalinen ero ykkösen ja kakkosen välillä on 0,3%
eli liki mitätön!

google kuvahaku

Kävin aamulla hierojalla ja olinhan mie lukossa..
Ei TIETENKÄÄN olis saanu salilla tänään käydä, mutta yrittäkääpä pitää minut poissa ja vielä vapaapäivänä???
Ei onnistu.
Sen verran kuiten pidin huolen, että en treenannut yläkroppaa.
Tein harjoitukset ainoastaan kuntopyörällä, juoksumatolla ja stepperillä.

google kuvahaku

Ja nyt on tapahtunut se, mitä EI IKINÄ ENÄÄ pitänyt tapahtua.
Mulla on vauvakuume...
Eikä mikään hirveän pienikään vauvakuume, vaan ihan toivoton.
Ja tämä ei ole vain tämän päivän päähän pistos vaan jo pitempään jatkunut ongelma...
Niin suuri ongelma, että olen ottanut sen puheeksi jopa aviomieheni kanssa..
Jolla EI TIETENKÄÄN olisi mitään uutta tulokasta vastaan.

Mutta älkää pelätkö.
Meille EI OLE TULOSSA vauvaa nyt, eikä varmaan enää myöhemminkään.
Liian monta rautaa tulessa ja liian monta valmista suunnitelmaa
menis ihan uusimiseen jos vauvaileen alkais.

google kuvahaku

Kaiken hyvän lisäksi tämä minun kaipuu kaukomaille alkaa oleen taas ihan voittamaton.
Illat menee netissä istuen ja matkojen hintoja vertaillen..
Tahtoo aurinkoon ja lämpöön.
Pakoon tätä ikävää Lapin pimeyttä ja kaamosta. Huoks...


 

Laihduttamista, laihduttamista vaan...

Vakio aamupalani nykyisin on kaurapuuroa, raejuustoa ja sokeroimatonta "soppaa", ja lisäksi puoli litraa vettä.
Nam nam!

Lounaalla syön ihan normaalia ruokaa mitä kaikki muutkin, mutta HUOMATTAVASTI pienemmän annoksen ja puolet lautasesta on salaattia.

Välipalaksi syön rahkan TAI proteiinipatukan.

Ja päivällisellä myös samaa mitä muutkin,
mutta pienempinä annoksina SEKÄ puolet lautasesta salaattia.

Iltapalaksi vedän rahkapurkin TAI proteiinipatukan.
Ja lisäksi voin "napostella" päälle kukkakaalta tai paprikaa.

Olen pitänyt nämä pari päivää kalorit 1200-1400kcal välillä,
ja treeneillähän kulutusta on saanut kasvatettua sen verran,
että päivittäinen kalori vaje on kohtuu iso!

Vettä juon 2-3 litraa päivässä ja olen nyt yrittänyt tehostaa vihreän teen juomista.

Nämä kaksi päivää tätä jälleen aloitettua "uutta elämää" on menny tosi hyvin.
Olen unohtanu sairastelun aiheuttamat MAHDOLLISET takapakit ja menneet mässäilyt.
Meinaan toki aiheuttaa kerran viikossa keholleni kalorishokin, jotta laihdutus nopeutuis entisestään.

Seuraavasta punnituksesta ei ole edelleen mitään tietoa.
Toiset ryhmäläisistä kävi torstaina, yks menee maanantaina, mutta mulle ei ole kuulunut vielä mitään...
Ja niin kovaa hinkua viikon levon jälkeen ei puntarille olekaan, että kyselisin punnituksen perään,
eiköhän tuo "valmentaja" ajankohdan ilmoita.

Toivottavasti huomenna onnistun välttämään kiusaukset, kun juhlitaan
meidän keskimmäisemme 3 vuotis pippaloita.
Mutta en ajatellut asiasta sterssiä repiä.
Mitä vähempi stressiä, sen parempi olo mulla.

Tänään lähden salille kokeileen fysiikkaa, vieläkö keuhkot ja pumppu jaksaa treenata.
Kävin tosin eilenkin (vaikka edelleen olin sairaslomalla.. auts) mutta otin TOSI kevyesti ja suht kevyesti meinaan ottaa nytkin.
Ei auta aloittaa sata lasissa, etten kohta makaa jossain teho-osastolla.

Seuraavaan kertaan!

Liian kovaa, liian kauan... Lepo on halpa henkivakuutus.

Tänään ihan tosissaan korpesi kuntosalin ohi ajaessa kun näki miten laihdutus ystävä siellä rehki ja itse et päässyt mukaan...

Ja mites muutenkaan tätä itsesääliä on hoidettu ku syömällä oikein hyvin itse tehtyä pizzaa ja paljon paljon suklaata.

