Sokeriliiskat

Huomenna se alkaa.

Päivä kerrallaan yritetään irtaantua noista herkuista ja aletaan muokkaan

kroppaa hoikemmaksi.

Koska kyllähän sen tuntee, että sitä oikeasti on lihonu niitä kiloja takaisin!

Puntarin mukaan niitä kiloja on tullu 3kg,

mutta vaatteissa sen huomaa....

Jotku kiristää mahasta, toiset kiristää reisistä... Mitkään ei istu enää ollenkaan niinku pitäs.

Vedän tänään sen päiväset sokeri liiskat.

 

Että semmonen ilmotus luontoinen asia...

Palaamme asiaan ajan kanssa.

Muutosten tuulia

Kaikki on varmaan huomanneet, että olen totaalisesti uusien alkujen nainen...
Ja koska näin on,
tarkoittaa se myös sitä, että tulen tässä päivänä jonakin kun aikaa on,
muokkaileen blogia uuteen uskoon ja poistamaan vanhat tekstit
ja aloitan ihan uudella alulla kirjoittamisenkin.
Tämä on jo toinen kerta kun moiseen ratkaisuun päädyn. Virkistävää.
Menneet haamut kummittelemasta ja uusi alku näkyviin.
Onhan kohta sentään kesäkuu!

Tässä on nyt kaikista "irti sokerikoukusta"-lupauksista huolimatta hyvin onnistuttu kasvattaan vararengasta vyötärölle ja saamaan
vaa'an numerot taas näyttämään isompia lukuja ku olis tarvis...
Joten lienee selvää, että kesäkuu starttaa TAAS
sporttisin ja terveellisin kuvioin.
Ilman mitään muuta lupausta,
kuin että kuun ensimmäisen päivän punnituksessa ja kuun viimeisen päivän punnituksessa
paino on 5-7kg vähemmän.
Lieneekö siis mahdollista, että mie myös julkistan nämä minun hurjat kilotkin?
Jää nähtäväksi.

Mutta muutoksia luvassa, ajan puitteissa.

Irti sokerikoukusta

Jos jotain meinaa saavuttaa ennen Elokuun kesälomaa perheen kanssa tai omaa lomaa Turkissa Syyskuussa niin homma on aloitettava välittömästi.

Ihan ensimmäisenä vieroitan itseni irti noista sokeri herkuista, mitä on menny päivittäin ja mitkä kyllä näkyvätkin jo ihan liian isona vara renkaana vyötäröllä.
Ei mitään kuuria, ihme dieettiä tai mitään muutakaan.... Vaan normi ruokavalio, mutta EI suklaata... Ei jäätelöä... Ei mitään pullaa... PAITSI jos on rehkiny ihan hitokseen ja päivän muilta syömisiltä niitä kaloreita jää sen verran yli, että on oikeasti vara syödä jotain hyvää.
MUTTA EI JOKA PÄIVÄ.

Jotku ajattelee, että tuo on ihan helppo juttu.
No ei se mulle ole.
Kyllä se tulee vaatimaan itsekuria ja sinnikkyyttä onnistuakseen, mutta jotenki mie nyt olen yrittäny kerätä itteni niin täyteen tsemppiä ja tahtoa onnistua, että nämä kilot
mitkä mulla vielä ainakin omassa mielessä kulkee ylimääräsenä, lähtee veke...

Jahka tuo Venla nukahtaa päiväunille tuolla,
niin tämä äiti ottaa aimo harppauksen ja lähtee juoksemaan pihaa ympäri ja heilumaan kahvakuulan kanssa.
Tottakai sykemittari mukana, jotta näkee saanko kulutettua kuinka paljon.
Jos tunninkin jaksais täysiä spurtata niin vois ihan hyvillä mielin väsyneenä raahautua iltavuoroon töihin...
Korvien sisältähän kaikki lähtee.
Ja sitä kyllä onnistuu jos motivaatiota ja tahtoa on tarpeeksi. Ja kyllä sitä löytyy ku aikansa hakee ja ettii ja miettii millä itteä motivoi.

