Verikokeet ja mörköpeikko olkapäällä

Tavallaan luotan siihen, että ei minussa mitään vakavampaa ole vialla,

mutta tänään kun multa otettiin suht laajat verenkuvat,

peikko minussa heräsi pelottelemaan, että apua... Mitä jos mulla onkin joku vakava

sairaus mitä ei voi hoitaa?

Mitä jos kuolen?

Miten lapset selviää jos äiti kuolee?

Lietson itseäni siihen pelkoon, että ENTÄ JOS...

Onko kellään muulla samanlaista pelkoa?

 

En ihan tarkalleen tiedä kaikkea niitä kokeita mitä minusta otettiin,

paitsi toki ne mitkä itse pyysin (eläin allergiat),

ja kun kyselin niistä, että mitä kokeita ne oli,

niin sanottiin vaan, että ei minun niitä tarvii tietää, lääkäri haluaa vaan sulkea pois erilaisia

mahdollisuuksia. Ok... Tämäpä helpottavaa.

Yhtään ei luonu turvallisuuden tunnetta labran toteamus, että

"Ei ole muuten kenestäkään otettu pitkään aikaan tällaisia kokeita!"

Ahaa, okei! Kertokaa toki enemmän, eihän minua yhtään pelotakkaan!

Itsehän toisaalta enemmänki vaadin laajoja verikokeita, että saisin varmuuden siihen, ettei näiden jatkuvien flunssien ja sairastelujen ohella ole mitään vakavampaa.

Mutta nyt ku mietin, niin miksi en pelkää sitä samaa lasteni kohdalle

koska myös heillä on KOKO AJAN joku flunssa päällä?

Siksi, koska en epäile sen heillä olevan yhtään mitään vakavaa!

Miksipä se sitte itsellä olis?

Joo, allergiaa voi olla... se on Ok. Ei siihen kuole, sen voi hoitaa...

Ja kuinkahan moni vakavampi tauti oireilis vain tällaisina allergian oireina?

 

Ihminen auttamatta AINA ajattelee sitä pahinta.

Mie ainaki.

Ja mie pistän käet ristiin kyynärpäitä myöten jahka alkuviikosta saan noista kokeista tulokset. Tai ehkä kenties jo perjantaina. Ainaki osasta.

Saan heittää nämä luulosairaan mietelmät romukoppaan.

 

google kuvahaku

 



Flunssaa? Allergiaa?? MITÄ??

Blogin kirjoittaminen on nyt enemmän ja vähemmän ollut hakusessa, kun ajattelin panostaa uudelleen startanneeseen blogiin, jossa käsittelen 13 viikon laihdutus urakkaa Turkin matkaa ajatellen... Mutta sekään ei sitten kuitenkaan onnistunut, koska motivaatiot koko laihdutukseen on olleet aika olemattomat. Joten blogi koki hiljaisen kuoleman ennen ku kunnolla käynnistyikään.... Kerään voimia uuteen alotukseen, uudella panostuksella ja ehkä ihan "salaisilla" sivuillakin. En tiiä.

Olen kuun alusta ollu taas koko ajan kipeä.
Mulle meinaa oikeasti iskeä toivottomuus.
Söin Doximed antibiootit poskiontelon tulehdukseen, olin toivottoman tukossa...
Olo helpottui pariksi päivää ja rumba alkoi alusta. Ei itse poskiontelon tulehdus vaan tukkoisuus, nenän vuotaminen, aivastelu ja heikko happi.
Kävin jälleen lääkärissä ja sain Duactia ja Avamysia... Tukkoisuus toki on helpottunut aika paljonkin, mutta nenä vuotaa edelleen.
Ja Duactin aiheuttama ihan hillitön väsymys on aivan mahdotonta!
Heräsin tänään yhdeksältä aamulla... Jo klo 12 olin päiväunilla.
Siis MIE PÄIVÄUNILLA! MIE joka yleensä tyttären päikkäri ajat viikonloppuisin käytän lenkillä käyntiin.
Totta helvetissä minun mieli alkoi pyöritellä kaiken maailman vakavimpia tauteja, mitä mulla vois olla... Ootan ihan innolla että pääsisin verenkuvaan ja saisin sulkea omasta mielestäni kaikki maholliset syöpäepäilyt pois....
Miksei voi vain uskoa että se Duact on nyt se joka väsyttää ja mahdollinen allergia on se joka pistää röörit tukkoon ja nenän vuotamaan?
Sitä on vaan niin luulosairas ihminen!
Mutta ku kaikissa selosteissa luki, että Duactin ei pitäis aiheuttaa väsymystä... Lääkäristä ja apteekista sanottiin että se joko vie yöunet tai sitten se pistää tosi väsyksiin. Minut se on todellakin pistänyt väsyksiin...
Ja mitä on keskusteluja netistä seurannu niin kyllä aika monella on seurana ollu ikävä väsymys Duactia syödessä. Ehkä mie nämä kymmenen päivää jaksan.

google kuvahaku

google kuvahaku

Meitä täällä Lapissa on pitkän aikaa hellinyt ihan mahoton helle.
Tämäkin arka jalka tänään VIHDOIN JA VIIMEIN uskaltautui heittämään talviturkin jokeen ja voi sitä autuutta mitä se vedessä lilluminen sai aikaan.
Nautin, nautin ja vielä kerran NAUTIN!

Mulla on huomenna iltavuoro töissä (oikeasti pelkään ihan tosissaan, miten tulen jaksamaan, koska sen verta väsynyt olen ollut)
mutta toivon että ehin ennen töihin menoa käyä joessa virkistäytymässä ;)

Mutta nyt.... Nyt sänky huutaa kutsuvana TAAS. Unta palloon, josko tämä alkas tästä näyttämään paremmalta....

Juhannus

Juhannus kolkuttelee ovella ja laihdutukselle on taas jälleen kerran "tietystä syystä" suljettu ovet.
Ei toki ahmimalla vedetä kaikkea mahdollista moskaa,
mutta syödään kuitenkin sen kummemmin syömisiä tuijottamatta ja ressaamatta.

Meillä ei ole juhannukseksi kummempia suunnitelmia.
Mies lähti just minun velipojan kanssa kalaan ja mie ajattelin huomenna tyttöjen kanssa käydä parilla paikallisessa kuppilassa.
Parantaa kummasti omaa jaksamista kun välissä "rentoutuu".
Ajattelinki nyt illalla omassa rauhassani katella ja sovitella vaatteita mitkä huomenna vois laittaa päälle :)

Ja grillataanhan me lauantaina,
toivottavasti mahdollisimman isolla joukolla!
Ollaan tahottu minun vanhemmat ja veljetki perheineen tänne grillaamaan ja isovanhemmatkin,
jos vain haluavat tulla.
Mie tykkään aivan hirveästi ku on kaikki koolla.... Ne vain on kaikki niin rakkaita <3
Muuten ei olla koolla ku jouluna. Ja synttäreillä osittain.