Huomenna mie lopetan tämän rypemisen omassa surkeudessani ja alan hoitamaan tätä laihduttamista ruokavaliolla.

Jos jotain nyt olen oppinut, niin lepo TODELLAKIN on halpa henkivakuutus.

Mie tänään ihan vain aikani kuluksi googletin tätä minun "taudin kuvaa" jne, niin pikkuhiljaa alkoi selvitä, ettei ne tyypit minua pahuuttaan varottele tuosta kuntoilusta sairastelun aikana. Kyllä se ihan oikeasti voi kohtaloksi koitua jos ei osaa rauhoittua.

Nyt sitten opetellaan kuuntelemaan itseä vähän paremmin,

ja voin kertoa että aiemmin en ole treenaamaan menossa ennen ku olen itseni saanut kuntoon.

Tämä väsymys on nyt viimeiset päivät lyönyt ankaralla kädellä vasten

kasvoja.

Tänään nukahdin istuvaan asentoon sohvatuoliin. Havahduin hereille kun tyttö kiipesi syliin.

Autoajelulla käynnin nuokuin etupenkillä silmät puoli tangossa...

Olisinko koskaan raskaanakaan ollut näin väsynyt mitä nyt olen?

Luojan kiitos ei tarvi töihin mennä vasta ku tiistaina.

Josko siihen mennessä olis saanut itsensä kuntoon.

Tänään olis ollu iltavuoro, mutta en mie ois siellä jaksanu mitään tehä. En ees paikallani istua nukahtamatta.

 

Paranemisia mulle ja tsemppiä ruokavalion kunnostamiseen! TAAS!

Flunssa vei sata nolla...

Voihan itku.

Töissä oli tänään niin vetämätön ja kipeä olo,

 kello ei tuntunut liikkuvan eteenpäin ja jokainen tunti ahdisti hitaalla kulullaan.

 

Kun kello löi viisi ja pääsin töistä, suuntasin suoraan salille hyvin periksi antamattomalla asenteella...

MUTTA

pian oli pakko tunnustaa, että olen kipeä.

Flunssa veti pidemmän korren.

Vasemmalla puolella on ihan sata varma poskiontelon tulehdus.

Lisäksi tuntuu, ettei keuhkotkaan ole ihan kunnossa.

 

Mutta aamulla soitan päivystykseen.

Joskopa sieltä jotku antibiootit tuohon poskionteloon heruis...

 

kuvalähde: FACEBOOK

 

Painajaiset ne jatkuu.

Yhtenä yönä löydetään mädäntynyt ruumis, toisena yönä mennään työkaverin kanssa kitarisa leikkaukseen ja se työkaveri vaipuukin koomaan...

Kolmantena yönä istutaan joen rannalla aurinkoisessa kesä säässä ja selitetään tuttavalle, miten syöpähoidot kohta alkaa.

Mutta kenen syöpä? Minun? Jonku lapsistani?

Se jäi epäselväksi.

Kuulun yhteen ryhmään Facebookissa jossa sitte kyselin noiden hillittömien painajaisten perään ja kerrottiin että jouluaatosta loppiaseen on menossa unien pyhät yöt

joissa tulee seuraavan vuoden teemat esiin.

 

Iskikö viittä vaille paniikki?
Onko minun tuleva vuosi siis elävä painajainen?
Kuolemaa, sairastelua... Kaikkea Ei Niin Mukavaa.

 

Onneksi joku sitten kuitenkin osasi lohduttaa, että ne pyhät unet pitää tavallaan "tilata",

eikä pidä sotkea ulkoisiin tekijöihin.

Kieltämättä kaikki nuo unet mitä on pyöriny ny viikon verran taitavat tulla suoraan alitajunnasta.

Taivaan tulista mätänevät ruumiit,

syöpä varmaan salkkareista ja kun sitä nyt niin monella tutulla tuntuu olevan, niin sitä on liikaa pysähtyny miettiin.

Sitä miten hauras on elämä ja lyhyt hetki.

 

Mie ny rukoilen ja toivon, että saan elää täällä vielä ainaki sen seittemän kymmentä vuotta terveenä.

:)

 

Mulla meinaa vähän puskeen stressiä nyt tästä

"Läski kisasta".

Kaikki varmasti pistää parastaan, mutta aina tuntuu itestä, että voishan sitä enemmänki tehä, vaikkei varmasti oikeasti voikkaan.

Mutta nyt ku tuli tämä helvetillinen flunssa ja pakkolepo jos joskus haluaa tervehtyä,

ni se masentaa ja ahistaa.

En ole tottunu olemaan paikallaan. Pitää saada liikkua ja treenata!

 

Mutta enköhän mie huomenissa postaile

josko sinne tohtorille vaikka pääsen!