Jo nyt tuntuu hitokseen hyvältä, että kaikki kesävaatteet mitä on ollu, on mulle ihan ööööver suuria. Mutta mie haluan pienentyä vielä entisestään!
Sillai sopivasti.

Mutta nyt kuulostaa sopivasti hiljaselta... Juoksut ja kahvakuula odottaa!!

google kuvahaku

Perjantai



 


Tuon kaverin kanssa aion tulla lähi päivinä vielä hyväksi tutuksi.    -------->
En ole koskaan harrastamalla harrastanut kahvakuulaa, mitä nyt TRX:n lämmittely mentiin kahvakuulalla.

Mulla ei ole hajuakaan eri liikkeistä, mitä kahvakuulalla voi tehdä.
Mutta mie alan opiskeleen niitä tunnollisesti ja meinaan syksyyn mennessä TODELLAKIN saada kiloja pois useamman.

Olen muutenkin odottanut sitä "inspiraatiota" laihdutuksen suhteen.
Aloittanut joka aamu ja viimeistään joka ilta lopettanut.
Mutta nyt luulen... JÄLLEEN KERRAN... että olen valmis omalla tahilla ja rauhassa jatkamaan urakkaa,
ilman stressiä.



google kuvahaku

Ja koska mulla juttu ei just nyt enää jaksa enää enempää luistaa niin seuraa kuvapläjäys menneiltä päiviltä..

Oli hitokseen kauniit näkymät tässä iltana eräänä.
Sitä vain ei pysty ees tarpeeksi ylistään, miten mahtavaa on asua joen rannassa!
Tämä on ollut minun unelma AINA.

Ja nämä piikan hiukset! <3

Trampoliini on kasattu ja meidän TÄNÄÄN 2 vuotta täyttänyt neitokainenkin pääsi
elämänsä ekaa kertaa siihen pomppimaan.
Ihana rakas Venla <3

 





Hieno päivä!

Eilinen TRX tuntuu kipuna jokaisessa lihaksessa, mitä mulla on.
Se tunne on toisaalta tosi syvältä...
Ärsyttää ku vessassa käydessäkin pöntöltä noustessa meinaa huuto päästä.
Siis huom... TOISAALTA tuntuu tosi syvältä...
Asioillahan on aina se toinen puoli.
Mie olen toisaalta ihan hitokseen iloinen, että jokainen lihas huutaa kuorossa hoosiannaa.
Treeni on näin ollen ollut hyvä ja tehokas. Jee!

Tänään on ollut hieno ja suht lämminkin päivä.
Meillä koko päivä on mennyt ulkoillessa.

Olen vihdoin saanut harkattua koko etupihan.
Olihan siinä oma hommansa, mutta
kyllä nyt saa olla tyytyväinen.

Rakastan ihan hirveästi tuota maisemaa mikä avautuu kun ulko-oven aukaisee.

Virtaava joki ja rantakoivut. Vielä ku noihin koivuihin saataisiin lehdet (pientä vihreää näkyy jo) niin avot.

 Piika tykkää tuijotella jokea ihan yhtä paljon kuin äitinsäkin.
Tänäänkin huusi kovaan ääneen, että
"Äiti! Tuolla on ankkoja! Mennään kattomaan!"

Venla puhuu ihan hirveän selvästi.
Meillä juhlitaankin ensi viikon lauantaina 2 v synttäreitä.
(Perjantaina oikea syntymäpäivä)
Mihin tämä aika katoaa???

Ja nyt kun kuvasta itseä katselee, niin ehkä mie kuiten olen kasvoistakin "hieman" kaventunut...
Turhan kriittinen tässä on ollu itelleen.

Pikku hiljaa kohti tavoitteita. ;)








Ja pitihän se ottaa itsestäkin kuvaa....

