Verikokeet ja mörköpeikko olkapäällä

Tavallaan luotan siihen, että ei minussa mitään vakavampaa ole vialla,

mutta tänään kun multa otettiin suht laajat verenkuvat,

peikko minussa heräsi pelottelemaan, että apua... Mitä jos mulla onkin joku vakava

sairaus mitä ei voi hoitaa?

Mitä jos kuolen?

Miten lapset selviää jos äiti kuolee?

Lietson itseäni siihen pelkoon, että ENTÄ JOS...

Onko kellään muulla samanlaista pelkoa?

 

En ihan tarkalleen tiedä kaikkea niitä kokeita mitä minusta otettiin,

paitsi toki ne mitkä itse pyysin (eläin allergiat),

ja kun kyselin niistä, että mitä kokeita ne oli,

niin sanottiin vaan, että ei minun niitä tarvii tietää, lääkäri haluaa vaan sulkea pois erilaisia

mahdollisuuksia. Ok... Tämäpä helpottavaa.

Yhtään ei luonu turvallisuuden tunnetta labran toteamus, että

"Ei ole muuten kenestäkään otettu pitkään aikaan tällaisia kokeita!"

Ahaa, okei! Kertokaa toki enemmän, eihän minua yhtään pelotakkaan!

Itsehän toisaalta enemmänki vaadin laajoja verikokeita, että saisin varmuuden siihen, ettei näiden jatkuvien flunssien ja sairastelujen ohella ole mitään vakavampaa.

Mutta nyt ku mietin, niin miksi en pelkää sitä samaa lasteni kohdalle

koska myös heillä on KOKO AJAN joku flunssa päällä?

Siksi, koska en epäile sen heillä olevan yhtään mitään vakavaa!

Miksipä se sitte itsellä olis?

Joo, allergiaa voi olla... se on Ok. Ei siihen kuole, sen voi hoitaa...

Ja kuinkahan moni vakavampi tauti oireilis vain tällaisina allergian oireina?

 

Ihminen auttamatta AINA ajattelee sitä pahinta.

Mie ainaki.

Ja mie pistän käet ristiin kyynärpäitä myöten jahka alkuviikosta saan noista kokeista tulokset. Tai ehkä kenties jo perjantaina. Ainaki osasta.

Saan heittää nämä luulosairaan mietelmät romukoppaan.

 

google kuvahaku

 



Flunssaa? Allergiaa?? MITÄ??

Blogin kirjoittaminen on nyt enemmän ja vähemmän ollut hakusessa, kun ajattelin panostaa uudelleen startanneeseen blogiin, jossa käsittelen 13 viikon laihdutus urakkaa Turkin matkaa ajatellen... Mutta sekään ei sitten kuitenkaan onnistunut, koska motivaatiot koko laihdutukseen on olleet aika olemattomat. Joten blogi koki hiljaisen kuoleman ennen ku kunnolla käynnistyikään.... Kerään voimia uuteen alotukseen, uudella panostuksella ja ehkä ihan "salaisilla" sivuillakin. En tiiä.

Olen kuun alusta ollu taas koko ajan kipeä.
Mulle meinaa oikeasti iskeä toivottomuus.
Söin Doximed antibiootit poskiontelon tulehdukseen, olin toivottoman tukossa...
Olo helpottui pariksi päivää ja rumba alkoi alusta. Ei itse poskiontelon tulehdus vaan tukkoisuus, nenän vuotaminen, aivastelu ja heikko happi.
Kävin jälleen lääkärissä ja sain Duactia ja Avamysia... Tukkoisuus toki on helpottunut aika paljonkin, mutta nenä vuotaa edelleen.
Ja Duactin aiheuttama ihan hillitön väsymys on aivan mahdotonta!
Heräsin tänään yhdeksältä aamulla... Jo klo 12 olin päiväunilla.
Siis MIE PÄIVÄUNILLA! MIE joka yleensä tyttären päikkäri ajat viikonloppuisin käytän lenkillä käyntiin.
Totta helvetissä minun mieli alkoi pyöritellä kaiken maailman vakavimpia tauteja, mitä mulla vois olla... Ootan ihan innolla että pääsisin verenkuvaan ja saisin sulkea omasta mielestäni kaikki maholliset syöpäepäilyt pois....
Miksei voi vain uskoa että se Duact on nyt se joka väsyttää ja mahdollinen allergia on se joka pistää röörit tukkoon ja nenän vuotamaan?
Sitä on vaan niin luulosairas ihminen!
Mutta ku kaikissa selosteissa luki, että Duactin ei pitäis aiheuttaa väsymystä... Lääkäristä ja apteekista sanottiin että se joko vie yöunet tai sitten se pistää tosi väsyksiin. Minut se on todellakin pistänyt väsyksiin...
Ja mitä on keskusteluja netistä seurannu niin kyllä aika monella on seurana ollu ikävä väsymys Duactia syödessä. Ehkä mie nämä kymmenen päivää jaksan.