Mutta mie alan tässä nauttimaan rauhasta ku ei mies ole kälpättämässä vieressä ;)

Juhannus viikon "helle" sää

Suurilta osin ihmetystä herättää tämä ainutlaatuinen juhannus viikon sää.

Lämpö asteita huikeat neljä ja eilen satoi vuoroin lunta, vettä, rakeita ja räntää.

Aivan kauheaa.

 

Tässä mie istun villasukat jalassa ja hytisen kylmästä,

talo sisältäkin on ku hollitalli,

kiitos aamu tuuletusten (ovi ja ikkunat auki... ristiveto!!)

jotka pakkomielelteisesti joka aamu teen.

Mulla ihan oikeasti on hitokseen kylmä!

 

Ja mitä tähän "uuteen elämään" ja toisessa blogissa aloitettuun 13 viikon painonpudotus haasteeseen

kuuluu, niin kiitosta vain,

OIKEIN hyvää kuuluu.

Luotto on kova ja tahtotila vahva.

 

Olen miettinyt, että käykö mulle taas niin

(kun nyt ylläpidän taas vaihteeksi kahta blogia)

että toinen jää vähemmälle huomiolle,

mutta toisaalta siitä ei varmaan ole mitään haittaa jos lukijat kaikki seuraa molempia blogeja.

Kyllä ne minun vähäiset kuulumiset perille luultavasti tulee kuitenkin,

sama kumpaan blogiin kirjoitan.

 

Mutta eipä tällä hetkellä juuri mitään muuta raportoitavaa.



Lauantai

Lapset on nukkumassa ja mie istun luupit korvilla ja kuuntelen MP3:lta oikein

melankolista musiikkia.

Tämä on nyt sitä ihan omaa aikaa, jolloin IHAN KAIKKI muu maailma on suljettu ympäriltä pois ja saa vain olla ja miettiä typeriä ja vähemmän typeriä ajatuksia.

Ja tietysti enemmän ja vähemmän eläytyä tähän musiikkiin.

 

Huomenna meinasin ottaa itseäni TAAS niskasta kiinni

Ja ennen ku kukaan huomaa kysyä, 13 viikon painonpudotus haasteen sivut on tekeillä, muttei vielä valmiina

(tulevat siis tämän blogin yhteyteen erillisenä sivuna... kun tulevat...)

ja pyöräillä vaaraan juoksemaan 10km:n lenkin.

Yhteensä siinä tulis aika liki 20 km sille reissulle, kun pyörällä 10km ja juosten toiset samanmoiset.

 

Ostin tänään salaattivehkeet ja ajattelin tehdä oikein kevyet eväät ja alkaa elämään taas enempi ja vähempi orjallisesti,

jotta saisin kiloja karistettua mahdollisimman paljon pois.

Sitä on vain venyttäny ja venyttäny ja ajatellu että kyllä sitä ehtii vaikka kuinka paljon ennen ku on se Turkin matka. Mutta kuinkas...

Järjellisesti ajateltuna voi ehtiä -13kg mutta sekään ei ole niin sanottua. Riippuu omasta tahdon voimasta. Toki siinä voi ehtiä enemmänkin.

Mutta se jää nähtäväksi, miten minun selkäranka ja tahto asian käsittelevät.

 

 

Nyt mulla onkin edessä kaksi vapaata ja aion nauttia niistä täysillä oman rakkaan perheeni kanssa <3



13 viikkoa

Haastan itseni pudottamaan painoa tulevan 13 viikon aikana VÄHINTÄÄN
sen -13kg.
13 viikkoa ja Turkki.

Teen tälle "haasteelleni" ihan omat sivut.

Nyt on muuten elämässä potkua! ;)

google kuvahaku

Toivo

 

Tässä hän on.

Meidän perheen uusi tulokas joka on saanut runsaasti huomiota ja rakkautta jo vuorokauden perheessä olon jälkeen.

Tämän tyypin nimi on Toivo.

 

 

Eilen tosiaan haettiin kotiin tuo pieni karva pallero ja onhan se I H A N A!
En muista, että meidän edes mennyt kissa olisi koskaan ollu noin pieni. Suloinen se oli... Mutta että noin pieni!
Ja Toivo on kyllä äärettömän ihana.
Mie olen ihan koko sydämeni kyllyydestä rakastunut tuohon pieneen elämän iloseen vauvaan.
Minun sydän on täysin sulanut.

Jos herkutonta olis kestänyt, niin nyt olis viikko takana.
Ja joo. Sitä herkutonta EI kestäny..
Hitto mie oon tyytyväinen jos huomenna saan itestäni sen verran irti että lauantaihin tai sunnuntaihin asti pysyn irti kaikesta makeasta....
En mie mitään luppaa, mutta kyllä mie yritän. Pakkohan minun on.

Mie olen taas katellu noita kesä vaatteita sinne Turkin matkalle, mutta mitään mie en tilaa ennen ku saan itsestäni sen verran irti että tappelen EDES sen -10kg vähemmäksi.

Huomenna ajattelin aloittaa aamun Smoothiella.
Mutta katotaan.

Ja ai niin.
Mulla on huomenna vittu iltavuoro... Mie romahan.

Kesäkuun ensimmäinen postaus

Lämmintä ja ihanaa Kesäkuuta!
Minun postaus tahti on ollu todellaki hukassa.
Tuntuu, että olen ollu töissä KOKO AJAN, enkä ole sitten oikeasti ehtinyt muuta kuin työpäivien ohella nopeasti nauttia hetken näistä niin mahtavista helteistä ja olla lasten kanssa,
kunnes taas on pitänyt laittaa nukkumaan ja herätä aamulla millon mihinkin vuoroon töihin...
Joka tapauksessa koko viikon ne työvuorot on ollu sellaisia, että en paljon helteitä ehdi nähdä. Tänäänkin 11-17 vuoro... Jep. Ja harmittaako?
No kyllähän se harmittaa.
Etenkin ku olet siinä kaikkien ulottuvilla kuulemassa, miten iiiiihanan lämmintä ulkona on ja miten iiiiiiiiiiihana ilma siellä on.
Välissä tulee sellainen dippadai-tiedän kyllä mikä ilma siellä on - olo ja että kyllähän mieki mieluummin siellä ulkona olisin kuin kylmässä kaupassa!
Mutta eihän näille mitään voi.
Syksyllä saan nauttia takuuvarman helteen Turkissa. Ellei minun tuurilla satu joku sadekausi sinne.
Tänään kuitenkin matka on maksettu ja stressi sen osalta on helpottanut! IHANAA!

Huomenna me lähdetään hakemaan meille kissanpentu. Mies on ristiny sen jo Toivoksi,
joten tokko hän sitten Toivo on.
Laittelen siitä sitten kuvia jahka saadaan se kotiin. Pikku rakas karvapallero.