Tavoitteita... osa 1

google kuvahaku

Huomis aamu alkaa rempseästi puolen toista tunnin TRX treenillä.
Olen ihan sata-nolla hurahtanut tuohon lajiin.
Mulla on huomenna myös iltavuoroon töihin meno, joten voi olla että illalla kun kotiin pääsee sitä suurin piirtein kaatuu sänkyyn.

Olen päättänyt ottaa kunnon matsin noiden kilojen kanssa ja karistaa juhannukseen mennessä 5-7kg. Enemmänkin toki, jos mahdollista, mutta AINAKIN nyt tuon verran.
Ja jos mie jotain päätän, niin hitokseen se päätös pitää.

Katsokaa nyt...
Tämä on niin tätä, että toisina päivinä motivaatiota pursuaa ovista ja ikkunoista ja toisinaan sitä ei löydy hakemalla nurkistakaan.
Mutta jos vaikka alkais pikku hiljaa uskomaan itseensä, että kyllä tästä vielä hyvä tulee, niin eiköhän tästä sitten vielä todellakin VÄHINTÄÄN se hyvä tule.

Meillä on viime yönä nukuttu taas enemmän ja vähemmän huonosti.
Vanhin poika valvotti kasvukipujen kanssa.
Mulla on itellä aikanaan ollu aivan järettömät kasvukivut ja ku muistan vielä tänäkin päivänä miten hirveät ne aina oli, en yhtään ihmettele miksi poika itki yöllä niin lohduttomasti.

Palaamme jännän äärelle huomenna.

Ei luista suksi ei...

Ihan hitokseen eksyksissä itsensä kanssa.

Yhtenä päivänä sitä puhkuu motivaatiota ja on niin täydellisen varma, että jes (!) Onnistunpa vihdoin.
Sitte tulee nämä tällaiset päivät, että sitä repsahtaa ja homma menee harakoille.

Eilen tuli vedettyä taas sen päiväset kaloriöverit ja sen sijaan, että tänään ois tehnyt ryhtiliikkeen,
sitä väsyksissä huonosti nukutun yön jälkeen ja ties monennenko lääkärireissun jälkeen tälle viikolle tutki, että hitot... olkoon... Että päivä se on huomennakin.
Miks tässä nykysin aina käy näin?
Mie saan kourallisen syitä kasaan, miksi sen laihduttamisen voi aloittaa huomennakin... tai vaikka taas silloin maanantaina...
Tai no haloo... Kuka sitä nyt kesken toukokuun aloittaa... Kuun alussahan se pitää.. Se on just niin tätä.
Toisaalta, ei mulla mitään syytä huoleen ole, koska mulla paino on pysyny paikallaan, se ei ole noussut mihinkään.
Se on ihan sama vaikka mie hengailisin tässä samassa painossa loppu ikäni, koska ylipainoa mulla ei juurikaan enää ole. Ehkä kilo? Eipä paha. Joten ei sinänsä mitään väliä.
Mutta ku ite sitä osaa iteltään vaatia, että sen kropan tulee vielä hipoa jossain vaiheessa MINUN täydellisyyttä.
Ja se jossain vaiheessa on ennen syksyä ja ulkomaan reissua.

google kuvahaku

Käytin Venlan tänä aamuna lääkärissä kun eilen illalla ihan yks kaks huomasin, että kappas... Oikea silmä on ihan selvästi tulehtunut.
Aamulla kun se heräsi, niin tsädäm... Molemmat silmät oli tulehtuneet. Se ei saanu niitä auki ollenkaan ja käveli silmät kiinni olohuoneeseen... Iloisena kuten aina. Äidin prinsessa.
Pojilla menee molemmilla antibiootit korvatulehduksiin.
Kuumeet on selätetty, mutta mie olen nyt yllättäen tuntenu tosi suurta voimattomuutta ja väsymystä..
Silmiä särkee ihan hitokseen. Mulla ei koskaan ole ollu silmätulehdusta, mie en tiedä alkaako se koskaan millään säryllä tms, mutta minun silmät ON kipeät. Tai sitte ne on vain väsyneet.

