Viimeiset kolme viikkoa!

Tänään oli punnitus, ja yllätyin iloisesti. 
Melkein teki taas mieli tanssahdella tasajalkaa ja kiljaista pari riemu huutoa, mutta maltoin mieleni kuitenkin.
Jos oman puntarin mukaan paino onkin prosentuaalisesti tippunut sen 17,95% (mikäs päivä siitä kirjoitinkaan...) niin jopa ohjaajan puntarilla painonpudotus oli
17,1% ja minusta se on hyvin! Kilon verran vähemmän näyttää kotipuntari ku tuo millä meidän viralliset punnitukset tehdään!

Mutta tämä stressi... Tämä mielettömän suuri ahdistava stressi... se on suuri häiriötekijä painonpudotuksessa.
Ja miten se näkyy?
Ylenpalttisena hermostumisena, äkäisenä käyttäytymisenä, puristavana tunteena rinnassa.... Hermot menee KOKO AJAN esimerkiksi lasten jatkuvaan tappeluun, huutoon ja riitelyyn... Se vähäinenkin kärsivällisyys on kadonnut kuin tuhka tuuleen...
Sitä vain miettii koko ajan, että miten mie nyt etenen tulevat kolme viikkoa, että tulos olisi mahdollisimman hyvä? Paljon mie liikun ja paljon mie syön?
Ajatukset pyörii vain ja ainoastaan mukana tässä kisassa, laihduttamisessa ja sanattomassa itsensä tsemppaamisessa!
Ja siinä, että sitä pistää itsensä TÄYSIN likoon tähän projektiin. Näihin viimeisiin kolmeen viikkoon...

Ei tämä ole helppoa. Ei oikeastikkaan ole...
Tässä on niin vahvana taustalla se ryhmän paine, oma onnistumisen tarve ja järetön henkinen painolasti.
Kun nämä viimeiset kolme viikkoa on takana, saa huokaista helpotuksesta.

Ja kyllähän se tänä aamuna tuntui eräässä kaupassa käydessä, kun myyjä sanoi, että "ei sinusta nyt sillai huomaa... tai huomaa tietenki.. mutta ei niin selvästi..."
Melkein pisti polvilleen.
Onko tosi, että ei MELKEIN -20kg näy missään???
Jos vaatekoko on pienentynyt 2-3 numerolla, niin sitä EI HUOMAA? Meinas tulla itku.
Turhaa työtä kaikki tyynni?
Läski ennen, läski nyt, läski aina. Vitutti.
Mutta päätin, että paskat kaikesta tuollaisesta nakkaan... Täytyyhän se muillekin näkyä, jos sen itsekin peilistä katsoessa huomaa!?

Tämä aamu sai muutenkin taas minun niskakarvat pystyyn.
Joka jumalan asiasta nuo lapset keksiiki tappelun saada aikaseksi...
Ja se, että niitä oikeasti on nyt kolme ja KAIKKI niistä osaavat tuon tappelun jalon taidon..
Kuka saa laittaa ulko-oven kiinni... "En riisu!" "En pue!"
Puhumattakaan ämpärillisestä legoja, läjästä palapelejä... kuka saa ruoan ekana pöytään ja lusikan ensimmäisenä haettua... ja aina tottakai siitä samasta lelusta mikä jo toisella kädessä on...
Listaa vois jatkaa loputtomiin...

Täytyy nyt odotella, että neiti nukkuu päiväunet ja lähteä repiin kaikkia kolmea stigassa perässä pitkin jalkakäytäviä ja puoli neljän aikaan lähtis valloittamaan kuntosalia.

Palataan taas asiaan kun henkiset paineet kasvaa niin suuriksi, että ne pitää purkaa kirjoittamalla.