Ja se sokeriton kesäkuu!
No, JÄÄTELÖÄ olen syönyt. Mutta en mitään övereitä.
Ja ihme on tapahtunut, suklaasta on ikään kuin taisteltu irti ja paino on lähteny kyllä lasku suuntaan!
Tieten nyt ei voi oikein sitä todellista painon pudotusta ees tietää, ku mulla on nämä elinkautiset meneillään (=naisten vaivat) niin mulla aina silloin paino nousee sen pari kiloa.
Toivoa sitten että kun nämä on ohi, niin paino tippuu nopeammin.

Tänään olikin tarkoituksena illalla kun saan lapset sänkyyn
lähteä käymään kunnon JUOKSU lenkillä.
Se on tottakai illaksi luvannu vesisadetta, mutta vähät mie siitä välitän. Mulla niin vastaa järkeen seki, kun liikunta on jääny aivan onnettoman vähälle.
Olenhan mie pyöräilemässä päivittäin käyny, mutta ne on ollu sellaisia reissuja, ettei niitä millään voi laskea kunnon treeneiksi...

Mutta nyt valmistautuun sinne TÖIHIN ja laittaan lapsia hoitokuntoon.

Kiva kuvaton postaus.

Sokeriliiskat

Huomenna se alkaa.

Päivä kerrallaan yritetään irtaantua noista herkuista ja aletaan muokkaan

kroppaa hoikemmaksi.

Koska kyllähän sen tuntee, että sitä oikeasti on lihonu niitä kiloja takaisin!

Puntarin mukaan niitä kiloja on tullu 3kg,

mutta vaatteissa sen huomaa....

Jotku kiristää mahasta, toiset kiristää reisistä... Mitkään ei istu enää ollenkaan niinku pitäs.

Vedän tänään sen päiväset sokeri liiskat.

 

Että semmonen ilmotus luontoinen asia...

Palaamme asiaan ajan kanssa.

Muutosten tuulia

Kaikki on varmaan huomanneet, että olen totaalisesti uusien alkujen nainen...
Ja koska näin on,
tarkoittaa se myös sitä, että tulen tässä päivänä jonakin kun aikaa on,
muokkaileen blogia uuteen uskoon ja poistamaan vanhat tekstit
ja aloitan ihan uudella alulla kirjoittamisenkin.
Tämä on jo toinen kerta kun moiseen ratkaisuun päädyn. Virkistävää.
Menneet haamut kummittelemasta ja uusi alku näkyviin.
Onhan kohta sentään kesäkuu!

Tässä on nyt kaikista "irti sokerikoukusta"-lupauksista huolimatta hyvin onnistuttu kasvattaan vararengasta vyötärölle ja saamaan
vaa'an numerot taas näyttämään isompia lukuja ku olis tarvis...
Joten lienee selvää, että kesäkuu starttaa TAAS
sporttisin ja terveellisin kuvioin.
Ilman mitään muuta lupausta,
kuin että kuun ensimmäisen päivän punnituksessa ja kuun viimeisen päivän punnituksessa
paino on 5-7kg vähemmän.
Lieneekö siis mahdollista, että mie myös julkistan nämä minun hurjat kilotkin?
Jää nähtäväksi.

Mutta muutoksia luvassa, ajan puitteissa.

Irti sokerikoukusta

Jos jotain meinaa saavuttaa ennen Elokuun kesälomaa perheen kanssa tai omaa lomaa Turkissa Syyskuussa niin homma on aloitettava välittömästi.

Ihan ensimmäisenä vieroitan itseni irti noista sokeri herkuista, mitä on menny päivittäin ja mitkä kyllä näkyvätkin jo ihan liian isona vara renkaana vyötäröllä.
Ei mitään kuuria, ihme dieettiä tai mitään muutakaan.... Vaan normi ruokavalio, mutta EI suklaata... Ei jäätelöä... Ei mitään pullaa... PAITSI jos on rehkiny ihan hitokseen ja päivän muilta syömisiltä niitä kaloreita jää sen verran yli, että on oikeasti vara syödä jotain hyvää.
MUTTA EI JOKA PÄIVÄ.

Jotku ajattelee, että tuo on ihan helppo juttu.
No ei se mulle ole.
Kyllä se tulee vaatimaan itsekuria ja sinnikkyyttä onnistuakseen, mutta jotenki mie nyt olen yrittäny kerätä itteni niin täyteen tsemppiä ja tahtoa onnistua, että nämä kilot
mitkä mulla vielä ainakin omassa mielessä kulkee ylimääräsenä, lähtee veke...

Jahka tuo Venla nukahtaa päiväunille tuolla,
niin tämä äiti ottaa aimo harppauksen ja lähtee juoksemaan pihaa ympäri ja heilumaan kahvakuulan kanssa.
Tottakai sykemittari mukana, jotta näkee saanko kulutettua kuinka paljon.
Jos tunninkin jaksais täysiä spurtata niin vois ihan hyvillä mielin väsyneenä raahautua iltavuoroon töihin...
Korvien sisältähän kaikki lähtee.
Ja sitä kyllä onnistuu jos motivaatiota ja tahtoa on tarpeeksi. Ja kyllä sitä löytyy ku aikansa hakee ja ettii ja miettii millä itteä motivoi.

Jo nyt tuntuu hitokseen hyvältä, että kaikki kesävaatteet mitä on ollu, on mulle ihan ööööver suuria. Mutta mie haluan pienentyä vielä entisestään!
Sillai sopivasti.

Mutta nyt kuulostaa sopivasti hiljaselta... Juoksut ja kahvakuula odottaa!!

google kuvahaku

Perjantai



 


Tuon kaverin kanssa aion tulla lähi päivinä vielä hyväksi tutuksi.    -------->
En ole koskaan harrastamalla harrastanut kahvakuulaa, mitä nyt TRX:n lämmittely mentiin kahvakuulalla.

Mulla ei ole hajuakaan eri liikkeistä, mitä kahvakuulalla voi tehdä.
Mutta mie alan opiskeleen niitä tunnollisesti ja meinaan syksyyn mennessä TODELLAKIN saada kiloja pois useamman.

Olen muutenkin odottanut sitä "inspiraatiota" laihdutuksen suhteen.
Aloittanut joka aamu ja viimeistään joka ilta lopettanut.
Mutta nyt luulen... JÄLLEEN KERRAN... että olen valmis omalla tahilla ja rauhassa jatkamaan urakkaa,
ilman stressiä.



google kuvahaku

Ja koska mulla juttu ei just nyt enää jaksa enää enempää luistaa niin seuraa kuvapläjäys menneiltä päiviltä..

Oli hitokseen kauniit näkymät tässä iltana eräänä.
Sitä vain ei pysty ees tarpeeksi ylistään, miten mahtavaa on asua joen rannassa!
Tämä on ollut minun unelma AINA.

Ja nämä piikan hiukset! <3

Trampoliini on kasattu ja meidän TÄNÄÄN 2 vuotta täyttänyt neitokainenkin pääsi
elämänsä ekaa kertaa siihen pomppimaan.
Ihana rakas Venla <3

 





Hieno päivä!