Tänään menen viiden päivän tauon jälkeen iltavuoroon töihin.
En valehtele kyllä ollenkaan, kun sanon että kiviäki kiinnostaa.
Ei kiinnosta niinku piirun vertaa...
Jos voittaisin lotosta, niin enpä välttämättä ihan hetkeen töitä miettiskään.

Pitäiskö ottaa joskus sellainen ajattelu vapaa päivä...
Ei miettis yhtään mitään stressaavia asioita...
Ei taitas onnistua...

Tahdossa on voimaa

Pyhä vala itselleni, että punnitus on ainoastaan joka ikinen maanantai rikkoontui tänään kun halusin nähdä onko uurastus tuottanut minkäänlaista tulosta vielä
ja TODEN TOTTA!
Kaksi kokonaista päivää ja painoa on tippunut -2kg!
Nesteitä nesteitä, tiedän sen kyllä. Kuten sanoinkin, minun kroppa on varmaan täynnä ylimääräisiä nesteitä. Mutta se luku puntarilla motivoi ihan suunnattomasti!
Kun huomaa, että se paino oikeasti putoaa, se kannustaa niin tekemään enemmän!
Go Girl!

google kuvahaku

Jossain syvällä sisälläni alkoi kyteä usko siihen, että syksyyn mennessä 60-65kg on niiiiiiiin saavutettu!
Lauantaina on puolentoista tunnin TRX treenit taas ja vielä iltavuoro töissä, niin uskaltaa ehkä luvata itselle karkkipäivän. JOS sitä liikettä on tullut sen verran, että kalorit sen sallii.
Olen tutkinut etten syö enää mitään yli kaloreiden.
Se vaatii itsekuria, liikettä ja oikeaa ruokavaliota.

Mutta tunne on nyt vahva, että KYLLÄ MIE ONNISTUN!

Tällaista tänään

Eilen kävin hirveätä taistelua itseni kanssa,
käynkö ostamassa suklaata vai enkö käy... Syönkö jäätelöä vai enkö syö... Sipsitki vois maistua hyvältä. (Yleensä en sipsiä liioin harrastele)
Kaupan kassajonossa ruokaostoksilla ollessa mulla oli jo kaksi suklaapatukkaa kädessä kunnes piru olkapäällä koputti ja käski pistää ne pois.

google kuvahaku

Olin kaukaa viisas ja sunnuntaina tuhosin KAIKEN suklaan mitä jäljelle jäi.
Käskin miehen piilottaa paikkaan, mistä mie EN VARMASTI niitä etsimälläkään löydä.
Ja ihan vain sen takia, että pakottaisin sen suunnitellun laihdutuskuurin alkamaan. Ettei se taas jäis sille suunnittelun asteelle ja palais siihen "huomenna mie aloitan.." -jankkaukseen.

Illalla harmitti, vitutti, masensi... Viekääpä itseltänne pois jotain, joka tuntuu olevan teille liki pakkomielle.
Mulle se PAKKOMIELLE tähän asti on aika pitkälti varmaan ollu sitte just tuo suklaa. Tai mie oon tehny siitä itelle pakkomielteen...

Tänä aamuna mieli kiitti tuhansin niiauksin, että en ollut sortunut mihinkään moskaan vaan syömiset oli pysyny just niissä rajoissa mitä itselle oli asettanut.
Olo tuntui kaikin puolin aurinkoiselta ja aamulla ensimmäisenä herätessä EI OLLUT mielessä suklaa tai laihdutuksen aloittaminen. Oli vain hyvä mieli siitä, että nyt jos koskaan on hyvä jatkaa...