google kuvahaku

google kuvahaku

Meitä täällä Lapissa on pitkän aikaa hellinyt ihan mahoton helle.
Tämäkin arka jalka tänään VIHDOIN JA VIIMEIN uskaltautui heittämään talviturkin jokeen ja voi sitä autuutta mitä se vedessä lilluminen sai aikaan.
Nautin, nautin ja vielä kerran NAUTIN!

Mulla on huomenna iltavuoro töissä (oikeasti pelkään ihan tosissaan, miten tulen jaksamaan, koska sen verta väsynyt olen ollut)
mutta toivon että ehin ennen töihin menoa käyä joessa virkistäytymässä ;)

Mutta nyt.... Nyt sänky huutaa kutsuvana TAAS. Unta palloon, josko tämä alkas tästä näyttämään paremmalta....

Juhannus

Juhannus kolkuttelee ovella ja laihdutukselle on taas jälleen kerran "tietystä syystä" suljettu ovet.
Ei toki ahmimalla vedetä kaikkea mahdollista moskaa,
mutta syödään kuitenkin sen kummemmin syömisiä tuijottamatta ja ressaamatta.

Meillä ei ole juhannukseksi kummempia suunnitelmia.
Mies lähti just minun velipojan kanssa kalaan ja mie ajattelin huomenna tyttöjen kanssa käydä parilla paikallisessa kuppilassa.
Parantaa kummasti omaa jaksamista kun välissä "rentoutuu".
Ajattelinki nyt illalla omassa rauhassani katella ja sovitella vaatteita mitkä huomenna vois laittaa päälle :)

Ja grillataanhan me lauantaina,
toivottavasti mahdollisimman isolla joukolla!
Ollaan tahottu minun vanhemmat ja veljetki perheineen tänne grillaamaan ja isovanhemmatkin,
jos vain haluavat tulla.
Mie tykkään aivan hirveästi ku on kaikki koolla.... Ne vain on kaikki niin rakkaita <3
Muuten ei olla koolla ku jouluna. Ja synttäreillä osittain.

Mutta mie alan tässä nauttimaan rauhasta ku ei mies ole kälpättämässä vieressä ;)

Juhannus viikon "helle" sää

Suurilta osin ihmetystä herättää tämä ainutlaatuinen juhannus viikon sää.

Lämpö asteita huikeat neljä ja eilen satoi vuoroin lunta, vettä, rakeita ja räntää.

Aivan kauheaa.

 

Tässä mie istun villasukat jalassa ja hytisen kylmästä,

talo sisältäkin on ku hollitalli,

kiitos aamu tuuletusten (ovi ja ikkunat auki... ristiveto!!)

jotka pakkomielelteisesti joka aamu teen.

Mulla ihan oikeasti on hitokseen kylmä!

 

Ja mitä tähän "uuteen elämään" ja toisessa blogissa aloitettuun 13 viikon painonpudotus haasteeseen

kuuluu, niin kiitosta vain,

OIKEIN hyvää kuuluu.

Luotto on kova ja tahtotila vahva.