Eilinen TRX tuntuu kipuna jokaisessa lihaksessa, mitä mulla on.
Se tunne on toisaalta tosi syvältä...
Ärsyttää ku vessassa käydessäkin pöntöltä noustessa meinaa huuto päästä.
Siis huom... TOISAALTA tuntuu tosi syvältä...
Asioillahan on aina se toinen puoli.
Mie olen toisaalta ihan hitokseen iloinen, että jokainen lihas huutaa kuorossa hoosiannaa.
Treeni on näin ollen ollut hyvä ja tehokas. Jee!

Tänään on ollut hieno ja suht lämminkin päivä.
Meillä koko päivä on mennyt ulkoillessa.

Olen vihdoin saanut harkattua koko etupihan.
Olihan siinä oma hommansa, mutta
kyllä nyt saa olla tyytyväinen.

Rakastan ihan hirveästi tuota maisemaa mikä avautuu kun ulko-oven aukaisee.

Virtaava joki ja rantakoivut. Vielä ku noihin koivuihin saataisiin lehdet (pientä vihreää näkyy jo) niin avot.

 Piika tykkää tuijotella jokea ihan yhtä paljon kuin äitinsäkin.
Tänäänkin huusi kovaan ääneen, että
"Äiti! Tuolla on ankkoja! Mennään kattomaan!"

Venla puhuu ihan hirveän selvästi.
Meillä juhlitaankin ensi viikon lauantaina 2 v synttäreitä.
(Perjantaina oikea syntymäpäivä)
Mihin tämä aika katoaa???

Ja nyt kun kuvasta itseä katselee, niin ehkä mie kuiten olen kasvoistakin "hieman" kaventunut...
Turhan kriittinen tässä on ollu itelleen.

Pikku hiljaa kohti tavoitteita. ;)








Ja pitihän se ottaa itsestäkin kuvaa....

Tavoitteita... osa 1

google kuvahaku

Huomis aamu alkaa rempseästi puolen toista tunnin TRX treenillä.
Olen ihan sata-nolla hurahtanut tuohon lajiin.
Mulla on huomenna myös iltavuoroon töihin meno, joten voi olla että illalla kun kotiin pääsee sitä suurin piirtein kaatuu sänkyyn.

Olen päättänyt ottaa kunnon matsin noiden kilojen kanssa ja karistaa juhannukseen mennessä 5-7kg. Enemmänkin toki, jos mahdollista, mutta AINAKIN nyt tuon verran.
Ja jos mie jotain päätän, niin hitokseen se päätös pitää.

Katsokaa nyt...
Tämä on niin tätä, että toisina päivinä motivaatiota pursuaa ovista ja ikkunoista ja toisinaan sitä ei löydy hakemalla nurkistakaan.
Mutta jos vaikka alkais pikku hiljaa uskomaan itseensä, että kyllä tästä vielä hyvä tulee, niin eiköhän tästä sitten vielä todellakin VÄHINTÄÄN se hyvä tule.

Meillä on viime yönä nukuttu taas enemmän ja vähemmän huonosti.
Vanhin poika valvotti kasvukipujen kanssa.
Mulla on itellä aikanaan ollu aivan järettömät kasvukivut ja ku muistan vielä tänäkin päivänä miten hirveät ne aina oli, en yhtään ihmettele miksi poika itki yöllä niin lohduttomasti.

Palaamme jännän äärelle huomenna.

Ei luista suksi ei...

Ihan hitokseen eksyksissä itsensä kanssa.

Yhtenä päivänä sitä puhkuu motivaatiota ja on niin täydellisen varma, että jes (!) Onnistunpa vihdoin.
Sitte tulee nämä tällaiset päivät, että sitä repsahtaa ja homma menee harakoille.

Eilen tuli vedettyä taas sen päiväset kaloriöverit ja sen sijaan, että tänään ois tehnyt ryhtiliikkeen,
sitä väsyksissä huonosti nukutun yön jälkeen ja ties monennenko lääkärireissun jälkeen tälle viikolle tutki, että hitot... olkoon... Että päivä se on huomennakin.
Miks tässä nykysin aina käy näin?
Mie saan kourallisen syitä kasaan, miksi sen laihduttamisen voi aloittaa huomennakin... tai vaikka taas silloin maanantaina...
Tai no haloo... Kuka sitä nyt kesken toukokuun aloittaa... Kuun alussahan se pitää.. Se on just niin tätä.
Toisaalta, ei mulla mitään syytä huoleen ole, koska mulla paino on pysyny paikallaan, se ei ole noussut mihinkään.
Se on ihan sama vaikka mie hengailisin tässä samassa painossa loppu ikäni, koska ylipainoa mulla ei juurikaan enää ole. Ehkä kilo? Eipä paha. Joten ei sinänsä mitään väliä.
Mutta ku ite sitä osaa iteltään vaatia, että sen kropan tulee vielä hipoa jossain vaiheessa MINUN täydellisyyttä.
Ja se jossain vaiheessa on ennen syksyä ja ulkomaan reissua.

google kuvahaku

Käytin Venlan tänä aamuna lääkärissä kun eilen illalla ihan yks kaks huomasin, että kappas... Oikea silmä on ihan selvästi tulehtunut.
Aamulla kun se heräsi, niin tsädäm... Molemmat silmät oli tulehtuneet. Se ei saanu niitä auki ollenkaan ja käveli silmät kiinni olohuoneeseen... Iloisena kuten aina. Äidin prinsessa.
Pojilla menee molemmilla antibiootit korvatulehduksiin.
Kuumeet on selätetty, mutta mie olen nyt yllättäen tuntenu tosi suurta voimattomuutta ja väsymystä..
Silmiä särkee ihan hitokseen. Mulla ei koskaan ole ollu silmätulehdusta, mie en tiedä alkaako se koskaan millään säryllä tms, mutta minun silmät ON kipeät. Tai sitte ne on vain väsyneet.

Tänään menen viiden päivän tauon jälkeen iltavuoroon töihin.
En valehtele kyllä ollenkaan, kun sanon että kiviäki kiinnostaa.
Ei kiinnosta niinku piirun vertaa...
Jos voittaisin lotosta, niin enpä välttämättä ihan hetkeen töitä miettiskään.

Pitäiskö ottaa joskus sellainen ajattelu vapaa päivä...
Ei miettis yhtään mitään stressaavia asioita...
Ei taitas onnistua...

Tahdossa on voimaa

Pyhä vala itselleni, että punnitus on ainoastaan joka ikinen maanantai rikkoontui tänään kun halusin nähdä onko uurastus tuottanut minkäänlaista tulosta vielä
ja TODEN TOTTA!
Kaksi kokonaista päivää ja painoa on tippunut -2kg!
Nesteitä nesteitä, tiedän sen kyllä. Kuten sanoinkin, minun kroppa on varmaan täynnä ylimääräisiä nesteitä. Mutta se luku puntarilla motivoi ihan suunnattomasti!
Kun huomaa, että se paino oikeasti putoaa, se kannustaa niin tekemään enemmän!
Go Girl!

google kuvahaku

Jossain syvällä sisälläni alkoi kyteä usko siihen, että syksyyn mennessä 60-65kg on niiiiiiiin saavutettu!
Lauantaina on puolentoista tunnin TRX treenit taas ja vielä iltavuoro töissä, niin uskaltaa ehkä luvata itselle karkkipäivän. JOS sitä liikettä on tullut sen verran, että kalorit sen sallii.
Olen tutkinut etten syö enää mitään yli kaloreiden.
Se vaatii itsekuria, liikettä ja oikeaa ruokavaliota.

