Vakavia mietelmiä

Tämä taitaa olla Toukokuun ensimmäinen postaus. Ja missä olen ollut?
- Hyvin syvällä oman pään sisällä, etten sanois.
Olen miettinyt... Miettinyt vähän liikaakin kaikkea. Pyöritellyt asioita päässäni ja vaikka miten päin olisin, ei ole hyvä olla.

Voi olla että suurimmalle osalle laihdutus porukasta tuo kilpailu oli hyvä juttu. (Puoli vuotinen laihdutuskilpailu, jossa tulin toiseksi)
Miekin ensin ajattelin niin, että se on tosi hyvä juttu, saa vihdoin painon putoamaan. Että eihän tässä mitään muuta olekaan pielessä ku se, että painoa on liikaa!  Ja putosihan se paino!
Mutta mie en muista että olisin koskaan ollut näin henkisesti väsynyt kuin mitä nyt olen ollut jo REILUT KAKSI KUUKAUTTA kisan jälkeen.
Jotenki tuntuu että sen puoli vuotisen kovan treenitahin ja hektisen elämän jälkeen sitä putosi suoraan tyhjän päälle.
Projekti ei ole kantanut yhtään huolta siitä, että miten nyt kisan jälkeen sujuu. Onko kaikki ok, pysyykö paino samoissa lukemissa tai laskeeko se... Tai eihän vaan missään nimessä nouse!
Ei mitään.
Hiljais eloa.
Ja taisinpa edellisessä sähköpostissa tälle hankkeen vetäjälle jopa mainita, että tunnen olevani tyhjän päällä. Ei mitään.
Sitä tukea kaipais edelleen, mutta sieltä mistä sitä pitäs vielä syksyyn asti saada, niin sitäpä ei enää saakaan.
Omin voimin ja omin konstein ne -20kg tiputettiin, mutta siinä oli se ryhmän paine vaatimassa että sie onnistut, etkä jätä leikkiä sikseen.
Nyt on tultu taas tähän että joka jumalan maanantai sitä lupaa itselleen aloittaa uuden elämän ja joka jumalan maanantai huomaa että edellisen viikon punnituksesta paino on jälleen noussu kilon, kahessa viikossa kaks ja sitä rataa.... Epäilemättä 3-4kg on tullu nyt plussaa kahessa kuukaudessa.
Ja mulle se on liikaa.

Nyt olen törmännyt (edellisen parturireissun jälkeen, jossa mulle otsis leikattiin) jatkuviin kehuihin, että miten hyvältä näytän. Työpaikalla olo tulee välissä kiusalliseksi kun niitä kehuja sataa joka toiselta, siitä miten hyvältä nyt näytän... Miten kaunis minusta on tullu.
Jopa tänään lääkäri reissulla lääkäri sanoi, miten kauniilta hoikalta ja hyvin voivalta näytän.
Tekis mieli huutaa niille, että en hitossakaan näytä hyvältä!
Koska itse en näe asiaa niin että näyttäisin mitenkään hyvältä. Vielä vähemmän hoikalta.
Tuntuuhan se helvetin hyvältä, että kehuja tulee... Nostaa ne tuota maahan poljettua itsetuntoa kerta toisen jälkeen korkeammalle.
Mutta nyt kun se paino ei enää ole ollu siinä lasku suunnassa, niin nuo kehut tuntuu liioittelulta. Niitä on vaikea uskoa ja vaikea ottaa vastaan.

Tosiaan, tänään on taas maanantai ja tänään on taas kaivettu naftaliinista motivaatio ja itsekuri.
Suklaat saa houkuttaa seuraavan kerran joskus kuun loppu puolella ja jos hyvin sujuu ei edes silloin.
Ehkä on pakko pakottaa itsensä hetkeksi totaalikieltoon jotta onnistuu.

Ja ai niin.
Tänään poistettiin se kierukka.
Ehkä minun mieli tästä tasaantuu muutenkin kun yks hormonaalinen juttu minusta on vähempänä.

Maanantai masennus

Ulkona aurinko paistaa täydeltä taivaalta, ilma on kaikin puolin mahtava.
Jostain syystä minun mieli on nyt sysimusta ja olo
muutenkin kuin ruuti tynnyrillä.
Eilen oli hirveä tsemppi päällä, tänään heti aamusta teki mieli lyödä hanskat tiskiin ja
niinhän oikeastaan teinkin.
Tuumin, että vitut kaloreista ja vitut kaikesta...
Pitääkö aina olla joka jumalan suupalaa punnittemassa, merkkaamassa ja säätämässä?
Huijja.