Tänään ruoan jälkeen kävin taas melkoista sisäistä kamppailua mielihalujen kanssa. Sain kasaan kymmeniä syitä miksi "ansaitsen" jotain hyvää.
Sain myös kasaan useita hyviä syitä miksi EN ansaitse.
Painuin ulos harkkaamaan.
Tuli sitten haravoitua tälle päivää 2h 40 min ja se kulutti kaloreitakin liki 1000kcal.
Kyllä, olen tyytyväinen.
Ja huomenna varmaan kroppa kiittää!

Äitienpäivä

Hyvää Äitien päivää kaikki olevat ja tulevat äidit!

Minun äitienpäivä alkoi tänään kahvitarjoilulla ja lasten itse tekemillä lahjoilla suoraan

sänkyyn. Olin otettu.

Suljin kaikki kolme omaa rakasta syliini.

 

Mussukoiden tekemät kortit x3

Ihanan ison ruusun sain lahjaksi. Mitenkään en vihjaillu, että haluan juuri tämän ;)

Veeti oli tehnyt äidille kankaaseen tuollaisen kuvan. Sanoin että laittaisin sen seinään, mutta se kuulemma piti laittaa pullataikinan päälle... <3

Kahvitarjoilu sänkyyn. Meillä ei kakkua tehty, ku saatiin mummoloissa sitä juuri sen mitä tarvittiinkin :)


 

Muutenkin äitienpäivä sujui kyllä kaikin puolin hyvin.

Saatiin miehen kanssa KAIKKI ikkunat vihdoin pestyä ja makuuhuoneetkin pesin katosta lattiaan.

Huomenna EHKÄ olen reipas ja jatkan tämän suursiivouksen loppuun kun jään

hoiteleen lapsia kotiin kun kaikki ovat enemmän ja vähemmän kuumeilleet.

 

Veetin kanssa käytiin eilen tk:ssa kun se sai jonku selittämättömän niska krampin. Pää ei kääntyny juuri mihinkään, sängystä ei päässyt ylös ja se itki ihan hysteerisenä niska kipua.

Mie säikähdin tottakai ensimmäisenä, että sillä on vähintäänkin aivokalvon tuledus ja sitä

epäiltiin ensimmäisenä tk:ssa. Onneksi testit kuitenkin osoitti että se ei ollut aivokalvontulehdusta,

vaan sillä oli KORVA tulehtunut ja niskasta lihas tulehtunut.

Myös nämä pienemmät on kärsineet kuumeesta. Yllättäen.

 

Eilen kävin siinä TRX treenissä ja voi pojat että oli mahtava tunti!

Lähden kyllä mukaan uudelleen kun tilaisuus koittaa.

Aamulla tuntu, että eihän siinä paikat menneet ollenkaan kipeiksi, mutta avot miten on poka huutaneet käet, selkä, vatsalihakset ja jalat hoosiannaa.

Tietää tehneensä.

 

HUOMENNA mie aloitan (niin kamalalta kun se kuulostaakin)

LAIHDUTUSKUURIN.

Meinaan vetää 1200-1400 kcal ja liikkua mahdollisimman paljon.

Tähän sokeri kierteeseen on PAKKO saada stoppi ja laittaa taas läski sulaamaan.

Laihduttamisesta ja sen vaikeudesta tulee varmaan koostumaan seuraavat postaukset,

mutta nyt on pakko onnistua.

PAKKO.

Positiivinen mieli!

Olo on ollut mielettömän hyvä maanantain jälkeen!
Poissa on se painava kivi rinnan päältä, elämä tästä vinkkelistä katsottuna tuntuu vihdoinkin ihan hyvältä. Paino on parissa päivässä tippunut reilulla kilolla, vaikka herkkujakin on syöty jonkin verran. (Käykö kiittäminen kierukan poistoa vai ei, en tiedä)
Työmotivaatio on kylläkin ollut ihan nollissa ja töihin lähtö on vituttanut joka päivä ihan suunnattomasti.
Tänäänkin menen iltavuoroon ja kyllä voin sanoa, että ei minua niin kiinnostais.