Mutta tunne on nyt vahva, että KYLLÄ MIE ONNISTUN!

Tällaista tänään

Eilen kävin hirveätä taistelua itseni kanssa,
käynkö ostamassa suklaata vai enkö käy... Syönkö jäätelöä vai enkö syö... Sipsitki vois maistua hyvältä. (Yleensä en sipsiä liioin harrastele)
Kaupan kassajonossa ruokaostoksilla ollessa mulla oli jo kaksi suklaapatukkaa kädessä kunnes piru olkapäällä koputti ja käski pistää ne pois.

google kuvahaku

Olin kaukaa viisas ja sunnuntaina tuhosin KAIKEN suklaan mitä jäljelle jäi.
Käskin miehen piilottaa paikkaan, mistä mie EN VARMASTI niitä etsimälläkään löydä.
Ja ihan vain sen takia, että pakottaisin sen suunnitellun laihdutuskuurin alkamaan. Ettei se taas jäis sille suunnittelun asteelle ja palais siihen "huomenna mie aloitan.." -jankkaukseen.

Illalla harmitti, vitutti, masensi... Viekääpä itseltänne pois jotain, joka tuntuu olevan teille liki pakkomielle.
Mulle se PAKKOMIELLE tähän asti on aika pitkälti varmaan ollu sitte just tuo suklaa. Tai mie oon tehny siitä itelle pakkomielteen...

Tänä aamuna mieli kiitti tuhansin niiauksin, että en ollut sortunut mihinkään moskaan vaan syömiset oli pysyny just niissä rajoissa mitä itselle oli asettanut.
Olo tuntui kaikin puolin aurinkoiselta ja aamulla ensimmäisenä herätessä EI OLLUT mielessä suklaa tai laihdutuksen aloittaminen. Oli vain hyvä mieli siitä, että nyt jos koskaan on hyvä jatkaa...

Tänään ruoan jälkeen kävin taas melkoista sisäistä kamppailua mielihalujen kanssa. Sain kasaan kymmeniä syitä miksi "ansaitsen" jotain hyvää.
Sain myös kasaan useita hyviä syitä miksi EN ansaitse.
Painuin ulos harkkaamaan.
Tuli sitten haravoitua tälle päivää 2h 40 min ja se kulutti kaloreitakin liki 1000kcal.
Kyllä, olen tyytyväinen.
Ja huomenna varmaan kroppa kiittää!

Äitienpäivä

Hyvää Äitien päivää kaikki olevat ja tulevat äidit!

Minun äitienpäivä alkoi tänään kahvitarjoilulla ja lasten itse tekemillä lahjoilla suoraan

sänkyyn. Olin otettu.

Suljin kaikki kolme omaa rakasta syliini.

 

Mussukoiden tekemät kortit x3

Ihanan ison ruusun sain lahjaksi. Mitenkään en vihjaillu, että haluan juuri tämän ;)

Veeti oli tehnyt äidille kankaaseen tuollaisen kuvan. Sanoin että laittaisin sen seinään, mutta se kuulemma piti laittaa pullataikinan päälle... <3

Kahvitarjoilu sänkyyn. Meillä ei kakkua tehty, ku saatiin mummoloissa sitä juuri sen mitä tarvittiinkin :)


 

Muutenkin äitienpäivä sujui kyllä kaikin puolin hyvin.

Saatiin miehen kanssa KAIKKI ikkunat vihdoin pestyä ja makuuhuoneetkin pesin katosta lattiaan.

Huomenna EHKÄ olen reipas ja jatkan tämän suursiivouksen loppuun kun jään

hoiteleen lapsia kotiin kun kaikki ovat enemmän ja vähemmän kuumeilleet.

 

Veetin kanssa käytiin eilen tk:ssa kun se sai jonku selittämättömän niska krampin. Pää ei kääntyny juuri mihinkään, sängystä ei päässyt ylös ja se itki ihan hysteerisenä niska kipua.

Mie säikähdin tottakai ensimmäisenä, että sillä on vähintäänkin aivokalvon tuledus ja sitä

epäiltiin ensimmäisenä tk:ssa. Onneksi testit kuitenkin osoitti että se ei ollut aivokalvontulehdusta,

vaan sillä oli KORVA tulehtunut ja niskasta lihas tulehtunut.

Myös nämä pienemmät on kärsineet kuumeesta. Yllättäen.

 

Eilen kävin siinä TRX treenissä ja voi pojat että oli mahtava tunti!

Lähden kyllä mukaan uudelleen kun tilaisuus koittaa.

Aamulla tuntu, että eihän siinä paikat menneet ollenkaan kipeiksi, mutta avot miten on poka huutaneet käet, selkä, vatsalihakset ja jalat hoosiannaa.

Tietää tehneensä.

 

HUOMENNA mie aloitan (niin kamalalta kun se kuulostaakin)

LAIHDUTUSKUURIN.

Meinaan vetää 1200-1400 kcal ja liikkua mahdollisimman paljon.

Tähän sokeri kierteeseen on PAKKO saada stoppi ja laittaa taas läski sulaamaan.

Laihduttamisesta ja sen vaikeudesta tulee varmaan koostumaan seuraavat postaukset,

mutta nyt on pakko onnistua.

PAKKO.

Positiivinen mieli!

Olo on ollut mielettömän hyvä maanantain jälkeen!
Poissa on se painava kivi rinnan päältä, elämä tästä vinkkelistä katsottuna tuntuu vihdoinkin ihan hyvältä. Paino on parissa päivässä tippunut reilulla kilolla, vaikka herkkujakin on syöty jonkin verran. (Käykö kiittäminen kierukan poistoa vai ei, en tiedä)
Työmotivaatio on kylläkin ollut ihan nollissa ja töihin lähtö on vituttanut joka päivä ihan suunnattomasti.
Tänäänkin menen iltavuoroon ja kyllä voin sanoa, että ei minua niin kiinnostais.

Huomenna me lähdetään tyttöjen kanssa vähän "humpalle"...
Edellisestä humpasta onkin liki vuosi aikaa, jos ei läskit-projektin päätösjuhlaa lasketa mukaan.
Ehkä on jo aikakin saada tuulettaa päänuppia hyvässä seurassa ja fiilistellä.

google kuvahaku

Pääsen lisäksi Lauantaina elämäni ensimmäiselle TRX tunnille!
Aivan huikeaa.
Olen haaveillut kauan aikaa, että haluaisin päästä kokeilemaan ja nyt kun mahdollisuus tarjoutui, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö mukaan. TODELLAKIN!

google kuvahaku

Flunssa on päässyt taas viime yön aikana jytäämään päälle. Neljättä kertaa tälle vuotta?
Olen miettinyt voiko tämä olla jotain allergiaa. Omalla veljellä ainaki vuotaa nenän lisäksi silmätki, niin en tiedä...
Mutta emme anna flunssan häiritä menoa.