Mie en oikeastaan ymmärrä mistä nämä minun voimakkaat tunteet nykyisin kumpuaa.
Kun laihdutuskisa loppui,
tuli aika pian sen jälkeen ahdistuneisuutta... Tuli sellaisia voimakkaita masennus päiviä, että ihan oikeasti mietti, että mitä vitt....
Tunsi olevansa tyhjän päällä. Ja TAAS se sama tunne...
Niinku seisois tyhjän päällä.
Sitä haluaa ihan hirveästi tehdä ja toimia sen eteen että onnistuisi pudottamaan painoa, paljonkin... Saamaan sen timmin kesävartalon joka ei enää paisahtais pullataikinaksi...
Mutta ku pää ei pysy suunnitelmien perässä.
Ei jaksa olla skarppina koko aikaa,
ja sitten ku tuntee kerran lysähtävänsä, että se palapeli hajoaa... Ja sie syötkin enemmän ku oikeasti saat... KUTEN ESIMERKKINÄ TÄMÄ PÄIVÄ JA EILINEN ILTA...
Niin sitä tuntuu, että peli on menetetty. Vaikka eihän se ole.
Eihän se ole helvetti ku nousta sieltä rypeiköstä takaisin ylös, mutta ku välissä tuntuu makaavansa niin syvällä siellä montussa ettei enää pääse ylös.

Se joka joskus on väittänyt laihdutuksen olevan helppoa, niin vois mulle sen helppouden tulla näyttämään.
Ehkä teen asiat itelleni liian vaikeiksi. Asetan itelleni liikaa tavoitteita... Ja vaadin iteltäni liian paljon liian nopeasti.
Olen ottanut asiat elämäntapa muutoksena, mutta jostain helvetin puskasta tuo suklaapiru hyppäs taas minua raastamaan, eikä
päästä irti otteestaan.

Mie voin kertoa, että tänä päivänä saa kalorinlaskennat jäädä..
jos mie huomenna saan itteäni niskasta kiinni, ni se on jo hyvin... Nyt ei vaan OIKEASTI jaksa!

Masennusko? Burn out?

Ihan kuin seisois tyhjän päällä... Ja vaikka ympärillä on paljon ihmisiä, tuntuu kuin olis kaiken keskellä ihan yksin.
Kasvot jaksaa hymyillä, mutta pintaa syvemmällä tuntuu pahalta...

google kuvahaku

Tämä on niin outo ja uusi tunne mulle.
Haluttais sulkea kaikki ympäriltä edes hetkeksi pois ja saada tilaa omille ajatuksille ja omalle ololle.
Olen itkeskellyt KAKSI päivää...
Tänään äidille mennessä sisko epäili jo että olen raskaana, kun purskahdin kesken lauseen itkemään...
Olen vain väsynyt.
Vetänyt itseni niin piippuun, että se kostautuu näin...
Kaiken itkun ja muun ohella sain seurakseni vielä sitkeän migreenin. Sitä ei ole ollut pitkään pitkään aikaan... Tänään se päätti muistuttaa, ettei ole kadonnut kokonaan.

Mutta onneksi tämä on vain väliaikainen tunne tila ja nopeasti ohi meneväkin vielä.
Ainaki toivon niin :)

Tänään päätin tehdä sen paljon puhutun korjaus liikkeen parempaan suuntaan ja hyvin on lähtenyt päivä käyntiin.
Olen siivonnut, vaihtanut olohuoneeseen keväisemmät verhot ja kokenut pienoisen pettymyksen ihan uuteen ryijymattooni, minkä jotexilta tilasin.. Ja jonka myöhemmin illalla kiikutin postiin ja pistin menemään takaisin.
Ehkä mie jostain löydän juuri sellaisen millaista etsinkin.
Tuo kyseinen matto oli lattiassa KOKO ajan rullalla... se oli pehmeä pohjainen ja sellainen "hepsakka".. En tykännyt.
Mutta keittiöön tilatut muovimatot oli hyvät ja niihin olen tyytyväinen! Samoin ku olohuoneen uusiin verhoihin.... Jotka roikkuu ryppyisinä ikkunoissa odottaen minun mietinnän lopputulosta, että tarviiko ne silittää... heh...
Lisäksi kävin tänään ostamassa vahakangas liinan keittiön pöydälle.... Nyt se helvetin ruma pöytä on piilossa sen kauniin liinan alla. Ja siihenki hankintaan olen Super tyytyväinen! ;)

Lenkille en saanut tänään itseäni raahattua vaikka tarkoitus oli ja kyykytkin jäi takaraivoon vain kummittelemaan... Eli tekemättä jäi nekin.
Jospa huomenna illasta pääsisin jopa lenkille. Ehkä mielikin siitä piristyisi.

Huomenna kuiten töihin leikkimään pirteää ja iloista minää :D