Huomenna me lähdetään tyttöjen kanssa vähän "humpalle"...
Edellisestä humpasta onkin liki vuosi aikaa, jos ei läskit-projektin päätösjuhlaa lasketa mukaan.
Ehkä on jo aikakin saada tuulettaa päänuppia hyvässä seurassa ja fiilistellä.

google kuvahaku

Pääsen lisäksi Lauantaina elämäni ensimmäiselle TRX tunnille!
Aivan huikeaa.
Olen haaveillut kauan aikaa, että haluaisin päästä kokeilemaan ja nyt kun mahdollisuus tarjoutui, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö mukaan. TODELLAKIN!

google kuvahaku

Flunssa on päässyt taas viime yön aikana jytäämään päälle. Neljättä kertaa tälle vuotta?
Olen miettinyt voiko tämä olla jotain allergiaa. Omalla veljellä ainaki vuotaa nenän lisäksi silmätki, niin en tiedä...
Mutta emme anna flunssan häiritä menoa.

Olen yrittänyt alkaa vahtia syömisiä, mutta ei tämä nyt ole niin pilkun tarkasti menny. Joten kuten hyvin kuitenkin kun paino on lähtenyt lasku suuntaan.
Täytyy suunnitella kaikki alusta, ruokavaliot ja liikkumiset ja yrittää elää niiden mukaan.
4kk tuleva tavoite on siis -15kg.
Ja jotta tässä onnistumme, se tarkoittaa että viikko painon pudotus tahti tulee olla...
----> n. -0,9kg/vko. (Yläkanttiin laskettuna)

Ei siis mahdottomuus.
Täytyy alkaa pitää MAANANTAISTA lähtien kirjaa. (Huomatkaa taas tämä usko tulevaan maanantaihin)
Tekosyinä kulkekoon tuleva äitienpäivä, tyttöjen ilta ja kaikki muu... Aikasemmin ei millään voi aloittaa... *seliseli*

Jotain positiivista:
Toivoa on niin kauan ku mie jaksan yrittää! :) En ole hanskoja ainakaan tiskiin lyöny homman suhteen ;)
Mutta nyt laittaan hiukset ja naaman ja nauttimaan olosta ennen iltavuoron alkua.

Älä laihduta päivä

Tänään on paljon keskustelua herättävä "Älä laihduta" päivä,
en ole perehtynyt sen kummemmin asian ytimeen.
Ottanut voin neuvosta vaarin ja siirtänyt painon hallinnan aloittamista jälleen kerran taas päivällä. Eli huomiseen.

Eilen multa poistettiin se hormoonikierukka ja jo tänään minun mielialassa on tapahtunut huomattava nousu!
En tiedä oikeasti johtuuko se siitä kierukasta, vai kuvittelenko vaan,
mutta onhan minun mieli ollu tosi seesteinen ja rauhallinen.
Poissa on rinnan päältä se kivi joka tuntui puristavan jokaisen positiivisen tunteen negatiiviseksi. Olo on vihdoin ja viimein hyvä ja toivoa täynnä!

google kuvahaku

Ja mitä vielä.
Käytiin lasten kanssa kaupassa (Nekin olivat kuin jostain kultaisesta oppikirjasta käytökseltään, voi tätä hyvää mieltä!!)
Ja yksi nainen tuli minun korvaan kuiskaamaan kun maksamassa olin, että "Herranen aika sie näytät kauniilta! Jos olisit muualla vastaan tullu, niin en olis tuntenu. Olet niin hoikkanen!"
Nyt minun ei tehny enää mieli karjua naama punasena että ei tarvi valehella vaan katsoin monttu auki sitä naista ja sain uutta pontta elämäntapamuutoksen aloittamiseen / jatkamiseen!
Ehkä mie näytänkin ihan hyvältä, vaikka sitä aluksi oli kovasti vaikea uskoa!

