Voihan itku.
Soitin tänään sinne päivystykseen, vein läpit hoitoon ja sitten menin lääkärille.
Olihan siellä poskiontelon tulehdus juu,
mutta mulla ilmeisesti hapetus niin huono, että sydän joutu hirveästi tekemään töitä koko ajan ja
keuhkotki eli vissiin ihan omaa elämäänsä.
Ei auttanu itku markkinoilla ku lääkäri täti määräsi antibioottikuurin ja sairaslomaa.
Istuin työvaatteet päällä, suu auki ja yritin, että kyllähän sitä nyt töihin...
No.. Ei sitä nyt töihin. Ei sitten millään.
JA EHDOTON EI TREENILLE JA LENKKEILYLLE!
Hajottaa!
Nyt vaatii kuulemma jo sydän ja keuhkotkin lepoa.
Ja pakkohan se on levätä, jos haluaa parantua.
Tulin kotiin, söin ja löin sohvalle makaan.
Nukuin kahen ja puolen tunnin päiväunet ja yhä vielä vain oli/on jäsenet kuin lyijyä.
Ei tuota ongelmia olla treenaamatta fyysisellä puolella kun tietää, että
ei jaksa ei...
Mutta henkisellä puolella se on kova isku.
Se tietää, että jos en haukan lailla vahdi syömisiäni, painon lasku pysähtyy ja pahimmassa tapauksessa paino alkaa nousemaan...
Tarkkana siis!
Mutta senpä tietää, että jahka mie itseni tästä saan taas kuntoon, niin mie vedän loppu ajan sata lasissa. Sanoinkin jo miehelleni, että jahka tästä nyt nousen niin voi
varautua siihen, että minua ei kotona näy ku nukkumassa jos sattuu oleen työpäivä.
Täytyy ottaa kovat aseet käyttöön.
Tässäpä ne tämän päivän kuulumiset sitten lyhykäisyydessään.
Voihan flunssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti