Ja paino putoaa taas :)

Olen vihdoin päässyt jälleen oman elämäni herraksi ja aloittanut totaalisen syömisten laskemisen

treenaamisen ohella.

Paino on jälleen ottanut mukavan laskusuunnan, ja kaikki tuntuu tällä kertaa taas käyvän niin helposti

ja mukavasti.

Ilman stressiä, kiirettä ja ilman totaalikieltoja yhtään mihinkään.

Ja vieläpä ihan normi ruoalla!

 

Eilen salilla käydessä tieten tahtoen vedätin ku hullupäinen,

kulutin liki 800kcal ja illalla töissä pistin sykemittarin päälle kun halusin nähdä suurin piirtein paljon kuuden tunnin työpäivän aikana tulee kulutusta.

No sitä tuli 1107kcal.

 

On mennyt laihduttamisen kanssa todella hyvin.

Kroppa kiittää ja minä kiitän.

 

 

google kuvahaku

 

Toivottavasti tätä intoa jatkuu mahdollisimman kauan.

 

Nyt lähden jälleen aamupalalle ja tunnin päästä täyttä höyryä kohti kuntosalia.

 



Neuroottinen puntarilla hyppääjä

Ärsyttää itseäkin ihan järettömästi, miten
neuroottinen sitä voi puntarin suhteen ollakaan.
Olen nyt lukuisista lupauksista huolimatta (joissa vannon kautta kiven ja kannon, etten käy puntarilla ennen sitä tätä ja tuota päivää) käynyt puntarilla joka
helvetin aamu todeten saman pettymyksen kuin aiempina aamuinakin, että se paino ei perkele ole laskenu VIELÄKÄÄN!

Menen aamulla kehonkoostumus mittaukseen kuntosalille,
ja huomenna meillä on myös haaste ja virallinen punnitus (ohjaajan toimesta), joten silloin näkee TOTUUDEN onko se paino laskenut vai ei, kun hänellä on siellä edellisen punnituksen tulos ylhäällä..

Eilen vannoin, että aloitan TÄNÄÄN pinaattikeitto/kasviskeitto/proteiini painotteisen ruokavalion, mutta mitkähän pari muuttujaa tällä kertaa tuli siihen väliin, etten sitten alkanutkaan...??
Nii'in.
Tein lapsille ranskalaisia ja makkaraa... OHNOM!! Ku tuo paino ei nyt kerran laske, niin syömpäs itsekin... Okei?
No mikäpä jottei laske. Ei tietenkään, jos JOKA KERTA sortuis tuollaisiin yli lyönteihin.
Ja saahan sitä syödä, totta kai saa! Mutta se annoskoko, minkä vetasin, olis voinu toki olla PUOLET pienempi.
Voi yrkkä, että lyö lievästi ketuttaan oma selkärangattomuus!

Olen pohtinu, että voiko tuo salilla treenaus kerätä nestettä kehoon niin paljon, että se paino ei sen takia laske?
Vai onko läski muuttunu lihakseksi... Ja koska lihas painaa enemmän kuin läski...? Vai onko minun kehossa ylipäänsä tapahtunu viimisen kuukauden aikana yhtään mitään?

Koska menin nyt lievästi sanottuna mokaamaan tämän päivän SUUNNITELLUN hyvän startin,
mennään loppu päivä ateriankorvikkeilla ja mahdollisimman keveillä sapuskoilla, ettei illasta kaloreita ole kertynyt kuin se MAKSIMISSAAN 1400.




google kuvahaku




Mutta onneksi huominen on aina uusi

mahdollisuus.

Huomenna selviää sitten se asioiden

todellinen laita.

 

 

 

google kuvahaku

Totaalijumitus...

... nimittäin painossa.

Voihan ahdistus!

 

Olen yrittänyt nyt seurailla aamuisin tuota painoa, mutta eihän se perkele liiku suuntaan eikä

toiseen vaikka minun päivittäiset kalorit on olleet tasan sen

1200-1400 kcal per päivä.
(+helvetilliset salitreenit päälle!)
 

Tätä junnausta on kestäny nyt kolmatta viikkoa!

Viikko siitä sairastelun takia, mutta WHAT A FUCK että se ei jo lähe laskuun??

Pistääkö pikkusen nakertaan?