Olen yrittänyt alkaa vahtia syömisiä, mutta ei tämä nyt ole niin pilkun tarkasti menny. Joten kuten hyvin kuitenkin kun paino on lähtenyt lasku suuntaan.
Täytyy suunnitella kaikki alusta, ruokavaliot ja liikkumiset ja yrittää elää niiden mukaan.
4kk tuleva tavoite on siis -15kg.
Ja jotta tässä onnistumme, se tarkoittaa että viikko painon pudotus tahti tulee olla...
----> n. -0,9kg/vko. (Yläkanttiin laskettuna)

Ei siis mahdottomuus.
Täytyy alkaa pitää MAANANTAISTA lähtien kirjaa. (Huomatkaa taas tämä usko tulevaan maanantaihin)
Tekosyinä kulkekoon tuleva äitienpäivä, tyttöjen ilta ja kaikki muu... Aikasemmin ei millään voi aloittaa... *seliseli*

Jotain positiivista:
Toivoa on niin kauan ku mie jaksan yrittää! :) En ole hanskoja ainakaan tiskiin lyöny homman suhteen ;)
Mutta nyt laittaan hiukset ja naaman ja nauttimaan olosta ennen iltavuoron alkua.

Älä laihduta päivä

Tänään on paljon keskustelua herättävä "Älä laihduta" päivä,
en ole perehtynyt sen kummemmin asian ytimeen.
Ottanut voin neuvosta vaarin ja siirtänyt painon hallinnan aloittamista jälleen kerran taas päivällä. Eli huomiseen.

Eilen multa poistettiin se hormoonikierukka ja jo tänään minun mielialassa on tapahtunut huomattava nousu!
En tiedä oikeasti johtuuko se siitä kierukasta, vai kuvittelenko vaan,
mutta onhan minun mieli ollu tosi seesteinen ja rauhallinen.
Poissa on rinnan päältä se kivi joka tuntui puristavan jokaisen positiivisen tunteen negatiiviseksi. Olo on vihdoin ja viimein hyvä ja toivoa täynnä!

google kuvahaku

Ja mitä vielä.
Käytiin lasten kanssa kaupassa (Nekin olivat kuin jostain kultaisesta oppikirjasta käytökseltään, voi tätä hyvää mieltä!!)
Ja yksi nainen tuli minun korvaan kuiskaamaan kun maksamassa olin, että "Herranen aika sie näytät kauniilta! Jos olisit muualla vastaan tullu, niin en olis tuntenu. Olet niin hoikkanen!"
Nyt minun ei tehny enää mieli karjua naama punasena että ei tarvi valehella vaan katsoin monttu auki sitä naista ja sain uutta pontta elämäntapamuutoksen aloittamiseen / jatkamiseen!
Ehkä mie näytänkin ihan hyvältä, vaikka sitä aluksi oli kovasti vaikea uskoa!

Vakavia mietelmiä

Tämä taitaa olla Toukokuun ensimmäinen postaus. Ja missä olen ollut?
- Hyvin syvällä oman pään sisällä, etten sanois.
Olen miettinyt... Miettinyt vähän liikaakin kaikkea. Pyöritellyt asioita päässäni ja vaikka miten päin olisin, ei ole hyvä olla.

Voi olla että suurimmalle osalle laihdutus porukasta tuo kilpailu oli hyvä juttu. (Puoli vuotinen laihdutuskilpailu, jossa tulin toiseksi)
Miekin ensin ajattelin niin, että se on tosi hyvä juttu, saa vihdoin painon putoamaan. Että eihän tässä mitään muuta olekaan pielessä ku se, että painoa on liikaa!  Ja putosihan se paino!
Mutta mie en muista että olisin koskaan ollut näin henkisesti väsynyt kuin mitä nyt olen ollut jo REILUT KAKSI KUUKAUTTA kisan jälkeen.
Jotenki tuntuu että sen puoli vuotisen kovan treenitahin ja hektisen elämän jälkeen sitä putosi suoraan tyhjän päälle.
Projekti ei ole kantanut yhtään huolta siitä, että miten nyt kisan jälkeen sujuu. Onko kaikki ok, pysyykö paino samoissa lukemissa tai laskeeko se... Tai eihän vaan missään nimessä nouse!
Ei mitään.
Hiljais eloa.
Ja taisinpa edellisessä sähköpostissa tälle hankkeen vetäjälle jopa mainita, että tunnen olevani tyhjän päällä. Ei mitään.
Sitä tukea kaipais edelleen, mutta sieltä mistä sitä pitäs vielä syksyyn asti saada, niin sitäpä ei enää saakaan.
Omin voimin ja omin konstein ne -20kg tiputettiin, mutta siinä oli se ryhmän paine vaatimassa että sie onnistut, etkä jätä leikkiä sikseen.
Nyt on tultu taas tähän että joka jumalan maanantai sitä lupaa itselleen aloittaa uuden elämän ja joka jumalan maanantai huomaa että edellisen viikon punnituksesta paino on jälleen noussu kilon, kahessa viikossa kaks ja sitä rataa.... Epäilemättä 3-4kg on tullu nyt plussaa kahessa kuukaudessa.
Ja mulle se on liikaa.

Nyt olen törmännyt (edellisen parturireissun jälkeen, jossa mulle otsis leikattiin) jatkuviin kehuihin, että miten hyvältä näytän. Työpaikalla olo tulee välissä kiusalliseksi kun niitä kehuja sataa joka toiselta, siitä miten hyvältä nyt näytän... Miten kaunis minusta on tullu.
Jopa tänään lääkäri reissulla lääkäri sanoi, miten kauniilta hoikalta ja hyvin voivalta näytän.
Tekis mieli huutaa niille, että en hitossakaan näytä hyvältä!
Koska itse en näe asiaa niin että näyttäisin mitenkään hyvältä. Vielä vähemmän hoikalta.
Tuntuuhan se helvetin hyvältä, että kehuja tulee... Nostaa ne tuota maahan poljettua itsetuntoa kerta toisen jälkeen korkeammalle.
Mutta nyt kun se paino ei enää ole ollu siinä lasku suunnassa, niin nuo kehut tuntuu liioittelulta. Niitä on vaikea uskoa ja vaikea ottaa vastaan.

Tosiaan, tänään on taas maanantai ja tänään on taas kaivettu naftaliinista motivaatio ja itsekuri.
Suklaat saa houkuttaa seuraavan kerran joskus kuun loppu puolella ja jos hyvin sujuu ei edes silloin.
Ehkä on pakko pakottaa itsensä hetkeksi totaalikieltoon jotta onnistuu.

Ja ai niin.
Tänään poistettiin se kierukka.
Ehkä minun mieli tästä tasaantuu muutenkin kun yks hormonaalinen juttu minusta on vähempänä.

