Haaste, punnitus... JA TUULETUS!

Onnistuinpas sitten itsekin itseni yllättämään!

Olin ihan sata varma, että minun paino joulun aikana on noussut, koska olen OIKEASTI syöny tosi rohkeasti kaikkea ja koko ajan, ilman

että olisin seurannut mitä ja paljonko suuhuni laitan.

Olen nyt siis pudottanut yhteensä "HUIKEAT" -15kg!

Olen niin ylpeä itsestäni KERRANKIN. Ja luulisinpa että ihan aiheesta.

Edessä on tiukat 2kk, jos saisin vielä nipistettyä sen -10kg pois.

Tosin nyt tunnustan, että tänään mutustelen vähän suklaata ja koitan huomenna taas uudella voimalla tsempata itseäni.

 

Haaste oli aika yksinkertainen... Hetken mietin, että eikö ne tosiaan keksineet muuta?

Ei vaiskaan.

Kyllä se saalomaan pisti ihan tosissaan, vaikkakin kesti vain reilun

minuutin per perse.

Oli rakennettu liikuntasaliin rata, joka piti suorittaa. Eikä se nyt aivan toivottoman mahdoton ollut. Sanotaanko, että ODOTIN vielä pahempaa...

Mutta hyvä näin.

 

Meillä vaihtu eilen autokin.

Alkoholisti peltilehmä sai lähteä autoliikkeeseen ja tilalle tuli pieni ruokainen tilaihme ja oikein ihana ajettava Toyota.

Ihana auto.

 

Mutta vaikka pitäis niin kovasti olla aihetta iloon ja tyytyväisyyteen, niin MIKSI

mulla on vähän väliä niin toivottoman pahamieli kuitenkin?
Äitille juurikin tänään mainitsin, että

imuroidessakin tuntui, että itku tulee... Johtuuko se siitä, että ei ole ollu aikaa levätä? Siitä että alkaa yksinkertaisesti olemaan jo niin väsyny

työn ja tämän armottoman itsensä piiskaamisen takia...?

Ja että kokee itsensä niin huonoksi ja riittämättömäksi, kun lapsien kanssa ei enää olekaan 24/7 kuten ennen...

 

Täytyy kai antaa aikaa itselle...

Ja itsensä tutkiskeluun..

 

Huomenna uudella tarmolla kohti kevyempää minää!

 

Ja josko uuden vuoden lupauksena pyrkis olemaan

HERKUITTA

Helmikuun viimeiseen päivään asti.

Eihän se ole aika eikä mikään, eihän?

Kuhan siihen vain pystyis...