 

Tänään päätin pitää herkkupäivän (ja tulen pitään sen todellakin joka ikinen lauantai) ja antaa kropalle vähän kalorishokkia.
Onpas ollutkin ihana päivä ILMAN joka ikistä suupalan punnitusta.
Ja älyttömän ihana huomata, että osaa itse kohtuullistaa syömiset herkku päivänäki.
Maha ei vaan enää vedä LÄHESKÄÄN niinku se veti ennen.

Käytiin tänään salilla taas hikoilemassa ja mennään huomennakin.
Pakkaset jatkuu EDELLEEN siellä kolmessa kympissä ni ei paljon mieltä revi lähteä tuonne kylmyyteen keuhkoja huuattaan.

Ja tuntuuhan se oikeasti tosi hyvälle kun töissä asiakkaat huomaavat
pienentyneen olemukseni.
Toisten kehut laihtumisesta nostavat  itsetuntoa ja auttavat jatkamaan tätä projektia.
Siinä sitä huomaa, että joka ikinen hiki pisara on todellakin ollut
tämän arvoista.

Helppoa tämä ei ole, eikä sen varmaan helppoa kuulu ollakaan.
Just tällaiset junnausviikot kun paino ei laske, on TOSI TOSI TOSI syvältä sieltä itestään.
Sitä alkaa menettää toivoa siitä, että tämän reilun
kuukauden aikana sais painoa yhtään enempää pois kun sen mitä nyt tähän mennessä on lähtenyt.
Vaikka tiedänhän mie sen, että alkaa se putoamaan taas ku sen aika on. Tottakai se alkaa.
Mutta kun nyt ei ole yhtään varaa tähän painon jumittamiseen
kisa mielessä.
Mutta eiköhän se kohtalo ohjaa tässäkin asiassa :)

Hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille ihanaisille! :)


 

 



Laihduttamista, laihduttamista vaan...

Vakio aamupalani nykyisin on kaurapuuroa, raejuustoa ja sokeroimatonta "soppaa", ja lisäksi puoli litraa vettä.
Nam nam!

Lounaalla syön ihan normaalia ruokaa mitä kaikki muutkin, mutta HUOMATTAVASTI pienemmän annoksen ja puolet lautasesta on salaattia.

Välipalaksi syön rahkan TAI proteiinipatukan.

Ja päivällisellä myös samaa mitä muutkin,
mutta pienempinä annoksina SEKÄ puolet lautasesta salaattia.

Iltapalaksi vedän rahkapurkin TAI proteiinipatukan.
Ja lisäksi voin "napostella" päälle kukkakaalta tai paprikaa.

Olen pitänyt nämä pari päivää kalorit 1200-1400kcal välillä,
ja treeneillähän kulutusta on saanut kasvatettua sen verran,
että päivittäinen kalori vaje on kohtuu iso!

Vettä juon 2-3 litraa päivässä ja olen nyt yrittänyt tehostaa vihreän teen juomista.

Nämä kaksi päivää tätä jälleen aloitettua "uutta elämää" on menny tosi hyvin.
Olen unohtanu sairastelun aiheuttamat MAHDOLLISET takapakit ja menneet mässäilyt.
Meinaan toki aiheuttaa kerran viikossa keholleni kalorishokin, jotta laihdutus nopeutuis entisestään.

Seuraavasta punnituksesta ei ole edelleen mitään tietoa.
Toiset ryhmäläisistä kävi torstaina, yks menee maanantaina, mutta mulle ei ole kuulunut vielä mitään...
Ja niin kovaa hinkua viikon levon jälkeen ei puntarille olekaan, että kyselisin punnituksen perään,
eiköhän tuo "valmentaja" ajankohdan ilmoita.

Toivottavasti huomenna onnistun välttämään kiusaukset, kun juhlitaan
meidän keskimmäisemme 3 vuotis pippaloita.
Mutta en ajatellut asiasta sterssiä repiä.
Mitä vähempi stressiä, sen parempi olo mulla.

Tänään lähden salille kokeileen fysiikkaa, vieläkö keuhkot ja pumppu jaksaa treenata.
Kävin tosin eilenkin (vaikka edelleen olin sairaslomalla.. auts) mutta otin TOSI kevyesti ja suht kevyesti meinaan ottaa nytkin.
Ei auta aloittaa sata lasissa, etten kohta makaa jossain teho-osastolla.

Seuraavaan kertaan!

FUCKfuckFUCK!!!!!

Laihdutuskilpailu on muuttunut kilpailuksi sanan todellisessa merkityksessä.

Minun kohdalta.

En alunperin suhtautunu tähän kilpailumielellä. Ajattelin ottaa projektin itseäni varten ja kilpailla itse itseäni vastaan.