 

Olen miettinyt, että käykö mulle taas niin

(kun nyt ylläpidän taas vaihteeksi kahta blogia)

että toinen jää vähemmälle huomiolle,

mutta toisaalta siitä ei varmaan ole mitään haittaa jos lukijat kaikki seuraa molempia blogeja.

Kyllä ne minun vähäiset kuulumiset perille luultavasti tulee kuitenkin,

sama kumpaan blogiin kirjoitan.

 

Mutta eipä tällä hetkellä juuri mitään muuta raportoitavaa.



Lauantai

Lapset on nukkumassa ja mie istun luupit korvilla ja kuuntelen MP3:lta oikein

melankolista musiikkia.

Tämä on nyt sitä ihan omaa aikaa, jolloin IHAN KAIKKI muu maailma on suljettu ympäriltä pois ja saa vain olla ja miettiä typeriä ja vähemmän typeriä ajatuksia.

Ja tietysti enemmän ja vähemmän eläytyä tähän musiikkiin.

 

Huomenna meinasin ottaa itseäni TAAS niskasta kiinni

Ja ennen ku kukaan huomaa kysyä, 13 viikon painonpudotus haasteen sivut on tekeillä, muttei vielä valmiina

(tulevat siis tämän blogin yhteyteen erillisenä sivuna... kun tulevat...)

ja pyöräillä vaaraan juoksemaan 10km:n lenkin.

Yhteensä siinä tulis aika liki 20 km sille reissulle, kun pyörällä 10km ja juosten toiset samanmoiset.

 

Ostin tänään salaattivehkeet ja ajattelin tehdä oikein kevyet eväät ja alkaa elämään taas enempi ja vähempi orjallisesti,

jotta saisin kiloja karistettua mahdollisimman paljon pois.

Sitä on vain venyttäny ja venyttäny ja ajatellu että kyllä sitä ehtii vaikka kuinka paljon ennen ku on se Turkin matka. Mutta kuinkas...

Järjellisesti ajateltuna voi ehtiä -13kg mutta sekään ei ole niin sanottua. Riippuu omasta tahdon voimasta. Toki siinä voi ehtiä enemmänkin.

Mutta se jää nähtäväksi, miten minun selkäranka ja tahto asian käsittelevät.

 

 

Nyt mulla onkin edessä kaksi vapaata ja aion nauttia niistä täysillä oman rakkaan perheeni kanssa <3



13 viikkoa

Haastan itseni pudottamaan painoa tulevan 13 viikon aikana VÄHINTÄÄN
sen -13kg.
13 viikkoa ja Turkki.

Teen tälle "haasteelleni" ihan omat sivut.

Nyt on muuten elämässä potkua! ;)

google kuvahaku

Toivo

 

Tässä hän on.

Meidän perheen uusi tulokas joka on saanut runsaasti huomiota ja rakkautta jo vuorokauden perheessä olon jälkeen.

Tämän tyypin nimi on Toivo.

 

 

Eilen tosiaan haettiin kotiin tuo pieni karva pallero ja onhan se I H A N A!
En muista, että meidän edes mennyt kissa olisi koskaan ollu noin pieni. Suloinen se oli... Mutta että noin pieni!
Ja Toivo on kyllä äärettömän ihana.
Mie olen ihan koko sydämeni kyllyydestä rakastunut tuohon pieneen elämän iloseen vauvaan.
Minun sydän on täysin sulanut.

Jos herkutonta olis kestänyt, niin nyt olis viikko takana.
Ja joo. Sitä herkutonta EI kestäny..
Hitto mie oon tyytyväinen jos huomenna saan itestäni sen verran irti että lauantaihin tai sunnuntaihin asti pysyn irti kaikesta makeasta....
En mie mitään luppaa, mutta kyllä mie yritän. Pakkohan minun on.

Mie olen taas katellu noita kesä vaatteita sinne Turkin matkalle, mutta mitään mie en tilaa ennen ku saan itsestäni sen verran irti että tappelen EDES sen -10kg vähemmäksi.

Huomenna ajattelin aloittaa aamun Smoothiella.
Mutta katotaan.

Ja ai niin.
Mulla on huomenna vittu iltavuoro... Mie romahan.