Hauskaa vappua!

google kuvahaku

Hauskaa vappua!
Mulla onkin olo vaihteeksi taas kuin vappupallolla. On syöty pari päivää tortilloja ja tietenkin unohtamatta kaikkea sitä muuta mitä on syöty.
Se niin sanottu uusi startti kesti taas sen päivän tai kaks, kunnes alkoi tämä vappu aika ja sitä laiskistui kirjaamaan syömisiään ylös ja laskemaan kaloreita ja sitte
antoi itselle taas jälleen kerran luvan vetää syömiset ihan överiksi...
Ja mikä on överi?
En tiiä itekkään. Kai se, että on syönyt kohtuuttoman paljon kuin mitä OIKEASTI pitäs. Sitä se on.

Yritetäänpäs siis etsiä Toukokuun ajaksi selkäranka ja olla koko toukokuu suht tiukoissa kaloriluvuissa ja treeneissä.
Ei mitään "herkuton toukokuu" lupauksia, koska ne ajaa AINA niihin hirveisiin houkutuksiin ja sortumisiin. Ei ei.
Saa herkutella, mutta VAIN SILLOIN kun kalorit oikeasti antaa siihen luvan.

Olen nyt ihastellut nettikaupoista bikineitä syksylle.
TIETENKÄÄN en tilaa niitä, koska aion laihtua tästä syksyyn mennessä n. 15kg.
Josko nyt onnistuis pitäytymään niissä punnituspäivissä, ruoan punnitsemisessa ja ruokapäiväkirjassa...

Kertokaa mistä te saatte revittyä itsellenne sen selkärangan??
Minusta tuntuu että mulla on menny aivan häneksi.

Uusi startti jälleen

Nyt jos koskaan,
tänään sen on PAKKO ALKAA.
Nimittäin laihdutuskuurin.
Laihtumisen sijaan viikon punnitus tulos oli +1,1kg! Hyvin vedetty, eikös vain?
Olen turvoksissa ku mikäki potkupallo,
TOIVON, että pahimmat turvotukset häviää jo tämän ensimmäisen "kurinalaisen" viikon aikana,
ja toivoa myös että tätä kurinalaisuutta kestää enemmän ku kolme tuntia.
Olen ajatellut palata kerran viikossa vietettävään herkkupäivään.
Tämä on nyt tätä ikuista suunnittelua, oikean tien etsimistä...
Haluan tähdätä nyt kaloreiden laskemisen sijaan terveelliseen elämään.
Yritän tänään kuvata päivän ruokailut ja tehdä niistä erikseen postauksen illalla.
Ja päätin sen jo eilen, että nälkä ei saa tulla ja syömisen täytyy olla säännöllistä, niin sillä torjutaan ehkä ne pahimmat "ahmimiskohtaukset".

Illalla uusi postaus mahdollisesti miten tämä aloitus on lähteny käyntiin :)

Läskit johtaa...

Olispa elämäntaparemontti kaikin puolin helppo ja itsekuria vaatimaton muutos.
Mulla ei nimittäin meinaa ottaa enää ollenkaan onkeen tämä laihduttaminen.
Keräsin motivaatiota katselemalla viime syksyn Rodoksen matkan kuvia ja kyllähän se motivoi.
Se pitäis vain joka ikinen heikko hetki kerätä ne kuvat nenän eteen ja miettiä,
että EI TUOLLAISENA TURKKIIN, EI.
Mutta miten heikko luonne mie sitten olenkaan..
Täytyy nyt vain jotenki yrittää päivä kerrallaan alkaa tappelemaan kaikkia mahollisia houkutuksia vastaan ja laskea kalorit näin aluksi minimiin (=1200kcal/pv, treenipäivinä max. 1500kcal/pvä)
jotta se paino lähtis nopeaan laskuun ja motivoituis ite enempi...

google kuvahaku

Huomenna mulla on tukkatohtori ja tiedän jo tarkoin miten hiukseni leikkaan!
En halua pituutta kovin paljoa karsia pois, koska haluan saada hiukset kesällä kiinni...
Mutta täytyy katsoa miten saadaan pää suunniteltua.
Vielä ku löytäis hiusvärin!!

Uusi pyörä... uusi elämä!

google kuvahaku

Tilasin Hobby Hallista Raleigh Donna merkkisen kolmi vaihteisen polkupyörän ja aion alkaa hyperaktiiviseksi liikkujaksi heti huomenna.
(Aivan ku en olis sitä tähän asti ollut!)
Tottakai kävin tänään koe ajamassa kulkupelin heti ku mies sai sen kokoon ja tutkin, että onhan poka makia peli!
Kyllä kelpaa sen ruosteen raiskaaman helvetin ruman vanhan pyörän jälkeen puotella kylän raitteja vähän maireammalla pelillä.

On muutenki karannu "hitusen" verran laihdutus hanskasta. Ei ole vaan ollu mielenkiintoa siihen ja pakottaminen ei onnistu.
Se vaan on niin, että homma lähtee luistaan kun siihen riittää motivaatiota.. Ja suurin muutos on tapahduttava pään sisällä. Ja nyt mulla on ollu kaikkea muuta pään sisällä kun laihdutus.

Huomenna....
Hah, kuten aina. Se on aina se HUOMENNA..
Mutta joka tapauksessa...
Huomenna mie vien läpit hoitoon puoli kymmeneksi ja itsellä kun on töihin meno yhteentoista niin ajattelin ehtiä ennen töihin menoa käydä pyöräilemässä vähintään sen 10km,
illalla käyn sitten kävelylenkillä ja jahka lapset nukkuu lähden toiselle kympin lenkille pyörällä.
Täytyy vain yrittää ehtiä tehdä joku terveellinen ja kevyt ruokakin ennen töihin menoa, ettei tule ahmittua kahvipöydästä yhtään mitään ylimäärästä.

Tänään sain myös uuden fleecetakin, softshell takin ja juoksu kengät.
Ei enää mitään syytä olla lenkkeilemättä.
Etenkään kun se softshell takki oli ku makkaran kuori päällä, joten seuraava tavote onkin että se ei enää niin hirveästi kiristäs joka paikasta :D

Kuten kuvasta näkyy.
Työtä riittää tässä ruhossa taas enemmän ja vähemmän.
Huomenna uusi startti ja tähtäys bikini kuntoon.

Melkeen ehin unohtaa että syksyllä TODELLAKI odottaa se Turkki ja halu bikini kuntoon on kova.
Just nyt sain taas kehitettyä itelleni motivaation.

GO GIRL!!

