Masennusko? Burn out?

Ihan kuin seisois tyhjän päällä... Ja vaikka ympärillä on paljon ihmisiä, tuntuu kuin olis kaiken keskellä ihan yksin.
Kasvot jaksaa hymyillä, mutta pintaa syvemmällä tuntuu pahalta...

google kuvahaku

Tämä on niin outo ja uusi tunne mulle.
Haluttais sulkea kaikki ympäriltä edes hetkeksi pois ja saada tilaa omille ajatuksille ja omalle ololle.
Olen itkeskellyt KAKSI päivää...
Tänään äidille mennessä sisko epäili jo että olen raskaana, kun purskahdin kesken lauseen itkemään...
Olen vain väsynyt.
Vetänyt itseni niin piippuun, että se kostautuu näin...
Kaiken itkun ja muun ohella sain seurakseni vielä sitkeän migreenin. Sitä ei ole ollut pitkään pitkään aikaan... Tänään se päätti muistuttaa, ettei ole kadonnut kokonaan.

Mutta onneksi tämä on vain väliaikainen tunne tila ja nopeasti ohi meneväkin vielä.
Ainaki toivon niin :)

Tänään päätin tehdä sen paljon puhutun korjaus liikkeen parempaan suuntaan ja hyvin on lähtenyt päivä käyntiin.
Olen siivonnut, vaihtanut olohuoneeseen keväisemmät verhot ja kokenut pienoisen pettymyksen ihan uuteen ryijymattooni, minkä jotexilta tilasin.. Ja jonka myöhemmin illalla kiikutin postiin ja pistin menemään takaisin.
Ehkä mie jostain löydän juuri sellaisen millaista etsinkin.
Tuo kyseinen matto oli lattiassa KOKO ajan rullalla... se oli pehmeä pohjainen ja sellainen "hepsakka".. En tykännyt.
Mutta keittiöön tilatut muovimatot oli hyvät ja niihin olen tyytyväinen! Samoin ku olohuoneen uusiin verhoihin.... Jotka roikkuu ryppyisinä ikkunoissa odottaen minun mietinnän lopputulosta, että tarviiko ne silittää... heh...
Lisäksi kävin tänään ostamassa vahakangas liinan keittiön pöydälle.... Nyt se helvetin ruma pöytä on piilossa sen kauniin liinan alla. Ja siihenki hankintaan olen Super tyytyväinen! ;)

Lenkille en saanut tänään itseäni raahattua vaikka tarkoitus oli ja kyykytkin jäi takaraivoon vain kummittelemaan... Eli tekemättä jäi nekin.
Jospa huomenna illasta pääsisin jopa lenkille. Ehkä mielikin siitä piristyisi.

Huomenna kuiten töihin leikkimään pirteää ja iloista minää :D

Sairasloman jatkoa.

Kolme päivää lisää sairaslomaa ja Johtaja tykkää hyvää töissä. Ainakin luulen

niin. Voi voi, ku tietäis, että kyllä se vituttaa tätä potilastaki, eikä

vain häntä itseään.

 

Kävin siis aamulla jälleen vastaanotolla, koska keuhkot on viime päivät olleet ilman rasitustakin jo tosi kipeät. Eikä nuo äkilliset rintapistokset ole tätä oloa helpommaksikaan tehneet.

Ei sieltä löytyny mitään, mikä minut ois yllättäny.

Akuutti keuhkoputken tulehdus, virus peräinen johon auttaa vain aika ja osin nuo antibiootit jotka mulle jo meneekin.

Tässä sydän toivoa täynnä, että loppu viikosta minut nähdään taas eri tahtiin treenaamassa.

 

VIIKON lepo ja hikoilematta oleminen saa tämän elohopean lailla liikkeessä olevan äidin pään järähtelemään raivosta...

Okei... No käytiin me taas eilen pikku lenkki. 4km.

Venyin ja vanuin perässä ku räkä. Ei jaksa ei jaksa ei jaksa...

Naureskelin miehelleni, että olenko tosissaan niin puolikuntoinen, että 8-kymppiset mummot puottelee minut jalkapelillä ohi että heilahtaa?
No olin mie.

Kättä heilauttaen mummelit viuhtoivat menemään.

Voi itku! Ajattelin.

 

Tänään olen syömisten kanssa ottanu järeät aseet käyttöön, vaikka ei huonosti mennyt kyllä eilinenkään.

Jos jotain olen päättänyt niin ainakin sen, etten mie painon anna nousta tämän sairastelun ohella.

Seuraan sitä aktiivisesti omalla puntarillani ainaki MELKEIN joka aamu (tänä aamuna en).

Tiedän reagoida saman tien jos tulee nousua.

Tosin eilinenkin syömisten kanssa meni jopa kohtuu hyvin.

 

Eiköhän tämä tästä...

Kohti parempaa huomista.



Liian kovaa, liian kauan... Lepo on halpa henkivakuutus.

Tänään ihan tosissaan korpesi kuntosalin ohi ajaessa kun näki miten laihdutus ystävä siellä rehki ja itse et päässyt mukaan...

Ja mites muutenkaan tätä itsesääliä on hoidettu ku syömällä oikein hyvin itse tehtyä pizzaa ja paljon paljon suklaata.

Huomenna mie lopetan tämän rypemisen omassa surkeudessani ja alan hoitamaan tätä laihduttamista ruokavaliolla.

Jos jotain nyt olen oppinut, niin lepo TODELLAKIN on halpa henkivakuutus.

Mie tänään ihan vain aikani kuluksi googletin tätä minun "taudin kuvaa" jne, niin pikkuhiljaa alkoi selvitä, ettei ne tyypit minua pahuuttaan varottele tuosta kuntoilusta sairastelun aikana. Kyllä se ihan oikeasti voi kohtaloksi koitua jos ei osaa rauhoittua.

Nyt sitten opetellaan kuuntelemaan itseä vähän paremmin,

ja voin kertoa että aiemmin en ole treenaamaan menossa ennen ku olen itseni saanut kuntoon.

Tämä väsymys on nyt viimeiset päivät lyönyt ankaralla kädellä vasten

kasvoja.

Tänään nukahdin istuvaan asentoon sohvatuoliin. Havahduin hereille kun tyttö kiipesi syliin.

Autoajelulla käynnin nuokuin etupenkillä silmät puoli tangossa...

Olisinko koskaan raskaanakaan ollut näin väsynyt mitä nyt olen?

Luojan kiitos ei tarvi töihin mennä vasta ku tiistaina.

Josko siihen mennessä olis saanut itsensä kuntoon.

Tänään olis ollu iltavuoro, mutta en mie ois siellä jaksanu mitään tehä. En ees paikallani istua nukahtamatta.

 

Paranemisia mulle ja tsemppiä ruokavalion kunnostamiseen! TAAS!