Vakavia mietelmiä

Tämä taitaa olla Toukokuun ensimmäinen postaus. Ja missä olen ollut?
- Hyvin syvällä oman pään sisällä, etten sanois.
Olen miettinyt... Miettinyt vähän liikaakin kaikkea. Pyöritellyt asioita päässäni ja vaikka miten päin olisin, ei ole hyvä olla.

Voi olla että suurimmalle osalle laihdutus porukasta tuo kilpailu oli hyvä juttu. (Puoli vuotinen laihdutuskilpailu, jossa tulin toiseksi)
Miekin ensin ajattelin niin, että se on tosi hyvä juttu, saa vihdoin painon putoamaan. Että eihän tässä mitään muuta olekaan pielessä ku se, että painoa on liikaa!  Ja putosihan se paino!
Mutta mie en muista että olisin koskaan ollut näin henkisesti väsynyt kuin mitä nyt olen ollut jo REILUT KAKSI KUUKAUTTA kisan jälkeen.
Jotenki tuntuu että sen puoli vuotisen kovan treenitahin ja hektisen elämän jälkeen sitä putosi suoraan tyhjän päälle.
Projekti ei ole kantanut yhtään huolta siitä, että miten nyt kisan jälkeen sujuu. Onko kaikki ok, pysyykö paino samoissa lukemissa tai laskeeko se... Tai eihän vaan missään nimessä nouse!
Ei mitään.
Hiljais eloa.
Ja taisinpa edellisessä sähköpostissa tälle hankkeen vetäjälle jopa mainita, että tunnen olevani tyhjän päällä. Ei mitään.
Sitä tukea kaipais edelleen, mutta sieltä mistä sitä pitäs vielä syksyyn asti saada, niin sitäpä ei enää saakaan.
Omin voimin ja omin konstein ne -20kg tiputettiin, mutta siinä oli se ryhmän paine vaatimassa että sie onnistut, etkä jätä leikkiä sikseen.
Nyt on tultu taas tähän että joka jumalan maanantai sitä lupaa itselleen aloittaa uuden elämän ja joka jumalan maanantai huomaa että edellisen viikon punnituksesta paino on jälleen noussu kilon, kahessa viikossa kaks ja sitä rataa.... Epäilemättä 3-4kg on tullu nyt plussaa kahessa kuukaudessa.
Ja mulle se on liikaa.

Nyt olen törmännyt (edellisen parturireissun jälkeen, jossa mulle otsis leikattiin) jatkuviin kehuihin, että miten hyvältä näytän. Työpaikalla olo tulee välissä kiusalliseksi kun niitä kehuja sataa joka toiselta, siitä miten hyvältä nyt näytän... Miten kaunis minusta on tullu.
Jopa tänään lääkäri reissulla lääkäri sanoi, miten kauniilta hoikalta ja hyvin voivalta näytän.
Tekis mieli huutaa niille, että en hitossakaan näytä hyvältä!
Koska itse en näe asiaa niin että näyttäisin mitenkään hyvältä. Vielä vähemmän hoikalta.
Tuntuuhan se helvetin hyvältä, että kehuja tulee... Nostaa ne tuota maahan poljettua itsetuntoa kerta toisen jälkeen korkeammalle.
Mutta nyt kun se paino ei enää ole ollu siinä lasku suunnassa, niin nuo kehut tuntuu liioittelulta. Niitä on vaikea uskoa ja vaikea ottaa vastaan.

Tosiaan, tänään on taas maanantai ja tänään on taas kaivettu naftaliinista motivaatio ja itsekuri.
Suklaat saa houkuttaa seuraavan kerran joskus kuun loppu puolella ja jos hyvin sujuu ei edes silloin.
Ehkä on pakko pakottaa itsensä hetkeksi totaalikieltoon jotta onnistuu.

Ja ai niin.
Tänään poistettiin se kierukka.
Ehkä minun mieli tästä tasaantuu muutenkin kun yks hormonaalinen juttu minusta on vähempänä.