Myllertävä mieli

Huhtikuu on ollu hankala kuukausi.
Ihan alusta näihin päiviin asti. Monella tapaa.
Tämä kuukausi on ollu täynnä huolta, stressiä ja hampaiden kiristystä joka suuntaan.
Vai onko sitä itse ollut väsynyt ottamaan vastaan kaikki arjen haasteet mitä on eteen lyöty?
Väsynyt olen edelleen.
Jatkuva flunssa piinaa koko ajan,
ja tänään vihdoin päätin, että hyvästi KAIKKI hormonaalinen ehkäisy ja tervemenoa kierukka.
Soitan oman alueen hoitajalle yhden jälkeen ja varaan ajan.
Jospa edes osa tästä pyörremyrsky mielestä tasoittuu kierukan poiston myötä.
Mutta vauvoja ei ole tulossa. Se on fakta.
Ei ainuttakaan enää meille! Huh.

Puhuttiin vähän, että me laitettaisiin jossain välissä uusi kissanpentu.
On niin surkeaa kun tuolle meidän Ahti rievulle kävi miten kävi. Ja jotenki se kissa on niin paljon helpompi hoitoisempi kuin koira... Ja jotenki sitä on tykästynyt ajatukseen että kodissa on lemmikki.
Mutta katsotaan nyt,
koska niitä kissanpentuja alkaa pomppimaan silmille, että vois ehkä bongata meille yhden.

Kyllä mie kovasti ootan syksyä ja viikon reissua Turkissa.
Olen jo niin loman tarpeessa.
Harmi vain tuo laihdutus ei vieläkään saa oikein tuulta purjeisiin.
Eilen kyllä liikuin tosi paljon ja syömisetkin pysyi kurissa, mutta ei niin ole joka päivä. Ei joka päivä jaksa kiinnostaa eikä panostaa.
Tänään on varmaan yksi sellainen päivä.
Lenkille en pääse, ellen illalla puoli kymmeneltä töiden jälkeen lähe, mutta tuskin jaksan... Eikä mulla nyt mitenkään tee herkkuja mieli, mutta mie en vaan tänään JAKSA
punnita syömisiä ja kirjata niitä tuonne kalorilaskuriin. En vaan ihan oikeasti jaksa.
Jos sulkis yhden stressaavan tekijän mielestä pois, niin jos sekään auttais tähän myllertävään mieleen! :)

Mutta sellaista tänään.

Suuri suru

Aamu alkoi hirveällä tavalla.
Meidän rakas kissa jäi auton alle ja kuoli.

Tiedän ihmiset, jotka ajattelee, että
"sehän oli vain kissa" ja "sillähän tuosta pääsitte"...
Mutta mie en ole pitkään aikaan tuntenu näin suurta surua, itkeny näin paljon...
Meille tuo kissa oli perheen jäsen.

Tämä tuntuu niin pahalta,
niin pahalta....

Hermoja kiristävä pääsiäinen

Taivahan vallat!
Onneksi huomenna on viimeinen pyhä päivä ja koittaa arki,
sillä tämä pääsiäinen on ollu aivan karsea.
Lapset on eilen ja tänään (pojat ollatenkin) olleet niinku siipiä vailla. Tapelleet, kitisseet ja korvat on taas toimineet päässä vain koristeena.
Voin kertoa että kyllä mie en enää ees ihmettele, että multa hiukset tippuu tuppoina päästä.
Noiden kanssa hiukset päässä pysys milhän...


Lisäksi mie epäilen että tämä pääsiäinen on tuonut mulle sata lisä kiloa.
Ainaki olo on ku turvonneella potkupallolla.
Nestettä varmaan taas kroppa niin täynnä, kun vettä ei oikeastaan ole juotu nimeksikään
ja syöty on herkkuja PALJON ja päivittäin.
Ajattelinki EHKÄ huomenna tehdä korjaus liikkeen. Mutta eihän se niin varmaa ole sekään.
Somempi olla lupaamatta mitään ku tähän asti
nämä päätökset on olleet tosi huonoja.
Päättäis vain että enpä laihuta, pidän vain painoa paikallaan niin saattais se ihme alkaa tapahtua että sitä alkas laihtuunkin... *toiveissa*

Mutta seuraavaksi motivaatiota sohvannurkasta ja suurimmasta pudottajasta.
Aamusta herätään ja lähdetään reippaana tyttönä aamu aerobiselle.
Toivottavasti paistaa aurinko ja ilma on kaunis!

Äidin pahin painajainen

Hitokseen tämä pääsiäinen sotkee taas nämä laihdutus kuviot ihan kokonaan.

Olen liikkunu tänään oikeasti ku aropupu.

Kävin aamu aerobiset juoksemassa kilpaa aamuauringon kanssa 6km,

päivällä koko perheen kanssa kevyen kävelylenkin 4 km ja

nyt illalla vielä saunan jälkeen päätin, että oispa se vain mukava käydä pyöräilemässä pikku lenkki.

Ja niin kävin 9 km:n pyörälenkinkin.

 

Syömiset on sitte menny mahottoman huonosti.

On syöty suklaata, sipsiä... Tehty pannaria ja syöty sitä jäätelön kanssa...

Epäsäännöllistä ja raskasta, oikein kaloripitosta mättöä.... Kjäh.

 

Ei jaksa masistella syömisten kanssa.

Aletaan murehtimaan syömisiä vaikkapa pääsiäisen jälkeen. Tai ehkä jo sunnuntaina.

Kuhan nyt jossain vaiheessa aletaan korjaileen, että saa kropan kuntoon syksyksi.

Tässähän alkaa tuleen kiire?

 

google kuvahaku

 

Tänään iltapäiväruokailun aikaan tapahtui meillä varmaan jokaisen vanhemman pahin painajainen,

mie en silloin ollu kotona (toisaalta luojan kiitos ja toisaalta voi hyvänen aika).

 

Läpeille oli helppoa ruokaa, ranskalaisia ja nakkeja.

Venla tykkää ku hullu kaiken maailman makkaroista ja nakeista, se on oikea makkara tyttö.

Ja jotenki se onnistui sen nakin palasen vetasemaan niin, että se OIKEASTI meinas tukehtua.

Tulin kaupasta kotiin ja mies tärisi selittäessään, mitä oli tapahtunut.

Neiti oli haukkonut jonku aikaa henkeä ja vasta kolmannella puristuksella se nakki oli yökkirefleksin kanssa tullut ulos. Tyttöki tietysti paniikissa.

Silloin ajattelin, että HUI KAUHEA!

 

Luojan kiitos ei mitään hirveää tapahtunut.

Koska sitähän nyt on varmaan ihan turha edes sanoa, että pahin pelko itsellä on se, että lapsille jotain pahaa tapahtuu.

Tuntuu että niitä haluaa suojata kaikelta pahuudelta, mitä maailmalla on tarjota.

Mulle tuli sellainen tunne, että haluan pitää aina vain kovemmin kiinni lapsistani.

Rakastan niitä enemmän ku mitään muuta maailmassa.

 

Kunpa sitä aina jaksais muistaa miten haurasta elämä oikeasti on.

Elämästä pitää nauttia ja lapsille on annettava aikaa! <3

 

Tällaista tänään.

 

Kertokaas vinkkejä sitten siihen millä ruokavalion sais vihdoin kuntoon...

Mistä motivaatio ja mistä tsemppi?
Muualta ku peilistä :D