Enää se ei riittänytkään.

 

Meidän sähköposteihin nasahteli tänään tiedot prosentuaalisesta painonpudotuksesta.

Mie olen kisassa vasta KOLMANTENA!

Viimeksi ku oltiin haasteessa, yksi meistä laski ne prosentuaaliset pudotukset ja mie johdin.

Ja kiloinakin olen pudottanut eniten.

MUTTA miten ihmeessä ne prosentit on nyt laskettukaan?

 

Voin kertoa, että loppu suklaan himot ku seinään.

Ja voin kertoa, että tämän helvetin sairastamisen ja lepäämisen kanssa tekis mieli myös lyödä hanskat tiskiin!

Voin kertoa että edessä on todella hikiset puolitoista kuukautta.

Mie olen päättänyt voittaa ja perkeleenhelevetti että se ruokavalio tulee olemaan ankaraakin ankarampi ja liikunta tupla repivämpää ku yleensä!

Jahka mie tästä helvetin keuhkotauvista ny ensin toipusin!

 

 

google kuvahaku

 

Näettekö?

KYLLÄ! Vitutuskäyrä ei enää korkeammalle vois noustakaan.

 

Mutta jotain hyvääkin:
Sinni on nyt entistä huikeampi.

 

Seuraavaan päivitykseen!!

Flunssa vei sata nolla...

Voihan itku.

Töissä oli tänään niin vetämätön ja kipeä olo,

 kello ei tuntunut liikkuvan eteenpäin ja jokainen tunti ahdisti hitaalla kulullaan.

 

Kun kello löi viisi ja pääsin töistä, suuntasin suoraan salille hyvin periksi antamattomalla asenteella...

MUTTA

pian oli pakko tunnustaa, että olen kipeä.

Flunssa veti pidemmän korren.

Vasemmalla puolella on ihan sata varma poskiontelon tulehdus.

Lisäksi tuntuu, ettei keuhkotkaan ole ihan kunnossa.

 

Mutta aamulla soitan päivystykseen.

Joskopa sieltä jotku antibiootit tuohon poskionteloon heruis...

 

kuvalähde: FACEBOOK

 

Painajaiset ne jatkuu.

Yhtenä yönä löydetään mädäntynyt ruumis, toisena yönä mennään työkaverin kanssa kitarisa leikkaukseen ja se työkaveri vaipuukin koomaan...

Kolmantena yönä istutaan joen rannalla aurinkoisessa kesä säässä ja selitetään tuttavalle, miten syöpähoidot kohta alkaa.

Mutta kenen syöpä? Minun? Jonku lapsistani?

Se jäi epäselväksi.

Kuulun yhteen ryhmään Facebookissa jossa sitte kyselin noiden hillittömien painajaisten perään ja kerrottiin että jouluaatosta loppiaseen on menossa unien pyhät yöt

joissa tulee seuraavan vuoden teemat esiin.

 

Iskikö viittä vaille paniikki?
Onko minun tuleva vuosi siis elävä painajainen?
Kuolemaa, sairastelua... Kaikkea Ei Niin Mukavaa.

 

Onneksi joku sitten kuitenkin osasi lohduttaa, että ne pyhät unet pitää tavallaan "tilata",

eikä pidä sotkea ulkoisiin tekijöihin.

Kieltämättä kaikki nuo unet mitä on pyöriny ny viikon verran taitavat tulla suoraan alitajunnasta.

Taivaan tulista mätänevät ruumiit,

syöpä varmaan salkkareista ja kun sitä nyt niin monella tutulla tuntuu olevan, niin sitä on liikaa pysähtyny miettiin.

Sitä miten hauras on elämä ja lyhyt hetki.

 

Mie ny rukoilen ja toivon, että saan elää täällä vielä ainaki sen seittemän kymmentä vuotta terveenä.

:)

 

Mulla meinaa vähän puskeen stressiä nyt tästä

"Läski kisasta".

Kaikki varmasti pistää parastaan, mutta aina tuntuu itestä, että voishan sitä enemmänki tehä, vaikkei varmasti oikeasti voikkaan.

Mutta nyt ku tuli tämä helvetillinen flunssa ja pakkolepo jos joskus haluaa tervehtyä,

ni se masentaa ja ahistaa.

En ole tottunu olemaan paikallaan. Pitää saada liikkua ja treenata!

 

Mutta enköhän mie huomenissa postaile

josko sinne tohtorille vaikka pääsen!